9.4.15

Se kansalaisaloite tasa-arvoista avioliittolakia vastaan

Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmä yritti kovin pitkään ja sitkeästi vastustaa Tahdon 2013 -kampanjan kansalaisaloitteen etenemistä. Ylä- ja alamäkeä kansalaisaloitteella kyllä riitti matkansa varrella. Lopulta se päätyi eduskunnan enemmistöllä (105 vs 92) viimeistelyä vaille valmiiksi. Laki astuu voimaan vuonna 2017. Ellei jotain dramaattista pääse tapahtumaan ennen sitä!

Tätä draamaa yritetään luoda entistä paremmalla vastaiskulla. Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat heräsivät todellisuuteen. Heidän näkövinkkelinsä olikin vähemmistössä eduskunnassa ja kansalaisten parissa. Kaikki edelliset vastaiskut oli käytännössä sekalaisen (usein kirjaimellisesti) seurakunnan organisoimatonta touhua.

Perustettiin Aito avioliitto -yhdistys.  Siellä avioliittolain muutoksen vastustajat panivat mietintämyssyt kollektiiviseen päähänsä. Edelliset adressit ja ihan oikea kansalaisaloite olivat todellisten vaikutusten kannalta toimimattomia. Vaadittiin uusi kansalaisaloite, joka korjaisi nykyisen eduskunnan aiheuttaman vahingon perusarvoille. Aloitetta kirjoiteltiin ja valmisteltiin tarkasti. Toimintamallia haettiin myös Ranskasta, jossa La Manif Pour Tous -liike on vastustanut maassa vuonna 2013 voimaan tullutta tasa-arvoista avioliittolakia. Hyvää heidän kannaltaan ei enteile se, että kyseinen liike ei ole saanut aikaan muutosta avioliittolakiin. Ehkä Suomessa on parempi onni?

Sitä haetaan rimmaavasti nimetyllä Kansalaisaloite avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta -kansalaisaloitteella. Se julkaistiin Heurekan luentosalissa yli 200 hengen yleisölle 29.3.2015. Julkaisutilaisuus ja kansalaisaloite pääsivät peräti pariin uutiseen sanomalehdissä. Kaikki asiasta vähäänkään kiinnostuneet olivat saaneet ennakkomainosta aloitteesta. Nimiä tulisi heti alkurysäyksessä eniten. Tasa-arvoinen avioliittolaki keräsi aloitteensa ensimmäisenä päivänä 105 439 ääntä. 

Ensimmäisen päivän saaliiksi perusarvoväen aloitteelle kertyi 1330 ääntä. Seuraavana päivänä tuli 1580. Kolmantena 976. Neljäntenä 478. Neljän päivän saldoksi tuli siis 4364 ääntä. Sittemmin päivittäinen äänisaalis on liikkunut 500 ja 300 äänen paikkeilla.








Vastustajien tavoitteena on saada kuuden kuukauden aikana 50 000 ääntä kasaan. Aito avioliitto -yhdistyksen kansalaisaloite voi aivan hyvin päästä tuohon maaliin. Ääniä tulee ropisemaan suviseuroilta ja milloin miltäkin suuremmalta konservatiiviselta tapahtumalta. Vaikka äänisaaliin saaminen onkin melko varma juttu, ei se tarkoita aloitteelle ruusuista tulevaisuutta eduskunnassa. Nykyinen kun ei sitä äänestäisi jatkoon, tapahtuisi valiokunnassa mitä tahansa. Pakkaa sekoittaa meneillään oleva eduskuntavaali.

Ja sen takia on meneillään hurja eduskuntavaaliehdokkaiden valinta, jossa vain tätä kansalaisaloitetta tukeva ehdokas saa perusarvokannattajan äänen. Esim. kristillisdemokraattien Päivi Räsänen markkinoi vaaliteemaa uutisissa näin:


Jokainen eduskunta kumoaa joitakin edellisellä kaudella tehtyjä esityksiä ja lakeja. Se on eduskunnan ja demokratian tehtävä

Perusarvoilla on siis vielä jonkinlainen toivo Suomessa! Mutta taival tulee olemaan vaikea. 

Perussuomalaisten Mika Niikko pyytää ääniä Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmässä. Hän tuli tuoreessa HS Uudenmaan Perussuomalaisten eduskuntavaaligallupissa sijalle 11. Näillä näkymin PS saavat kuitenkin seitsemän paikkaa Uudeltamaalta. Joko Niikon avoin mutta vilpitön jeesustelu teki hallaa persujen imagolle, tai sitten persuilla on entistä parempia ehdokkaita listoillaan. Jos Niikko ei pääse uudelleen eduskuntaan, niin perussuomalaisilla ei ole taakkana nykyisen avioliittolain kertauskinastelua. He voisivat ratsastaa aiheilla joilla on edes teoreettisesti paremmat mahdollisuudet. Useampi Niikon ystävä on sanonut hänelle suoraan, että äänestävät jotain muuta, koska Niikon läpimeno olisi muutenkin varma juttu. Taktikoinnilla pyritään saamaan enemmän saman mielisiä kansanedustajia eduskuntaan. Tämän takia hän pyytää rukousapua vaalikampanjalleen.


Seuraan miten kansalaisaloite etenee äänien keräämisessä. Nyt sillä on ääniä kerättyä melkein saman verran kuin Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmällä on tykkäyksiä. Itse aloitteen sisällön kimppuun pääsen joskus lähiaikoina.

2 comments:

JuhaM said...

Funkkujen homorummutus on parasta reality viihdettä konsanaan. Melkein jopa toivoisin aloitteelle menestystä, ellei taustalla olisi oikeiden ihmisten eriarvoinen kohtelu. Mutta jatketaan keskustelua.

Asiat menevät kuitenkin pitkällä aikavälillä oikeaan suuntaan, kävi vasta-aloitteen kanssa miten käy. Kansan suuri enemmistö ei jaa Niikkojen ja Auvisten arvomaailmaa.

MrrKAT, Skepsis ry:n jäsen said...

Se kompastunee viimeistään Sipilään:

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, että avioliittopäätös sitoo seuraavaa hallitusta: –Tämä on eduskunnan tahto. Sitä noudattaa nykyinen hallitus ja sitä noudattaa varmasti myös tuleva hallitus, Sipilä sanoo Suomenmaalle. Ylen uutisille hän toteaa: –Enemmistö oli sen verran selkeä, että en usko, että se missään käsittelyvaiheessa enää muuksi muuttuu.
- Suomenmaa