Kaikkien rakastama ortopedi Antti Heikkilä on useita vuosia liidellyt alemmaksi ja alemmaksi hörhöilyn tasoilla. Pohja jossain litteän maan ja muun vastaavan vierellä häämöttää, sillä eilen Antti vihdoinkin julisti avoimesti kaikille olevansa rokotevastustaja. Ei siis rokotekriittinen, "esitän vain kysymyksiä" kiemurtelija tai "haluan vain turvallisia rokotteita" viattomuuteen vetoava somevaikuttaja. Antti on ihan avoimesti rokotevastainen. Tarkemmin sanottuna rokotepelottelija. Eli keksii aivan omiaan kuvitteelisista rokotteen haitoista.
Varmasti hän tulee joskus tulevaisuudessa ulvomaan, että häntä hakataan leimakirveellä. Antaa ulvoa.
Itse käytän antivax piireistä termiä rokotepelottelija. Aikaisemmin Antti on nn. väittänyt HPV-rokotteen tappaneen koulutytön Britanniassa, vaikka naurettavan helppo tarkistus olisi kertonut, ettei tyttö kuollut rokotteeseen. Kuten kaikki tiedämme, lähdekriittisyys ja faktojen tarkistaminen eivät ole Antin vahvuuksia.
Tällä kertaa Anttin on lähtenyt erektioiden ja lerpahtavien kullien pariin.
Lyhyesti: Covid-19 taudin sairastaneiden miesten paisuvaisuvaiskudosten vahingoista pääteltiin, että todennäköin syyllinen on virustulehdus.
Paperin johtopäätös perustuu erittäin, erittäin pieneen otantaan (2 taudin sairastanutta + 2 ei sairastanutta), joten siitä ei voida vetää vahvoja tulkintoja. Tästä pilottitutkimuksesta voimme vain todeta, että asiaa kannattaa tutkia lisää. Eikä paperissa oteta esille ketkä olivat rokotettuja tai rokottamatta. Eikä siinä keskitytty piikkiproteiineihin vaan virukseen. Piikkiproteiinien tunnistamisella varmistettiin, että solunäytteissä oli SARS-CoV-2 viruksen jäänteitä. Ne piikkiproteiinit olivat tietenkin vain kokonaisten virusten osia. Paperissa on kuvia niistä 130 - 170 nanometrin kokoisista rakenteista, joita he löysivät kudosnäytteistä.
Our study is the first to demonstrate the presence of the COVID-19
virus in the penis long after the initial infection in humans. Our
results also suggest that widespread endothelial cell dysfunction from
COVID-19 infection can contribute to ED. Future studies will evaluate
novel molecular mechanisms of how COVID-19 infection leads to ED.
Näin pienestä ei vielä pysty huolestumaan. Ellei tarkoituksella halua vääntää rokotuksiin liittymättömästä paperista rokotepelotteluun tähtäävä twiittaus! Ellei ihan tarkoituksella keksi mahdollisimman kauhistuttavan pelottavaa propagandaa. Ja juuri niin Antti teki.
Paperissa ei missään kohtaa todettu, että piikkiproteiini aiheuttaisi lerppuilua. Antti keksii omiaan, mutta se onkin ihan tyypillistä lajikäyttäytymistä rokotepelottelijalle. Totuutta tärkeämpää on yrittää käännyttää mahdollisimman moni pois rokotteista. Antti pelaa sen varaan, etteivät hänen seuraajansa hoksaa kokonaisen viruksen ja viruksen piikkiproteiinin eroa.
Tilanne on melkein sama kuin seuraavanlaisessa tilanteessa. Auton alle jääneistä löydetään tuulilasin sirpaleita, josta päätellään tuulilasien olevan vaarallisia. Ja jätetään autot kokonaan pois laskelmista.
Olen saanut vasta ensimmäisen rokoteannoksen. Toisen annoksen saan reilun kuukauden kuluttua. Sitten minun täytyy lähettää Antille säännöllisesti kuvallista todistusaineistoa penikseni kunnosta.
