Piispa Revolla on asiaa avioliitosta

Aamulehden tuhti pläjäys sukupuolineutraalista avioliittolaista sai liikkeelle lähes kaikki kynnelle kykenevät kommentoijat. Siinä missä edeltävät kirjoitukset avioliitosta ovat voineet aiheuttaa akuuttia naamapalmuilua (mallia kansanedustaja Mikko Niikko tai poliitikko Soili Haverinen), on Aamulehden lukeminen tuottanut ihan hyviäkin kirjoituksia. Tampereen piispa Matti Repo päätti tempaista ajankohtaisesta aiheesta. Se on niin seesteellisen sivistynyttä verrattuna uutisten kommenttiketjuihin, että paneuduin sisältöön poikkeuksellisesti ihan ajatuksen kanssa.

Repo reagoi Aamulehden pääkirjoitukseen.  Pääkirjoitus oli hänen mielestään lyhyydessään liian yksikantainen. Repo kaipaa monipuolisempaa tarkastelua, kun aiheena on näinkin tärkeä yhteiskunnan peruspilari.

Aivan yhtä hyvin ei lukijaa palvele yksikantainen ilmoitus, mistä jossain asiassa ”vain ja ainoastaan” on kysymys. Parempi olisi todeta, mitkä perustelut ovat lehden mielestä painavampia tai soveltuvampia kuin toiset. Jos yhteiskunnallisesta roolistaan tietoinen media julistaa, millaiset argumentit ovat julkisessa keskustelussa ainoita toivottuja tai hyväksyttäviä, se heikentää myös omaa uskottavuuttaan kriittisenä keskustelijana. Pitäessään vain yhtä näkökulmaa oikeutettuna se sulkee pois pelistä sellaiset perustelut, joilla voi toisesta näkökulmasta olla vaikutusta. Pahimmillaan voi analyyttinen arviointi vaihtua ideologiseen paatokseen.

Viikonlopun aikana Aamulehti esitteli hieman monipuolisemmin aihetta. Jopa Raapustus.netin nettikirjoitus pääsi esille. Repo ottaa tuon monipuolisemman näkökulman esiin. Hän esittelee kolme ryhmää, joiden perusteella voimme pohtia pitäisikö avioliittolakia muuttaa vai säilyttää ennallaan.

Ensimmäistä voi luonnehtia kulttuuriseksi tai historialliseksi. Miehen ja naisen avioliitto on vuosituhantinen ja yleismaailmallinen vallitseva käytäntö. Sillä lienee ilmeinen biologinen perusta. Se on muodostanut säännön myös sellaisissa kulttuureissa, joissa samaa sukupuolta olevien suhteet ovat jossain muodossa olleet yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä. Avioliittokäsityksen muuttaminen siten, ettei oletusarvona ole puolisoiden sukupuolinen vastakkaisuus, irrottaa lainsäädännön näiltä osin pitkästä perinteestä sekä yleisinhimillisestä kokemuksesta. Onko jo käytettävissä riittävästi tietoa arvioida muutoksen mahdollisia laajempia kulttuurisia sekä inhimillisiä seurauksia? Sellaiset saattavat käydä ilmi vasta useamman sukupolven myötä. Voidaanko niitä mitenkään edes tietää etukäteen?

 Perinne ja yleisinhimillinen kokemus pitäisivät kiinni perinteisestä avioliiton määritelmästä. Kaikkien harmiksi emme todellakaan voi vielä tietää mitkä ovat sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutukset parin sukupolven jälkeen. Mutta näillä näkymin emme voi puhua mistään ihmiskunnan sukupuutosta, heteroavioliittojen romahtamisesta, tai yleensäkään parisuhteiden turmiosta. Lapsetkin näyttäisivät kasvavan yhtä huonosti tai hyvin, olkoon vanhemmilla minkälainen sukupuoelinyhdistelmä tahansa. Toki tutkimuksia kannattaa ja täytyy tehdä jatkuvasti. Sopivalla rahoituksella. Revon ensimmäinen pointti onkin enemmän muistutus varovaisuudesta, eikä argumentti sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.

Repo on myös niitä miehiä, jotka pohtivat biologiaan perustuvaa avioliittoa. Vahvan väittämän sijaan hänellä on spekulaatiota.

Jos taas miehen ja naisen avioliitossa on kyseessä yleisinhimillinen, biologiaan pohjautuva malli, saavutettaisiinko täydellistä yhdenvertaisuutta edes lainmuutoksella? Vaikka lain edessä kaikkia pariskuntia kohdeltaisiin samalla tavoin, eikö samaa sukupuolta olevien liitto säilyisi poikkeuksena säännöstä ja siihen edelleen mielikuvien tai inhimillisen kohtaamisen tasolla suhtauduttaisi kuin erilaiseen, toki ilman syrjintää tai halveksuntaa?

Ehkä joillekin asia jäisi tuohon tilaan. Yhteiskunnastamme kuitenkin löytyy jo ihmisiä, joille avioparin kohtelu ei ole riippuvaista osapuolten sukupuolesta.

 

Toista perustelujen ryhmää voi luonnehtia yhteiskunnalliseksi. Sen mukaan yhteiskunnan perussoluna pidetään perhettä, joka muodostuu vanhemmista ja heidän lapsistaan. Perheistä, sukupolvien ketjusta sekä sukujen yhteen liittymisistä muodostuu lukemattomin sitein toisiinsa sitoutuneiden ihmisten verkosto. Sen solmukohtina on puolisoiden yhteiselämä. Tästä näkökulmasta miehen ja naisen avioliitto on koko järjestäytyneen inhimillisen yhteisön ytimessä. Siksi lainsäätäjän intressissä voi olla nimenomaan heteroseksuaalisen ja yksiavioisen liiton tukeminen. Yhteiskunnallisista syistä saattaa olla sitä perustellumpaa käyttää avioliittolaissa muitakin argumentteja kuin yhdenvertaisuutta mitä monimuotoisempana ihmisen seksuaalisuus ilmenee.

