Jo nyt on Perkele

Lukaisin läpi kirjamessuilta ostamani Suomalainen Piru - Paholainen kansanperinteessä kirjan. Mari Purola on koonnut wanhan kansan tarinoita, joissa vihtahousu trollaa ihmisiä mitä erikoisimmilla tavoilla.

Kertomuksia lukiessa jää pakostamin pähkäilemään kuinka vakavasti suomalaiset tuolloin ottivat nämä tarinat. Ottaen huomioon miten nykypäivänä löytyy peruskoulun käyneitä aikuisia, jotka uskovat rukouksien parantavan virustauteja ja muokkaavan ihmisen luustoa, niin varmasti useampi vuosikymmenen sitten pirun temput olivat oikea pelonaihe. Tietoiskuissa kerrotaan mistä useimmat pirun ominaisuudet juontavat. Kristinuskon levitessä Suomessa muuttuivat tontut ja henkiolennot uuden uskonnon asettamiin rajoihin. Monimuotoinen Paholainen ja hänen alamaisensa alkoivat toimittaa edellisten satuolentojen tehtäviä.

Lapsia piti siunata ja vahtia, ettei piru vaan pääse vaihtamaan niitä kaksoisolentoihin. Nämä kaksoisolennot tunnistaa itkusta, vähämielisyydestä ja rumista kasvoista. Itse pirut olivat melkein tavallisen ihmisen näköisiä, tai kuusen korkuisia kammotuksia. Perinnöllisyys oli vielä mystiikkaa. Joskus Paholainen otti minkä tahansa eläimen muodon. Toisaalla taas hän tepasteli komeana miehenä, joka pukeutui tyylikkäästi. Toinen jalka oli kuitenkin jonkin eläimen takajalka.

Paholaisen käyttäytyminen ja motivaatio jäävät epäjohdonmukaiseksi. Pirun pitäisi haalia sieluja helvettiin, mutta joissakin kertomuksista hän käy pelottelemassa syntisiä takaisin kaidalle polulle. Hevoskaupoilla huijaava mies tuleekin pirun petkuttamaksi öisen matkan aikana. Kauppias saa nähtävästi vaihdettua hyvällä välirahalla itselleen uskomattoman hyvän hepan. Aamulla tallissa on risuista koottu kasa, pirulle myyty hevonen roikkuu hirtettynä pihan puussa. Huijari ei enää kaupannut hevosia sen jälkeen. Jostakin syystä Paholainen siis teki Jumalan työtä maailmassa. Ehkä hän oli freelance synnittäjä, tjsp.

Synnin hillitsemisen sijaan piru myös joskus edistää pahuutta maailmassa. Niissä tarinoissa papit saavat juttuseurakseen Paholaisen, joka ilmoittaa ihan mielellään puhuvan papin kanssa. Hurskauden pulasta kärsivät piispat juoksevat karkuun, mutta onneksi jostakin löytyy se oikeasti uskovainen lukkari (tai muu vastaava alempisäätyinen) karkottamaan pirun virsillä.

Mukana on myös tuttuja tarinoita siitä miten ihminen on ovelampi kuin petosten prinssi.

"Loppainen pyydysti jäniksiä langoilla vaan ei saanut. Kerran piru ilmestyi hänelle ja lupasi, että saat sata jänistä samana yönä, jos laitat sata lankaa ja kuolemasi jälkeen annat itsesi hänelle. Loppainen suostui ja asetti sata lankaa metsään, vaan yhden niistä ylös puun latvaan. Aamuhämärässä meni Loppainen metsään ja näki, kun pirun pojat piiskasivat jäniksiä ja sanoivat: "Ettekö te hiijen limppakintut pääse Loppaisen loukkuun!" Iso parvi jäniksiä hyppi puuta vasten, juuri sitä puuta, jonka latvassa oli lanka ja kaikissa muissa oli jänis. Loppainen voitti sopimuksen."

Hienosti tehty, Loppainen, mutta anekdootti jättää epäselväksi miksi tällä kertaa pirulla ei ollutkaan voimia lentää puun latvaan asettamaan jänis lankaan. Mene ja tiedä. Ehkä se oli eri piru.

Kirja on kuitenkin hieno pala historiaa. Suosittelen Paholaisen faneille.