Kansakuntamme tunnetuin ortopedi ja ruokavalioterveysterapiavalistajamekaanikko Antti Heikkilä on tunnettu huuhaa-väitteistään. Milloin homeopatian kehumisessa. Tai GM-teknologian vastustamisessa. Tai kun hän ei osaa lukea tutkimuspapereita(jos edes oletamme Antin lukevan tutkimuspapereita). Tai pandemiapelolla rahastamisestaan. Antti tyrkyttää verkkokurssiaan (139 euroa), jonka avulla rahastettu ihminen oppii "vahvistamaan immuniteettiaan". Ihan ymmärrettävä hanke kaikilta sellaisilta, jotka haluavat tienata pätäkkää muiden ihmisten terveydellä. Antti on avoimesti juuri sellainen tyyppi.
Tänä vuonna rokotuskampanja on edennyt. Rokotteet ovat looginen kohde Antin rahastushaaveille. Rahastushaaveet ovat uhattuna, jos koronarokotteista on hyötyä kansalaisille. Silloin olisi vähemmän mielukuvatarvetta ns. luonnollisen immuniteetin vahvistamiseen.
Siksi Antti teki uuden sähköpostimainoksen.
Antti väittää hallitsevansa sellaista tietoa immuniteetin vahvistamisesta, jota ei löydy mistään muualta. Siksi sinun kannattaa antaa rahasi vain hänelle!
Rokotevastaiset kirjoittelut eivät ole mitään uutta Antilta, joten tuo uusin mainos ei ole mikään yllätys. Se mikä melkein yllättää on virusdenialisteilta suoraan kopioitu huuhaa. Antti laittoi sen heti tuohon alkuun:
"Koronavirusta ei ole koskaan eristetty."
-Antti Heikkilä, 2021
Tässä kohtaa joudumme painamaan mietintämyssyt päähämme ja hieromaan leukaamme. Onko Antti vain tietämätön siitä miten eri laboratorioissa ja yliopistoissa on eristetty ja eristetään koronaviruksia? On täysin mahdollista, ettei Antti ole vaivautunut perehtymään aiheeseen. Vai onko hän tietoinen siitä miten näitä viruksia on eristetty ja sisältöä sekvensoitu, mutta ei jostain syystä hyväksy käytettyjä prosesseja sopiviksi?
Emme vielä tiedä mitä versiota Antti käyttää pääkopassaan, koska hän on osoittanut olevansa niin monipuolisesti pihalla eri asioista.
Onko Antti tehnyt mahalaskun virusdenialistien kahluualtaaseen?
Tiedustelin asiasta Antilta Twitterissä. Jos planeetat ovat oikeissa huoneissaan ja ley-linjat sopivasti solmuissa, niin saan Antilta jonkinlaisen vastauksen. Ehkä vastaus ilmestyy varmemmin, jos useampi kysyy sitä häneltä.
Punaiset ympyrät ilmestyivät uudelleen syötteeseeni. Edeltävien kuvien tavoin eräät ihmiset nauravat ja ihmettelevät sairaalavuoteessa makaavaa mannekiinia. Uusimmassa kuvassa on jälleen hoitajien koulutukseen käytettävä nukke, joka on ympyröity punaisella ympyrällä. Aivan kuin kuvassa olisi jotain epäilyttävää. Jälleen punaisella lisäyksellä annetaan ymmärtää - mutta ei väitetä - että kuvassa on jotain outoa. Lukijan harteille ripotellaan vihjailuja siitä, että sairaalassa ei olekaan covidia sairastavia potilaita. Sängyillä on vain nukkeja.
Miksi muuten uutiskanavan haastattelussa olisi näytetty tuollaista?
Kyseesssä on professori Tomi Ulrichsin haasttelu WELT-kanavalla 14. marraskuuta 2020. Hän on kanavan toistuvasti käyttämiä asiantuntijoita. Videon löytäminen oli helppoa. Youtuben hakukenttään vain "WELT covid Timo Ulrichs" ja selaamaan minkä videon ennakkokuvissa miehellä on päällään sininen kauluspaita ja taustalla sama kirjahylly.