 Toinen perustelu on tärkeä, mutta samalla se ei toimi sukupuolineutraalin avioliiton vastalauseena. Sukupuolineutraalin avioliittolain aikana naimisiin menevien heteroparien edut pysyvät samanlaisena. Heteroseksuaalisen ja yksiavioisen liiton tukeminen ei lopu. Samaa sukupuolta oleva pari kykenee elämään samanlaista perhe-elämää. Juuri sitä yhteiselämää jonka tärkeyttä piispa alleviivaa. Tärkeä pointti Revolta, mutta jälleen ohi sukupuolineutraalin avioliittolain kritiikistä.

 Viimeisenä Repo turvautuu uskonnolliseen vaihtoehtoon.

Kolmas ryhmä perusteluja lienee kirkollisesti kiinnostavin, koska se koskee teologisia ja uskonnollisia argumentteja. Sen mukaan avioliitto on Jumalan luomisessaan miehelle ja naiselle antama lahja ja tehtävä. Niin vapaaseen harkintaan kuin puolison valinta ja avioliiton solmiminen perustuukin, ei liitto pohjimmiltaan ole lähtöisin ihmisestä vaan Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Siksi sen syvin tarkoitus paljastuu vain Jumalan yhteydessä.

 En keksi tuohon mitään kommentoitavaan.

Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen tarve ja oikeus saada ottaa vastaan ja osoittaa rakkautta. Se on osa ihmisenä olemista ja siten välttämätöntä hänen kasvulleen ja hyvinvoinnilleen. Jokainen ihminen tarvitsee toista; hän tarvitsee lähimmäistä niin rakkauden saamista kuin osoittamista varten. Rakastetun kanssa jaetaan elämää ja lahjoitetaan toinen toiselle hellyyttä, tukea ja huolenpitoa.

Ihan hieno pätkä. Ei huomautettavaa. Katseeni pikakelaa puhtaasti uskonnollisen pätkän ylitse.

Avioliittolain muuttaminen koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja vetäisi valtiollisen ja kirkollisen avioliittokäsityksen erilleen. Se asettaisi kirkon vaikeaan tilanteeseen. Julkisessa keskustelussa on toki vakuuteltu, ettei avioliittolain muutos velvoittaisi kirkkoja, vaan ne saisivat edelleen itse päättää, keitä lain puitteissa vihkivät. Muodollisesti näin lieneekin, sillä myös nykyinen laki antaa kirkoille oikeuden säätää, mitä ne edellyttävät vihkimiltään pareilta.

Piispan näkökulmasta tuo olisi tietenkin huono asia. Repo näkee tulevaisuuteen.

Mutta voidaan arvata, että avioliittolain muuttaminen aiheuttaisi nopeasti paineen kirkolle, jonka jäsenkunta kattaa kolme neljäsosaa kansalaisista. Paine toteuttaa vastaava muutos avioliittokäsityksessä ei tulisi yksinomaan kirkon ulkopuolelta vaan myös sisäpuolelta tahoilta, jotka näkevät asian olevan ”vain ja ainoastaan” tasa-arvokysymys. Siltä ei säästäisi edes luopuminen vihkioikeudesta, sillä keskustelu muuttuisi väittelyksi siitä, millaisia siviiliviranomaisen edessä solmittuja avioliittoja kirkko siunaa.

Kirkko joutuisi jälleen päivittämään rituaalejaan. Oh noes. Eronneiden uudelleen vihkiminen oli syntiä, kunnes lopulta kirkoissa sallittiin sellainenkin meno. Silloin joskus. Varmaankin yhteiskunnan painostuksesta. Jotenkin kirkko selviytyi tuosta kriisistä. Piispa Revon huoli on kirkon huoli. Itse järjestäytyneitä uskontoja vastustavana ateistina haluaisin, että kirkko pysyy sellaisena kuin on. Mitä kauemmin sillä kestää siirtyä kolmannelle vuosituhannelle, sitä helpommin Suomeen saadaan se lopullinen kirkon ja valtion ero. Kirkon sisällä on valmiina se edistyksellinen joukkio, joka kampanjoi tuon avioliittokäsityksen päivityksen puolesta. Sekään ei olisi huono juttu, sillä konservatiivien tappio kutkuttaisi sopivalla tavalla.

Edellä esittämäni näkökannat voivat vaikuttaa mutkikkailta. Ne eivät ehkä ole populaareja eivätkä helposti omaksuttavia. Olennaista kuitenkin on, että niin valtiollisessa kuin kirkollisessa päätöksenteossa ymmärretään asian ulottuvuudet riittävän laajasti.

Revon kirjoituksen ideana on sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisen jälkeiset ongelmat, jotka ovat jonkinlaisia. Kirkon äänenä se on onneksi aivan muissa sfääreissä kuin ne tyypilliset perusarvojen kannattajat, jotka puhuvat peppuseksistä ja suomalaisten sukupuutosta. Siitä suuri kiitos piispa Revolle. Hän tarkastelee väittelyn komponentteja sortumatta ylilyönteihin. Lautaselle jäi kuitenkin kovin vähän viipaloitavaa. Keskustelu on mahdollista myös sivistyneesti. Minusta huolimatta.

Kevennyksenä näyte teleologisesta avioliittoargumentaatiosta.