19.9.16

Ark Encounter ja Aloituksen jälkeiset tunnelmat

Kreationisti Ken Hamin unelmaprojekti valmistui. Vedenpaisumusmytologiasta tuttu Nooan arkki on kristillisen teemapuiston keskipiste Ark Encounter puistossa. Avajaisista on vierähtänyt pari kuukautta. Odotin melkein havaittavalla mielenkiinnolla miten suuri väkiryntäys sinne suuntautui avajaiskuukauden aikana. Valitettavasti kreationistit eivät julkaisseet mitään lukuja ensimmäisen kuukauden jälkeen. Mikä tarkoittaa mielestäni sitä, etteivät luvut olleet mieluisia kreationisteille. Samoin kävi ennakkolippujen myyntimäärän kohdalla. Lukuja ei ilmoitettu, josta voimme päätellä niidenkin olleen jonkinlainen pettymys.

Ark Encounter puiston rahoitusta laskettaessa esiteltiin arvioita vuosittaisesta vierailijoiden määrästä. Luku liikkui 1,6 - 2 miljoonan paikkeilla. Vuonna 2014 Ken Hamin omissa kirjoituksissa määräksi arvioitiin kaksi miljoonaa kävijää.

Tuore uutinen Cincinatin WLWT TV uutiskanavalta vilauttaa vihdoinkin lukuja. Uutinen on tunnelmaltaan kehuva, sillä kävijämäärien kerrotaan ylittävän odotukset! Perustajajäsen Mike Zovath esittelee arkkia kameraryhmälle. Käytävillä on runsaasti ihmisiä. Avajaisten jälkeen puistossa on käynyt n. 300 000 asiakasta. Päivittäin kävijöitä on about 4000 kappaletta. Vilkkaina päivinä n. 7000 kpl. 

Mutta mitä ihmettä? Vuosittaiseksi kävijämääräksi ennustetaan enää vain 1,4 miljoonaa kävijää. On helppoa päätellä, että kävijämäärään ei tämän vuoden puolella ilmesty enää nousukautta. Näin tapahtuu kaikkien uusien nähtävyyksien kohdalla, joten se ei ole mitenkään kreationismin vika. Ihmisillä on muita menoja talven lähestyessä ja koulujen lomien päätyttyä. Vedenpaisumuspuistoon ei ilmesty uutta nähtävyyttä pitkään aikaan, joten uusi käynti ei ole se houkuttelevin vaihtoehto.

2 comments:

Tom Kärnä said...

Ei ehkä ollut sitten kauhean hyvä bisnesidea.

Anonymous said...

Kuinka moni käviöistä mahtoi olla tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen, joka halusi käydä omin silmin kastomassa, mitä kreationistit ovat tällä kertaa hölmöilleet? Toki se käviämäärää kasvattaa, mutta ei uskoa kreationismiin.
Jos vastava turistipyydys tulisi tänne, kävisin varmaan ihan uteliaisuuttani katsomassa, vaikka silloin tulisinkin pääsymaksulla tukeneeksi huuhaata.