24.9.12

Lisää luettavaa Goldacrelta

Tohtori Ben Goldacren Bad Science oli parhaimpia kirjoja joita olen saanut lukea. Uskomushoitojen kritisoimisen lisäksi lääketieteen ja -teollisuuden heikkouksia esiin räjäyttävä kirja on mielestäni pakollista luettavaa.

Miehen uusin tuotos on nimeltään Bad Pharma. Se keskittyy

Guardian lehti julkaisi pienen näytteen Bad Pharman sisällöstä. Vaikuttaa juuri sellaiselta tekstiltä jota tulen ahmiaan pokkarimuodossa. Goldacre kertoo käytännön tilanteesta, jossa hän on käynyt läpi mielialalääkkeet tutkimuksia, terveysvaikutuksia, ja pohtinut asiaa potilaan kanssa. He ottivat käyttöön uuden Reboxetine lääkkeen. Myöhemmin paljastui, ettei kyseisen pillerin tehoa ei ole tutkittu reiluin keinoin. Julkaistavaksi lähetettiin pelkästään positiivisia tuloksia. Vain yksi tutkimus oli osoittanut selkeästi Reboxetinelle positiivista lääketieteellistä vaikutusta.Negatiiviset tulokset ylittivät reilusti positiivisten määrän. Lisäksi ne oli saatu peräti isommilla koeryhmillä.

Ongelmaksi nousee lääkkeen kannalta huonojen tulosten julkaisematta jättäminen. Alan kirjallisuus vääristyy vääjäämättä. Lääkkeen hyödyt jäävät kyseenalaisiksi. Haittavaikutukset eivät tule ilmi tarpeeksi ajoissa. Eikä tutkimusalaa saada helposti kuriin, sillä lääkeyhtiöillä ei ole velvollisuutta tuoda julki kaikkia lääketutkimuksiaan. Valvonta on virastojen vastuulla, mutta hieman oudosti virastoilla ei ole oikeutta vaatia nähtäväksi näitä pimitettyjä tutkimuksia. Päätöksiä tekevät poliitikot eivät välttämättä ymmärrä miksi valvontavirastot tarvitsevat lisää oikeuksia.

Lääketeollisuuden oma rahoitus näyttäisi takaavan joskus jopa kaksikymmenkertaisen todennäköisyyden positiivisille tuloksille. Teollisuuden rahoista riippumattomat tutkimukset tuottavat useammin negatiivisia tuloksia. Ongelmia on varmasti monella suunnalla.
 
Siksi odotan innolla Big Pharmaa. Se näyttäisi jatkavan Bad Science -kirjan lääketeollisuuden osiota, päivitetyin tiedoin. Tilasin kirjan viikonlopun aikana. Pääsen lukemaan sitä toivottavasti ensi viikon aikana.

1 comment:

Sähis said...

Laiton myös omani tilaukseen jo viime viikolla. Kirjan julkaisupäivä on kuitenkin vasta tänään, joten varmaan viikon verran joudumme odottelemaan.

Nyt on varmaan hyvä hetki pyytää korotusta lääketeollisuuden "tukiaisiisi"