Tuttu nukke vilahtaa haastattelun täytemateriaalissa 2:00 kohdalla.
2:08 kohdalla nähdään kuitenkin harmaapäinen ihminen sairaalavuoteessa.
2:11 kohdalla nähdään toinen potilas, jonka kasvot on pikselöity. Jalat ovat kuitenkin paljaana. Eivätkä ne näytä nuken jaloilta vaan ihan ihmisen jaloilta.
Videolla nähdään lisää mannekiineja 4:00 kohdalla. Ehkä siitä nukesta tehtään seuraava Punainen ympyröinti!
Fortnite on yksi maailman suosituimmista videopeleistä. En itse pelaa sitä, mutta ymmärrän sen suosion. Siihen on tehty myös kenttäsuunnittelun mahdollistava tila, jossa pelaajat voivat luoda mielikuvitustensa rajoittamia kenttiä. Eräs tällaisista kentistä osoittautui uskonnollisia tunteita loukkaavaksi. Tällä kertaa ei siellä Raamattu-kerhon parissa.
Morocco World News kertoo erään egyptiläisen uskonoppineiden Rabat- Al-Azhar Fatwa Global Centerin julistaneen varoituksia videopeleistä. Erityishuomiota sai Fortnite, josta levisi erittäin loukkaava pelivideo. Siinä Mekan Kaaban tuhoamisen mahdollistavassa kentässä pelaaja hakkasi työkalullaan Kaaban palasiksi, jotta sen jämistä saatiin aseita. Pyhällä alueella myös tapettiin muita pelaajia. Ihan normi menoa BattleRoyale-pelissä, mutta kulissien uskonnollinen ulkonäkö veti uskonnolliset tunteet pintaan.
Partapuritaanit valittivat videopelien olevan uhka pyhyydelle, mikä vuorostaan vaikuttaa lasten uskomuksiin, sekoittaa heidän normejaan sekä identiteettiään, että aliarvioi pyhien sijaintien pyhyyttä ja niin edelleen.
Assassin's Creed peleissä tapahtuvat puukotukset ja miekkailut ovat tapahtuneet erinäisten kirkkojen sisällä, mutta tietääkseni ne tupenrapinat eivät ole aiheuttaneet vastaavia uskonnollisia protesteja.
Pelin valmistaja Epic Games vaivautui muistuttamaan, etteivät he luoneet kyseistä kenttää, vaan sen teki joku miljoonista pelin pelaajista.
Ilmestyisipä jostain uskonoppineita, jotka julistavat Loot Boxit fatwan kohteeksi.
Tampereen Vapaa-ajattelijat ry:n aktiivien ylläpitämä Uskomatonta, mutta totta Youtube-kanavaa. Pääsin ohjelman haastateltavaksi puhumaan blogistani siihen liittyvistä aiheista. Selkeästi huomattavissa, että en osaa puhua ja ajatella yhtäaikaiseksi.
Helmikuussa kansainvälisiin otsikoihin nousi yksi monista syistä polttaa katolinen kirkko poroksi. Tai ehkä minun pitäisi muotoilla sanani hieman diplomaattisemmin. Tarkoitan, että katolisen kirkon rakennukset, varallisuus ja osakesalkut pitäisi takavarikoida kansainvälisen rikostutkinnan ajaksi. Myös kaikkien katolisen kirkon edustajien pitäisi pitää suunsa supussa sekä poistua paikalta, kun puhutaan moraaliin liittyvistä asioista. Jos he eivät suostu heti poistumaan, niin läiskitään poskelle, odotetaan toisen posken kääntämistä, ja läiskitään sille poskelle, ja sitten klassisella niskaperse-otteella tyyppi pihalle. Huh, teki hyvää kirjoittaa tuosta tällainen rauhallinen ja hillitty versio. Alkuperäinen teksti oli julkaisukelvoton.
Kirkon taipumus suojella raiskaajia ja salailla pappien tekemiä rikoksia on tullut tutuksi useissa eri valtioissa tapahtuneiden kauheuksien takia. Katolisen kirkon salitaan pitävän sisäisiä tutkintoja ja selvityksiä, kun sivistysvaltioissa kutsuttaisiin poliisit selvittämään raiskauksia.
Suomen Kuvalehti kertoi toukokuussa Saksan katolisen kirkon käänteistä. Kölnin arkkihiippakunnan tilaama selvitys vuosikymmenistä hyväksikäytöistä ja raiskauksista on saanut saksalaisia eroamaan kirkosta.Vuonna 2019 katolisen kirkon kirjoilta lähti hieman alle 300 000 jäsentä. Pandemiavuoden koronauutiset olivat siunaus kirkolle, sillä se piti isoimmat skandaaliotsikot pois lehdistä.
SK:n artikkelissa nostetaan esille se suuri ongelma kirkon sisäisen selvityksen logiikassa. Kirkon kannalta ongelma ei ole siinä, että pappi raiskaa lapsia. Ongelma on kirkon mielestä vain siinä, että pappi on rikkonut selibaattivalaansa. Siksi selvityksissä mainitut raiskatut lapset eivät ole teksteissä rikosten uhreja. He ovat vain todistajia sille, kun pappi on rikkonut selibaattinsa. Ja niinhän se menee kirkkolain kannalta.
Kölnin käytännöistä paljastui myös entisen hiippakunnan piispan salainen arkisto. Piispa Joachim Meisner keräsi tietoja papeista, jotka olivat syyllistyneet tuhmiin juttuihin alaikäisten kanssa. Tiedoilla pystyi kiristämään, jotta seurakunnan paimenet pysyvät ruodussa. Eikä se edes ole ainoa salainen arkisto, jolla kirkon jehut pitävät kirjaa alaistensa rikoksista.
Katolisen kirkon maine on huonossa jamassa myös Kanadassa. Kirkon sisäoppilaitoksissa ei pidetty kovin hyvää huolta alkuperäiskansan lapsista. Koulujen kurja toiminta johti joukkohautoihin. Yhden katolisen kirkon läheisyydestä löydettiin 215 lapsen nimettömät haudat. Katolinen kirkko ei ole aikaisemmin pyytänyt anteeksi vastaavia löytöjä. Lasten joukkohautojen löytämiset saivat tunteet kuumiksi. Useampi katolisen kirkon kirkko sytytettiin tuleen.
Koronapandemian jatkuessa jatkuu myös siitä tehtävien valheiden askartelu. Edellisissä osissa tarkastelimme punaisia nuolia ja ympyröitä. Tällä kertaa tarkastelemme vain ympyröitä. Somessa kiertää lisää tekaistuja juttuja. Ne ovat hienovarainen sekoitus tosiasioita ja tuulesta temmattuja huhuja.
Punaisella ympyröity kohta pitää paikkansa! Useita intialaisia lentäjiä on kuollut. Ja Pilot Alexander mainitsee aivan oikein, että lentäjien terveyttä valvotaan säännöllisesti. Terveystarkastus ei valitettavasti anna ihmiselle immuniteettia viruksia vastaan. Siihen meemin todellisuus sitten päättyykin.
Intiassa riehunut toinen korona-aalto on ruuhkauttanut sairaaloita. Siinä samassa myös intialaiset lentoyhtiöt ovat yrittäneet sopeutua tilanteeseen. Lentäjiä on kuollut virukseen. Maaliskuuhun mennessä yhteensä 17 lentäjää Air India, IndiGo ja Vistara lentoyhtiöistä oli kuollut Covid-19 tautiin. Pelkästään Air Indian työntekijöistä yli 500 joutui sairaalahoitoon asti sairastuttuaan helmikuuhun mentäessä. Rokotteista on ollut pulaa, joten esim. Air India pystyi aloittamaan työntekijöidensä rokottamisen vasta maaliskuun 15. jälkeen. Sen takia Intian sanomalehdissä on useita tällaisia juttuja, jossa koronaan kuolleiden omaiset voivottevat rokotteiden puuttumsta.
“My
husband was not vaccinated. The biggest problem was that pilots were
never considered as frontline workers by the government when it came to
giving COVID vaccine. I don’t know where the flaw was, but families like
ours suffered.”
