20.9.16

Obamagaten arkkuun finaalinen loppuniitti: Trump Edition

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on päässyt pitkälle. Vaalipäivä lähestyy ja samalla Trump on yllättänyt seuraajiaan toteamalla kaikille rationaalisille ihmisille itsestäänselvän asian. Hän piti tiedotustilaisuuden, jonka lopussa miehen huulilta kuultiin seuraavaa: presidentti Obaman kansalaisuus on yhdysvaltalainen, piste. Trump julisti lopettaneensa birther-liikkeen tarpeellisuuden, sillä hän onnistui löytämään vaaditut todisteet Obaman kunnollisen syntymätodistuksen. Siis jotain muuta mitä näytettiin kansalla vuonna 2008 ja myöhemmin vuonna 2011.

Mitä on muuttunut? Trump tajusi birther-liikkeen olevan taakka, jota ei enää tarvita. Liikkeen äänitorvina toimii niin *kröhöm* esoteeristä väkeä, ettei heitä kehtaa nostaa esiin vaalitaistelun aikana. Tuo väki on kerjännyt huomiota ja elättänyt itseään obamagaten kohuilla jo monen vuoden ajan. Mutta uuden presidentin aikakaudella tarvitaan uutta väkeä. Siksi Trump tarvitsi etäisyyttä samoihin ihmisiin, joiden joukossa itse puhui Obaman olevan mm. kaapissa elävä muslimi ja syntyneen jossain muualla jollakin sellaisella tavalla, ettei hän ole sopiva presidentin virkaan.

Nyt vastustajana ei ole toista kauttaan lopettava presidentti Obama vaan presidenttiehdokas Clinton. Trump ei ole tyhmä mies. Edellisinä vuosina puhutut puheet birtherien aiheista kuitattiin sillä, että nyt Trump oli selvittänyt Obaman syntyperän. Obama on jenkki ja täysin laillinen presidentti. Näin häntä ei voi enää kiusata vanhoilla videoklipeillä siitä miten Trump höpisee syntymätodistuksen puuttumisesta.

Ja kaikkein nerokkaimpana heittona Trump demonstroi poliittista taituruuttaan. Puheessaan hän heitti häröilevän salaliittoprikaatin taakan pois harteiltaan ja samalla käänsi kaiken vastustajansa syyksi. Nimittäin, Trump sanoi birther-epäilyjen Obaman syntyperästä lähteneen liikkeelle Hillary Clintonin vaalikampanjasta vuonna 2008.

Eivät lähteneet. Jotkut hardcore Clinton-fanit kyllä toistelivat epäilyjä vielä vuonna 2008. Niiden alkuperä on kuitenkin muualla kuin Clintonin kampanjassa. Clinton käydessä sotaa Obamaa vastaan somekirjoittelussa kyllä alleviivattiin Obaman ei-perinteisiä sukujuuria, mutta ei koskaan hänen kansalaisuuttaan.

 Huhut sujautti alunperin liikkeelle demokraatista republikaaniksi vaihtunut Andy Martin vuonna 2004. Niissä Martin vihjaili Obaman olevan salaa oikeasti muslimi eikä kristitty. Tästä kehittyi juoru siitä, että Obama onkin arabi. Ja sitten tiedettiin miehen oikean syntyperän olevan salailun kohde. Jos salailu paljastuisi, niin Obama voitaisiin saada oikeuteen ja hän menettäisi virkansa. Nämä kaikki levisivät somekanavilla vuodesta toiseen. Jopa Suomeen asti. Niitä samoja puheita toisteli myös Donald Trump. Aina siihen asti kunnes hänkin ymmärsi miten pahasti siinä kusee omille housuilleen.

Eli Obamagate on vihdoinkin haudattu itse birtherpuheita puhuneen miehen toimesta. Vaikutus oli nopea. Jopa Trumpin kannattaja Jerome Corsi, mies joka lietsoi vaikka minkälaista vaaraa ja mysteeriä Obaman syntyperästä, kieltäytyy nykyään puhumasta birther-salaliitoista. Kiitos, Trump!

Salaliittoteorioitsijoiden puheet vallankaappauksesta ja FEMA-leireille kuljetettavista teuraskansalaisista eivät vieläkään toteutuneet, mutta onhan tässä vielä aikaa vaaleihin ja uuden presidentin virkaanastujaisiin.

No comments: