11.3.14

Skeptikot epäilivät 48 tuntia yhtäjaksoisesti

Energiahoidot, ikiliikkujat, salaliittoteoriat, kirjeitä Nigeriasta, tuomiopäivän odottelua, epämääräistä verkostomarkkinointia. Muun muassa näihin liittyviä kokemuksia ja väittämiä vapaaehtoiset skeptikot käsittelivät viikonloppuna.

Helsingin keskustassa sijaitsevassa kahvila Parasumpissa epäiltiin viikonloppuna yötä päivää perjantai-iltapäivästä sunnuntaihin kello 15:een asti.

- Noin 25:n Skepsis ry:n ja Paholaisen asianajaja-blogin vapaaehtoisen ansiosta syntyi katkeamaton ketju epäilyä, kertoo projektia johtanut Juha Leinivaara. Skeptikot olivat eri-ikäisiä nuorista aikuisista eläkeläisiin. Osa vapaaehtoisista ilmoitti jo etukäteen voivansa ottaa yövuoroja, koska heille valvominen ei tuottanut ongelmia. He ovat tottuneet repimään hiuksiaan netin äärellä joskus jopa ympäri vuorokauden. Vuorot kestivät tunnista kahteen. Helsinkiläiset saivat jättää ennakkoon debunkkaussaiheita joko henkilökohtaisesti tai nimettömästi pudottamalla pyynnön paperilapulla isoon laatikkoon kahvila Parasumpissa.

Myös netissä sai toivoa kritiikin kohteita.
- Aiheet olivat hyvin koskettavia ja paljastivat, kuinka raskasta ihmisillä voi olla. Valtaosa epäilyn kohteista oli henkilökohtaisia, ja pyyntö tarkistaa lähteet ja loogiset rakenteet olikin ehkä helpoin jättää nimettömänä laatikkoon, Leinivaara uskoo.

Henkilökohtaisten asioiden lisäksi Parasumpissa epäiltiin oman paikkakunnan, Suomen ja muun muassa kansainvälisten uutisten aiheita. Sodan uhka ja pudonneet matkustajalentokoneet herättivät välittömästi omia salaliittoteorioitaan.
- Tämä kokemus osoitti, että epäilylle on tarvetta. Jo sunnuntaiaamuna pohdimme jatkoa ja mietimme, että skepsismimaratoneja järjestetään jatkossa kaksi kertaa vuodessa.

Leinivaaran mukaan Parasumpissa kävi paljon väkeä, joka ei aiemmin ole osallistunut Skepsis ry:n toimintaan. Epäilytempauksen ideoi alunperin Paholaisen asianajaja-blogin vakioasukkaat, jotka uskoivat jo etukäteen, että 48 tuntia kuluu nopeasti, koska kritisoitavaa on niin paljon.

Lähde Aamulehti.

2 comments:

Ez said...

Ensi kerralla homma videostriiminä nettiin samalla.

RH said...

:D Tämä oli hyvä!