Shalu Rana, wife of Captain Sandeep Rana
Valtio ei pitänyt lentäjiä ns. etulinjan työntekijöinä pandemian aikana, joten he eivät päässet rokotusjonossa etusijalle. Lentäjät lensivät myös niitä rahtikoneita, joilla rokotteita tuotiin Intiaan. Vaikka eivät itse vielä saaneet niitä.
Josta pääsemme päivän valhemeemiin.
Intialaisia lentäjiä on kuollut covidiin. Se on fakta. Se mitä ei ole varmistettu, on tuo meemiin lisätty lause, jonka mukaan rokotetut lentäjät ovat kuolleet viikon sisällä rokottamisesta. Se tietenkin täysin mahdollista. Mutta sellaisia uutisia ei ole linkattu mukaan näihin meemeihin. Ne olisivat juuri sellaista kamaa, jota rokotepelottelijat levittelisivät kaikkialle some-syötteissään. Sellaisia uutisia ei vaan löydy.
Wincapitan valuuttakauppa, Lyonessin sijoituspilvet ja OneCoinin
kryptovaluutta. Takuuvarmoiksi luvatuilla rikkauksilla on monta
nimeä. Yhteistä niillä on sijoitusrahojen katoaminen roistovaltioiden (tunnettiin ennen nimellä veroparatiisi) tileille. Eikä sijoittaja saakaan luvattuja voittoja. Kerta toisensa jälkeen näihin vedätyksiin lähdetään sen upean tuoton toivossa. Vaikka varoitusmerkkien pitäisi olla selvät.
Vaikeat ajat tekevät maaperän
otolliseksi uusille vastaaville yrityksille. Ajoissa mukaan
lähteneillä on uskomaton tilaisuus päästä tienaamaan. Sillä periaatteella heitä värvätään mukaan. Se mitä
myydään vaihtelee aina silloisen pyramidihuijauksen mukaan. Itse
tuotteella ei ole mitään väliä. Meikkituotteita, kalaöljyä tai muovirasioita. Tärkeintä on, että on vain
jotain myytävää.
Tällä periaatteella mm. OneCoin lupaili
luovansa kryptovaluutan, joka olisi vielä parempi kuin BitCoin! Mukaan lähteneille myytiin kovalla hinnalla
”koulutuspaketteja” OneAcademy-brändillä. Hintaa paketeille tuli sadoista euroista tuhansiin euroihin. Pakettien materiaalit on lähes
poikkeuksetta kopioitu ilmaiseksi luettavista lähteistä. Kryptovaluuttaa ei ilmestynyt, mutta poliisit ilmestyivät OneCoinin päätoimistolle. Koulutuspakettien myynnistä oli rakennettu perinteinen pyramidihuijaus. Tärkeintä oli rakentaa myyntiverkosto, jolla provikat vetävät myyntipakettien myynnistä rahat sinne huipuille.
Olennainen opetus OneCoinista oli sen tarun loppu. Useiden valtioiden poliisien tutkinnassa selvisi, ettei se sellaisenaan ole kyseisten valtioiden lakipykälien mukaan pyramidihuijauksia. Toden totta, huijarit osaavat lukea lakikirjoja. Näin he tietävät millaiset myyntikeinot pysyvät rimaa hipoen laillisuuden puolella. Näin he osaavat rakentaa geometrisesti alhaalta leveämmän kuvion, joka kapenee ylöspäin mentäessä, mutta joka ei ole pyramidi. Joten se ei ole pyramidihuijaus!
OneCoin upposi, kuten myös siihen sijoittaneiden rahat.
Entäpä jos sinulle tarjottaisiin
tilaisuutta ostaa kaupunki? Tai valtavasti lääniä. Ja tienata rahaa myymällä noita ostamiasi kiinteistöjä? Helposti kotikoneeltasi digitaalisessa muodossa! Eikä edes nykyisten kiinteistöjen rajoitusten ja hintojen ikeessä, vaan ihan uudella kopiolla maaplaneetastamme! Haluaisitko pyörittää omaa bisnestäsi virtuaalisessa maailmassa, aivan kuten ReadyPlayerOne elokuvassa tapahtui? Haluaisitko olla mukana pelissä, joka syrjäyttää kaikki muut pelit?
