14.9.12

Raivoa maailmalla ja uskonnollinen ärsyyntyminen

Kerrassaan outoa menoa tuolla maailmalla. Epämääräinen mies tuotti selkeästi maksimaaliseen ärsytykseen tähtäävän videon profeetta Muhammadista. Profeettaa kuvailtiin samanaikaisesti sekä homoksi, että naisten kanssa rietastelijaksi. Sekä lapsiin sekaantujaksi. Se ei aluksi kiinnittänyt kenenkään huomiota. Sitten videoon lisättiin islaminkielinen tekstitys. Videota linkitettiin Lähi-itään. Soppa oli valmis ja roihahti.

Yhdysvaltojen lähetystö Libyassa joutui hyökkäyksen kohteeksi. Kolme työntekijää plus suurlähettiläs kuolivat. Väkijoukkoa ruoskittiin raivon valtaan väitteillä profeettaa loukkaavasta videosta. Raivo on levinnyt muihin maihin, kun tieto loukkaavasta videosta leviää. Poliittiset jännitteet saadaan uudelleen pintaan. Mellakointi kiihtyy videon varjolla. On ilmennyt näyttöä, että mielenosoituksia oli suunnitteilla jo 9/11 muiston takia. Yhdysvaltojen vastainen kampanjointi oli valmiina ja vauhdissa. Videon aiheuttama kohu vain sytytti roihun. Sitä käytetään tekosyynä. Ihmisiä kuolee. Ihmisiä joutuu sairaalaan.

Videohan on erittäin loukkaava. Peräti törkeä. Eikä siinä mitään. Maailma on täynnä loukkaavaa materiaalia. Saavat ihmiset tehdä vaikka minkälaista kuraa omilla rahoillaan. Kuten videon tehnyt Joseph Nassralla Abdelmasih Media for Christ firmasta on tehnyt. Toki hänen ohjeistuksellaan video valmistettiin näyttelijöitä huijaamalla. Tuottajana toimi nimimerkki Sam Bacile. Näyttelijöille kerrottiin, että projekti on "Aavikko soturi" niminen. Eikä vuorosanoissa ollut mitään profeettaan liittyvää. Muhammedin nimi on lisätty videoon dubbauksessa. Videolla näyttelevät ihmiset ovat ilmaisseet tyrmistyksensä siitä, että heitä on huijattu osallistumaan nykyisen loukkaavaan videoon.

Innocence of Muslims -kohuvideo on tehty erittäin huonolla näyttelyllä. Ja halvimmalla lavastuksella.

Tekijät ovat kristittyjä, joilla on äärimmäisen negatiivinen kanta islamiin. Taustalla on ovela islaminvastainen kampanja. He tiesivät tarkalleen miten Lähi-idässä reagoitaisiin videoon. Mellakat, tulipalot ja kuolemat tulevat vain vahvistamaan käsitystä tuhoisasta uskonnosta.

Vaikka video onkin kaikin puolin tehty tarkoituksella mahdollisimman loukkaavaksi, ja vaikka ihminen voisikin jotenkin kuvitella loukkaantumisen olevan muka oikeasti kauhean paha asia, niin miten helvetissä siitä voidaan päätellä, että loukkaantuneilla ihmisillä on oikeus hyökätä fyysisesti toisten ihmisten kimppuun. En tajua millä he oikeuttavat itselleen tuon toisten ihmisten vahingoittamisen, kun pitäisi olla niin selkeää ettei hyökkäyksen kohde ole mitenkään osallistunut videon tekemiseen tai levittämiseen. Jännä maailma.

Ymmärtääkseni kukaan ei ole pakottanut ketään Lähi-idässä katsomaan kyseistä videota. Pelkästään sen olemassaolo on riittänyt nostamaan raivoa. Joku jossain loukkaa jollakin tapaa muslimin pyhäksi kokemaa asiaa. Ja se riittää perusteluksi toisen ihmisen satuttamiseen.

Lisäksi ihmismassoja villinnyt ajattelutapa huutaa puolestaan myös toista sanomaa. Heidän uskonsa profeetta Muhammediin on niin arka, heikko ja herkkä, ettei se kestä pienintäkään pilkettä silmäkulmassa. En tule koskaan ymmärtämään tuollaista ajattelua. Ehkä se johtuu arvotyhjiöstäni, jossa ei ole pyhiä asioita, joista voisin rinnastaa ymmärrystä pyhän loukkaamattomuudesta. Kun ei ole pyhiä asioita, ei tarvitse loukkaantua pyhien asioiden solvaamisesta.

Tappamiseen asti levinnyt asenne on ongelmallista myös sen takia, että internet on ympäri vuorokauden täynnä profeetta Muhammedia loukkaavaa materiaalia. Kaiken logiikan mukaan näiden mellakoitsijoiden pitäisi protestoida vuoden jokaisena päivänä kaikkia internettiä käyttäviä maita vastaan.

Toisaalta on hienoa tietää, että noissa Lähi-idän maissa ei ole sen suurempia ongelmia kuin Youtubessa olevien videoiden ihmettely. Onneksi länsimaissa arvot ovat rappeutuneet siihen pisteeseen, jonka jälkeen ihmiset ovat melko ok pyhien asioiden solvaamisen suhteen. Kunhan Dr Pepper limu jätetään rauhaan!

4 comments:

Anonymous said...

"miten helvetissä siitä voidaan päätellä, että loukkaantuneilla ihmisillä on oikeus hyökätä fyysisesti toisten ihmisten kimppuun"

Tämän ajattelutavan mukaan muslimit ovat villieläimiä joita ei saa ärsyttää, tai vastaa seurauksista. Mellakoitsijoita johdetaan paikallisesti, ei siihen voida vaikuttaa toiselta puolelta maailmaa. Tietämättömiä ihmisiä on helppo valjastaa mellakointiin muutaman agitaattorin omien intressien ajamiseksi. Yksi youtube-video edustaa länsimaiden virallista suhtautumista muslimeihin, ainakin jos uskoo agitaattoreihin.

Tietenkin voisi miettiä pitäisikö islamia kritisoida hienovaraisemmin, mutta toisaalta aina löytyy muslimeita, jotka kilteinkin kritiikki saa kiihkon valtaan.

Anonymous said...

Ööh..."Islaminkielinen" vai "arabiankielinen"?

Kimmo said...

>Tietämättömiä ihmisiä on helppo valjastaa mellakointiin muutaman agitaattorin omien intressien ajamiseksi.
Taitava puhuja tosiaan voi kannustaa toisia hirveisiinkin tekoihin, mutta toisaalta ei ole montakaan asiaa, jotka koskettavat suuria ihmismassoja kerralla. Minulle ei ainakaan tule muuta mieleen uskonnon, nationalismin ja rodun lisäksi.

Anonymous said...

Kritiikki on tarpeellista, mutta turhaa, jopa tuhoisaa, jos siihen ei saa rakentavaa voimaa.

Tieteellisilä foorumeilla kritiikki saa herkemmin kaikua, koska ihmiset työskentelevät tieteen ympärillä.

Tästä sananvapauden vaalimisesta ei taaskaan voittanut kuin ääripäät, niin meillä, siellä ja tuolla. Ongelmia tietenkin tulisi, jos sananvapautta alkaisi nyt rajoittamaan senkään takia, että ihmishenkiä menee...

Toisaalta Yhdysvallat on aika hyvin jo polkenut yksilönvapauksia turvallisuuden takia, kiitos 911, joka on kiihdyttänyt itsessään paljon tätä vastakkainasettelua, joka on hyvin monella tavalla heikentänyt länttä, erityisesti Yhdysvaltoja.