9.1.15

Charlie Hebdo ja Salaliittoteorisointi, osa 1

Charlie Hebdon-satiirilehden toimitukseen tehdystä iskusta on kulunut yli vuorokausi. Kaksitoista ihmistä ammuttiin kuoliaaksi. Mukana kaksi toimitusta suojellutta poliisia. 20 loukkaantui. Tragedia koskettaa suunnatonta määrää perheitä ja sukulaisia. Luodinreikiä, hylsyjä ruumissäkkejä. On siis jälleen aika tarkistaa minkälaista häröilyä uutiset aiheuttivat folioprikaatin parissa! Jos nämä salaliittoteorisoinneista kertovat bloggaukseni tuntuvat toistavan itseään, niin se johtuu folioprikaatin kaavamaisesta reagoinneista näihin uutisiin.

Käänne kuin käänne tapahtumissa tullaan tulkitsemaan jollakin tapaa salaliitosta vihjailevaksi asiaksi. Nämä ovat niitä ihmisiä jotka "vain esittävät kysymyksiä", mutta heidän tuotoksiaan seuratessani joudun toteamaan, etteivät he etsi vastauksia. Tarkoituksena on esittää vihjailuja, jotta he eivät sitoutuisi mihinkään kumottavaksi yltyvään pointtiin. Selailin viime illan ja yön tuttuja paikkoja, eli GodlikeProductions, AboveTopSecret, David Icken fb-ryhmää, ja paria muuta esoteeristä keskustelupiiriä.

Itsestäänselvyytenä iskuja kutsutaan false flag-operaatioksi. Lavastettu alusta loppuun. Tai lavastettu osittain jonkinlaisena kombona. Annetaan Verkkomedian Janus Putkosen maalailla ensimmäisenä näitä vääriä lippuja. Hän huomasi, etteivät asemiehet olleet komediasketsistä poimittuja tumpeloivia harrastelijaterroristeja:

Tapahtumasta julkaistut videotallenteet ja analyysit ovat osoittaneet, että tummiin sotilasvarusteisiin pukeutuneet hyökkääjät toimivat ammattimaisesti. Mikään ei viittaa siihen, että kyseessä olisi ollut sattumanvarainen tapahtuma terroristiamatöörien toimesta, vaan aivan päinvastoin. Asemiesten toiminta käsimerkkeineen, taistelijaparin suojauksineen ja kylmähermoisesti tapahtunein elein antaa vahvan vaikutelman siitä, että asemiehet ovat koulutettuja poliisi- ja/tai sotilastehtäviin.

Todellakin, mutta tuo kertoo meille vain sen, että parivaljakko oli harjoitellut ahkerasti toimintatapoja ja tähtäystä. Eli huomattavasti taitavampia miehiä kuin joistain Lähi-idän konflikteista tutut ilman suojaa lonkalta räiskivät kalasnikov-kallet.

Miehet eivät myöskään rynnänneet satunnaisesti sisään ilman valmisteluja ja tiedustelua, vaan iskivät juuri kokouksen aikana. Tämä yksinkertainen perusasia terrori-iskun valmistelussa tekee iskusta epäilyttävän Putkosen silmissä.

Operaatio oli ajoitettu hetkeen jolloin iskun kohteessa, Charlie Hebdon toimituksessa, oli järjestetty muutaman tunnin mittainen viikottainen toimittajatapaaminen. Normaalisti toimituksessa olisikin ollut paljon vähemmän henkilöstöä paikalla, joten operaation ajankohta oli suunniteltu siten, että sen seurauksena juuri halutut henkilöt olivat murhattavissa ja uhriluku olisi mahdollisimman suuri.

Ja vielä.

Toimituksen ulkopuolella on ollut vakituisesti poliisin valvontayksikön ajoneuvo, mutta toistaiseksi on epäselvää missä nämä poliisit olivat kun niitä todella olisi tarvittu. Julkaistussa videossa, joka esitetään alla, saattaa löytyä varsin hämmentävä vastaus tähänkin. Kun lähdemme siitä, ettei hyökkäyksen ajankohta ollut sattumanvarainen ja murhat oli suoritettu kerrotulla tavalla "nimilistan mukaisesti", on selvää, että hyökkääjien on täytynyt olla tietoisia poliisin vahvistetusta läsnäolosta kohdealueella.