Se on mahdollista Earth
2 pelissä.
Siinä Maan digitaalinen kopio jaetaan
10 x 10 metrin neliöihin. Näihin neliöihin myydään
omistusoikeutta. Earth 2 kartalla maaseudun neliöt ovat halvimpia.
Isojen kaupunkien keskustasta ostetut neliöt ovat tietenkin
arvokkaampia. Kysyntä vaikuttaa hintoihin kuten oikeilla
kiinteistömarkkinoilla.
Earth 2 välttää hienosti pyramidi-
ja ponzihuijausten määritelmät. Kyseisiä huijauksia vastaan
tarkoitetut lakipykälät eivät päde.
Earth 2 kaupoissa ei tarvita
uusia värvättäviä, joiden kaupoista vedetään provikat, kuten pyramidihuijauksissa. Nykyisten
käyttäjien on vain laitettava lisää rahaa sisään markkinoille.
Jokaisen osallistujan etuna olisi, että markkinoille tulee lisää
ostajia. Siksi nykyiset pelaajat yrittävät värvätä mukaan lisää
pelaajia, mutta nykyiset pelaajat eivät saa suoraa rahallista hyötyä
värväämistään pelaajista.
Ponzi-huijauksesta ei ole kyse, sillä
Earth 2 on oikea digitaalinen markkinapaikka. Sellaisia löytyy
useista eri videopeleistä. Itsekin olen ostanut taistelulaivoja tai titaanitaistelukoneita oikealla rahalla eri peleissä. Niitä ei vain voi myydä eteenpäin toisille pelaajille.
Siksi Earth 2 on täysin laillista touhua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sillä saa takuuvarmana niitä hienoja rikkauksia.
Kauppaa pyörittävä Earth 2 ei voi
koskaan hävitä rahaa. Kiinteistön hinta voi laskea olemattoman kysynnän takia,
mutta Earth 2 ei itse maksanut niistä mitään. Hintojen lasku vie
varallisuutta pelkästään pelaajien kukkaroista. Liian korkealla noussut neliön hinta jättää sen pelaajan omaisuudeksi, jolloin hänen rahansa on kiinni turhassa digitaalisessa pikselimassassa. Siksi pelin algoritmi alentaa tällaisten kiinteistöjen hintoja, jotta kaupankäynti jatkuisi. Peliä pyörittävän firman on saatava provikoita uusista kiinteistökaupoista.
Earth 2:n nerous piilee siinä, ettei
se myy kiinteistöjä. Se myy pelkästään digitaalista valuuttaa,
jolla pelaaja ostaa kiinteistöjä pelissä. Peliin saapuva ei
koskaan osta suoraan rahallaan ruutuja. Pelissä ostetaan
edollar-valuuttaa. Tällä digivaluutalla hankitaan ruutuja.
Earth 2 verottaa jokaisesta pelaajien
välisestä kaupasta pienen osuuden. On mahdollista myös nostaa
edollareita takaisin euroiksi. Jokaisesta pelistä ulosvedetyn
edollarin kohdalla pelifirma maksaa takaisin 10 % pienemmän summan.
Lupaukset mahdollisuuksista tienata
oikeaa rahaa digitaalisella kiinteistökaupalla ovat totta. On täysin
mahdollista nostaa pelistä pois enemmän rahaa kuin laittoi sisään.
Sääntöjen takia joku muu pelaaja menettää rahojaan. Peliä
pyörittävä firma ei voi kärsiä tappioita.
Rikastuminen helpointa niille, jotka
lähtevät aikaisin mukaan. Ensimmäisenä neliöitä ostanut saa ne
halvimmalla hinnalle. Keinottelun ansiosta seuraava omistaja joutuu
välikädeksi. Siksi kupletin juonen tajunneet yrittävät löytää
vastaavia pelikauppoja muualta.
