8.3.15

Mitavittua.fi ja clickbait-journalismin alkeet

Sosiaalisessa mediassa on varmasti jo kaikille tullut vastaan MitäVittua??!! niminen sivusto, joka haluaa kutsua itseään ihan lehdeksi. Aiheet ovat melko monipuolisia. Politiikkaa, kultuuria ja rikoksia. Kaikkien nopeimmin leviävät jutut näyttäisivät liittyvän ns. maahanmuuttokriittiseen kamaan. Tekstit ovat joko lainauksia/käännöksiä hieman sieltä valtavirran ulkopuolelta. MV antaa itsestään kuvan lehtenä joka uskaltaa kertoa valtamedian vaikenemista asioista. Siinä samalla valtamedian jutut tyrmätään epäluotettaviksi. Mikäs siinä, mutta kun ne parisen sivua joita olen lukenut antavat MV:stä kuvan vähemmän kuin ala-arvoisesta sivusta.

Tänään jouduin lukaisemaan pikaisesti "Miksi Tampereen kirkot muodostavat pentagrammin??!!" tekstiä.

Ei voi olla sattumaa! Tampereen keskustan kirkot muodostavat vapaamuurareihinkin liitetyn pentagrammi-kuvion, jonka keskellä on Keskustorin Vanha kirkko.
Artikkeli on lyhennelmä Aviisi-lehdessä olleesta jutusta. Kun olet lukenut nämä räikeimmät väittämät MV:n jutusta saatkin lukea, että:
Sitä pidetään alan piireissä saatanan voimakkaimpana symbolina. Karttaan väkisin istutetussa kuviossa on tosin pieni ongelma: se vaatii Ratinan niemeen merkityn ”Salaisen kirkon” keksimistä.

Eli Tampereen kirkot eivät muodosta pentagrammia. Otsikossa esitetty ladattu kysymys oli siis väärin, kuten myös hakukoneen esittelemien ensimmäisten lauseiden sisältö. Eihän sillä ole mitään väliä enää tuossa vaiheessa, sillä hurja otsikko on jo houkutellut klikkauksia ja mainostuloja.

Samalla journalistisella tasolla liikuttiin, kun MV esitteli Youtubesta löytyvää videota totena:

Alaston mies yritti paeta Buckinghamin palatsin ikkunasta!! (video)

Videota kommentoidaan:

Liekö sitten mistä rituaalista ollut tarkemmin kyse. Sillä Englannin kuningashovissa harrastetaan rankimpien huhujen mukaan satanistisia rituaaleja, joihin kuuluu myös oikeat ihmisuhrit.

Kyseessähän oli kuitenkin feikki, jolla mainostetaan uutta D-Throned huumorisarjaa. Useampi salaliittoteorioita levittävä sivu ei osannut selvittää tätä taustaa videolle.



Ja niin edelleen.

Itse altistuin MV-sivulle ensimmäisen kerran tammikuussa "Mamuille Rakennetaan Nyt Kulttuurisesti Joustavia Asuntoja!!" jutulla. Sitä levitettiin Facebookissa tuttujen raivostuneen kansan kommenttien kera. Siellä se Mohammed parhaillaan sisustaa isoa kämpäänsä meirän rahoilla!

Nyt somalialaisille ja muille isoille maahanmuuttajaperheille vaaditaan isoja asuntoja, näin Helsingin Sanomien monikulttuurisuuden propagandalehdessä.

Kappas vain, mutta MV:n esittämä skenaario ei aivan vastaa todellisuutta. Sen kirjoittaja oli lukaissut läpi Helsingin sanomien "Suomesta tuli monikulttuurinen, asunnoista ei – muslimiperheille sopivia koteja ei juurikaan rakenneta" -juttua tammikuulta. MV ei tietenkään tarjoile lukijoilleen linkkiä tuohon Hesarin juttuun. Siinä selviää, ettei näitä kulttuurillisesti joustavia asuntoja ole rakennettu. MV:n mukaan niihin kaadetaan parhaillaan veronmaksajien rahoja. Vaikka Hesarin tekstissä nimenomaan erikseen mainitaan, ettei kulttuurisesti joustavia asuntoja olla vaatimassa:


Kortin ohjeet on koonnut Hanna Dhalmann, ja ne perustuvat aiheeseen liittyviin Suomessa tehtyihin tutkimuksiin. Dhalmann itse on tutkinut muun muassa somalien asumista. Hän korostaa, että ohjeiden tarkoitus ei ole vaatia maahanmuuttajille erityisasuntoja.

Valitettavasti en tallentanut silloin alkuperäistä MV:n juttua kovalevylleni. Eikä se ole tallentunut WebArchiven tai muun vanhojen sivujen vertailua varten tehtyjen sivujen listoilla. Olisin melko varmana vannomassa, että vielä tammikuussa kyseisen jutun sisältö oli nykyistä raflaavampi. Nyt se kertoo, että meneillään on vasta suunnitelmia asuntojen rakentamisesta:

Huolestuttavia merkkejä ilmassa on ollut jo pidempään, kun entistä isompi joukko miettii ja suunnittelee, miten maahanmuuttajille eräistä maista voidaan tarjota vielä parempia oltavia, kaikki tietysti lankeaa sinun maksettavaksi.