Kadun päässä oli poliisiauto, jota varten asemiehet joutuivat pysähtymään ja nousemaan ulos. He ampuivat poliisiautoa kohti. Poliisi joutui peruuttamaan vauhdilla ja törmäsi siviiliautoon. Näin iskun tekijät raivasivat kadun auki ja jatkoivat pakoaan.




Näistä voisin päätellä, että Putkonen ja kumppanit hyväksyisivät aidoksi terrori-iskuksi vain sellaisen iskun, jossa tekijät tuhlaavat lippaan per uhri, ja saapuvat paikalle kun toimitus on jossain muualla ryystämässä kahvia. Jälleen kerran salaliittoteorisointia on lähes mahdoton kritisoida, sillä Putkonen ei selitä miltä aito terroristi-isku näyttäisi.

Toisaalta iskun tekijät olivat Putkosen silmissä epäilyttävän ammattilaisia. Toisaalta he kävelivät aluksi väärään Bayoo-tuotantoyhtiön toimistoon. Ja törmäsivät pakomatkallaan, joutuen kaappaamaan uuden auton lennosta. Ja edelliseen autoon kamaa, jonka seasta jäi jonkun henkilöllisuuspaperit

Lehdistön reaktio ja väkivaltaa vastustava sekä sananvapautta tukeva Je suis Charlie-kampanja ei selviä ilman Putkosen epäilyksestä nykiviä kulmakarvoja.

Kun valtamediat olivat täyttyneet islamisti- ja muslimisyytöksistä, vain tuntien sisällä tapahtuneesta käynnistettiin laajapohjainen ja kansainvälinen kysymyksiä herättänyt reaktiokampanja: "Je Suis Charlie". Tämän kampanjan lähtörummutuksen takana oli ainakin lännen valtaliiton AFP-uutistoimisto.

"Kun ruumiitkaan eivät olleet vielä kylmenneet", alla kuvassa näkyvät ja stailatut "Je Su(i)s Charlie" sloganit alkoivat kiertämään kaikkialla: "Minä olen Charlie", ja alitajuntaan jäävä "Jeesus". kun rinnastamme tämän syytöksiin muslimiterroristeista, saimme koettavaksi hyvin todennäköisen psykologisen operaation (psyop) vastakkainasettelussa kristinuskon ja muslimimaailman välillä. Sattumaa?

Ja viimeisenä niittinä Je suis Charlie-kampanjaa kohtaan. Putkonen pelkää nimen tulevan luetuksi Arabimaissa väärin "Jeesus Charlie" nimenä:

Ja pitäisiko meidän uskoa, että vain tunneissa levitetty "Jeesus-reaktiokampanja" oli spontaani? Ja mistä tämä ISIS-mustavalkolippuun mielleyhtymänä johtava sekä kynän miekkaan keskittynyt graafinen suunnittelu on tullut? Kuka sen on levittänyt orginaalit ja mistä käsin?

En voi väittää olevani mitenkään taitava mies tai hakkeri, mutta minulta meni alle minuutti löytää alkuperäinen piirtäjä Putkosen hämmästelemälle kuvalle. Hän on ranskalainen Jean Jullien. Nimi olisi löytynyt myös siitä Putkosen käyttämän kuvan kuvalinkistä RT-uutisen sivuilta. Do you even google, bro?

Ja tässä kohtaa Putkosen vihjailu kompastuu, törmää ja kaatuu ojaan. Jos terrori-isku oli lavastettu ja median reaktion tarkoituksena oli luoda psyopilla vastakkainasettelua kristinuskon ja muslimimaailman välillä, niin miksi sama media hehkuttaa kyseistä toimitusta suojelleen poliisin urheutta ja arvoja?

42-vuotias poliisi Ahmed Merabet sai surmansa toimituksen edessä kadulla. Surma taltioitiin ja levisi kulovalkean tavoin netissä. Kuten miehen nimestä voi varovaisesti päätellä, Ahmed Merabet oli muslimi. Muslimi sai surmansa suojelessaan Charlie Hebdonia. Alkoi Je suis Ahmed-sanoman leviäminen. Tätä kohtaa on toisteltu mediassa tänään. Tämä kohta jos mikä valaa monikulttuurista yhteisöä yhteen terrorismin edessä. Muslimit ovat avoimesti ja jopa väkevin sanoin tuominneet iskun, kuten asia on aikaisemminkin ollut, sillä muslimien maailmankatsomuksia on tässä maailmassa on enemmän kuin yksi. Rotterdamin pormestari Ahmed Aboutalebin on muslmi. Miehen kommentit ovat lainaamisen arvoisia:

Jos ette tykkää olla täällä sen takia, että humoristit, joista ette pidä, tekevät lehteä, voinko pyytää teitä painumaan *******iin

Salaliittoteorisointi on pelastettavissa, kunhan vihjailee, että meneillään on ristiriitaisia psykologisia operaatioita. Because why the fuck not. Lavastuksen suorittanut taho nyt vaan on niin kiero! Niin tai näin, salaliittoteoria voittaa.

Ahmed Merabetin kuoleman näyttämä video nousi salaliittoteorisoinnin keskipisteeksi.

Pian iskun tapahduttua levisi nettiin kaksi hämmentävää videotietoutta. Ensimmäisessä esiteltävässä videossa näytetään poliisimiehen ampuminen kadulla hänen maatessaan - kerrotusti jalkaan ammuttuna. Lähietäisyydeltä ja rynnäkkökiväärillä suoritettu teloitus.
Mutta missä on veri, aseen rekyyli ja luodin iskeymän aiheuttama ruumiin heilahdus? Ampumatilanne herättää vain epäilyksiä. Rynnäkkökiväärin laukaus päähän ja läheltä ammuttuna aiheuttaisi seurauksia, joita kuitenkaan ei ole kuvassa havaittavissa.

Niin hämmästyttävää kuin se onkin, veri ei aina lennä kuin hollywood-elokuvissa. Eikä kuvakulmasta ole selvää osuiko luoti päähän vai miehen niskaan/yläselkään. Siinä tapauksessa veriroiske jäisi vaatetuksen hillitsemäksi. Ase oli miehen päällä, joten roiske suuntautui joka tapauksessa Merabetin ruumiin alle. Video ei jää seuraamaan mitä ruumiille tapahtuu heti miesten poistuttua, joten verilammikon leviämistä ei näy netissä.
Aseen rekyylin pienuus on selitettävissä sillä, että käytössä oli venäläinen mestariteos AN-94, ei AK-47. Aseet näyttävät samanlaisilta, mutta uudemman aseen rekyylinhallinta on toisesta maailmasta.

Ja näin "EI VERTA!" salaliittoteoriameemi tulee elämään vuosikymmenestä toiseen.

Aitoa videomateriaalia luotien osumista ja niiden aiheuttamien reaktioiden variaatoista löytyy vaikkapa tuolta LiveLeak.comin videoista. Hakusanoiksi vaikkapa ISIS execution, tjsp. Halukkaat voivat selailta sieltä.

Mutta jos Merabetin kuolema olikin vain katuteatteria, niin milloin ja miten ympäristöön ilmestyivät ne luodinreiät? Reikiä on ikkunoissa, autoissa ja seinissä.

Jos poliisi ei oikeasti kuollutkaan, niin kuoliko eilen oikeasti ketään toimituksen sisätiloissa? Sekoitettiinko lehden toimitus tekoverellä valokuvaajia varten? Oliko paikalla rahdattu tekoruumitta? Jos ihmisiä oikeasti kuoli, niin miksi poliisin kuolema piti erikseen tekaista?

Jos poliisi ei ollutkaan näyttelijä, vaan hänet ammuttiin oikeasti kuoliaaksi, niin salaliittoteoriointi on pelastettavissa sillä, että ampujat olivat vaikkapa kylmäpäisiä Mossadin miehiä, jotka eivät välitä ketkä kuolevat operaatiossa.

Niin tai näin, salaliittoteoria voittaa.

Jatkuu sitten kun taas jaksan selailla näitä sivuja.

5 comments:

Tom Kärnä said...

Ahmed Merabet saattoi olla muslimi, mutta ei sitä nimestä voi päätellä. Kuten ei Juha-nimestäkään sellaista, että mies on kristitty.

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Lievästi silmiinpistävää on googlaustaidottomuus näillä salkkareilla.

Tom Kärnä said...

Keillä salkkareilla? Oletko itse sitä mieltä, että nimestä Juha voi päätellä miehen olevan kristitty? Entä ovatko kaikki Ahmed-nimiset muslimeita?

Paholaisen Asianajaja said...

Jätin tarkoituksella noin itsestäänselvän pointin pois. Yritän myös jatkossa välttää lukijoideni aliarvioimista.

Tom Kärnä said...

Juu, ja minä en Ahmedin muslimiutta kyseenalaistanut, vaan pilkkua viilasin.