Anyways, sain sentään oikaistua tilannetta tätä juttua jakaneen ihmisen syötteessä. Hän perehtyi Hesarin kirjoitukseen ja poisti jakamansa MV-linkin. 

Friends don't let friends share bullshit on social media.

14 comments:

Anonymous said...

Ainakin aiemmin http://nwohavaintoja.blogspot.fi/ oli samat "uutiset", kuin MV:ssä. Timestampit oli myös minuuttien päässä toisistaan. Asia on kuitenkin äkkiä vilkaistuna muuttunut kuukausien saatossa, eikä samoja uutisia enää löydy. Myös kirjoitustyyli on samankaltainen. Sattumaa vai yhteys?

Wespa said...

Mitä Vittua -lehtihän, on nimenä läppä joka on otettu Vares -leffasta.

https://www.youtube.com/watch?v=HflpakzufaA

Ei siis mikään lehti kyllä. :D

Anonymous said...

http://teemuvehkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Mistä noiden USA/Nato-vastaisuus tai pelottelu oikein tulee ?
Se tuntuu olevan kuin pakkomielle Suomen "vaihtoehto"medioissa.

Vai ootteko nähnyt E-Amerikka-, Brasilia-, Afrikka-, Intia- tai Kiinavastaisuutta noissa?

Anonymous said...

Lukuisia muitakin juttuja on ko. aviisi julkaissut. Mikset teilaa niitäkin, vai onko ne sitten totta?

Anonymous said...

Kun ko. "lehti" tuli ekan kerran vastaan, luulin sen olevan vitsi. Hiukan masennuin kun tajusin ettei näin taida olla. :(

"Lukuisia muitakin juttuja on ko. aviisi julkaissut. Mikset teilaa niitäkin, vai onko ne sitten totta?

Monday, 09 March, 2015"

Niitä on tosiaankin lukuisia. Yhdessä blogimerkinnässäkö pitäisi käsitellä jokainen? Vähän kohtuutta nyt.

Paholaisen Asianajaja said...

"Lukuisia muitakin juttuja on ko. aviisi julkaissut. Mikset teilaa niitäkin, vai onko ne sitten totta?"

Valitettavasti minulla on vielä toistaiseksi työpaikka, joten en pääse blogaamaan haluamallani tahdilla.

Anonymous said...

mietin vaan, että löytyykö muiden arvostelijalta rahankeräyslupaa? meinaan vaan kun on noi paypal-tiedot tossa sivussa, niin 'avustuksiahan' sä keräilet.

Anonymous said...

Mitä Vittua on paljastanut myös viranomaisten väärinkäytöksiä ja poliitikkojen sekoilua sekä niiden suojelijoita. Mamu-uutiset saa klikkauksia Niinkuin kaikki foliohattuläppäkin. Miten se poikkeaa valtamedian(HS,IL,IS) taktiikasta? Miksi MV on nyt kohteena, kansalaiset saattavat ottaa todesta HS:n perättömätkin jutut.

Anonymous said...

Mitä vittua ei ole paljastunut mitään muuta kuin kirjoittajansa typeryyden ja kommenttejen perusteella myös ilmeisen epävakaan persoonallisuuden.

Paholaisen Asianajaja said...

"mietin vaan, että löytyykö muiden arvostelijalta rahankeräyslupaa? meinaan vaan kun on noi paypal-tiedot tossa sivussa, niin 'avustuksiahan' sä keräilet."

Rahankeräyslupaa ei ole, koska ei ole rahankeräystä.

Anonymous said...

MV on samanlainen "vaihtoehtomedia" kuin muutkin vastaavat hörhösivut. Länsivastaista roskaa ja "paljastuksia" jotka eivät mitään paljastuksia ole. Jokainenhan voi selvittää laillisesti kyseisen domainin omistajan.

Naapurin kissa said...

* pyrsk *

Anonymous said...

Ei ole huuhaata, vaan Suomen kansalliseen yhtenäisyyteen ja Venäjän erinomaisuuteen kohdistuvaa propagandaa. Tuskin sitä mikään iso taho masinoi, mutta itärajan takaa tulee. Seuraavassa perusteluja:

1. Sivuston omistaa Ilja Janitskin, jolla on lievä ongelmia virkavallan kanssa huumeiden ja rikollisjengiyhteyksien takia (domainin omistajan voi Viestitäviraston kautta jokainen itse tarkastaa)

2. Sivuston kotimaan uutiset lietsovat vahvaa maahanmuuttajavihaa, ilman oikeita perusteluita tai velvoitetta oikaista virheellisiä juttuja

3. Sivuston ulkomaanuutiset kritisoivat muslimimaita ja USA:ta melko värikkäillä sanankäänteillä ja perustelut ovat aika kevyttä kauraa

4. Sivuston Venäjä-uutisissa Venäjää ei kritisoida mistään ja levitetään selvää propagandaa esimerkiksi siitä, että Venäjän joukkoja ei olisi Ukrainan maaperällä...