Uusia pelaajia yritetään houkutella
aivan samanlaisiin virtuaalikauppoihin. Mars Genesis,
MetaEarth, ja moni muu virtuaalinen kartta tarjoaa mahdollisuuden
ostaa niistä digitaalista tonttia. Yhteistä jokaiselle on on
myöhässä mukaan lähteneiden hukkaan heitetyt rahat.
Earth 2 sisällöstä puuttuu vielä se peli, jota ihmisten pitäisi pelata. Toistaiseksi siinä voi vain ostaa niitä firman luomia kiinteistöjä. Ilman varsinaista peliä, ei peliin synny pelaajien ylläpitämää virtuaalitaloutta. Varsinaisen pelin selkeä puuttuminen on sellainen ongelma, jota firma yrittää peitellä. He ovat aina ilmoittaneet, että Earth 2 on vasta ensimmäisessä vaiheessaan. Kun vaiheet etenevät, niin sisältö kasvaa. Lupaukset tulevasta pelattavasta pelistä pidetään melkein uskottavina luomalla tällaisia videoita.
Ongelma onkin siinä, että useimmat tunnistivat heti mitä videolla tapahtuu. Tuo on valmiiksi kaikille myynnissä olevien digitaalisten työkalujen käyttöä. Unity Asset Storen kautta hankittu auto ei ole Earth 2 peliohjelmoijien tekemä. Earth 2 ei ole luonut vielä mitään, vaan esittelee autoja ja maastoa, joita jokainen voisi ostaa pikkurahalla itselleen omiin projekteihin. Mutta tietämättömille se näyttää siltä, kuin Earth 2 olisi pelistudio, joka on tekemässä upeaa avoimen maailman simulaatiota. Kaikille muille se näyttää vain yhdeltä monista pelimaailman räpellysprojekteista. Edes oikeat isot pelistudiot (satojen miljoonien budjeteillaan) eivät ole kyenneet luomaan planeetan kokoista toimivaa virtuaalipeliä, mutta Earth 2 lupaa luovansa sellaisen.
Eikä Earth 2 ole luonut mitään kopiota Maasta. Sen sijaan se osti käyttöönsä Mapbox-firman tarjoamaa karttapalvelua. Satelliittikuvista koottu kartta on jaettu ruudukkoihin. Näitä ruutuja myydään pelaajille.
Pitäisikö minun perustaa kauppa, jossa myyn omistusoikeuksia lomakuvissani näkyviin maisemiin? Tai siis, perustaa kauppa, jossa myyn PahisDollareita, joilla voi ostaa lomakuvissani näkyviä maisemia.
Niin tai näin, jatkossa tulee varmasti ilmestymään lisää Earth 2 kaltaisia "pelejä" joiden luvataan oleva huippumenestyksiä. Kunhan sitä päivitetään, sitten joskus tulevaisuudessa. Sitä ennen toivotaan, että mahdollisimman harva lukee käyttöehdoista miten helposti firma voi vain lopettaa toimintansa ja pitää sille annetut rahat.
Koko kansakunnan rakkain ortopedi Antti Heikkilä meni jälleen kerran uhriutumaan menneisyydellään. Blogikirjoituksessaan Antti muisteli taas Lääkkeetöm elämä -kirjansa kohua. Kuten Antin tyyliin kuuluu, teksti sisältää naurettavan helposti täysin vääräksi osoitettavia väitteitä. Tuhlaan aikaani vain muutamaan niistä.
Antti kertoo kuinka ravitsemus- ja lääketieteellinen tutkimus jäivät rahan vallan alaiseksi 80-luvulla. Prosessoitu ruoka valtasi ihmisten lautaset. Terveys lähti alamäkeen. Ruoka muuttui ihmisten sairauksien lähteeksi, Antti kirjoittaa.
"Ruokakupin sisältö muodostui teollisesti prosessoidusta "terveellisistä" rasvoista, puhdistetuista hiilihydraateista ja sokerista."
Tämä on johtanut "metaboliseen pandemiaan" josta vain Antin kaltaiset asiantuntijat osaavat varoittaa kansaa. Antti tienaa useamman euron myymällä terveyskurssejaan. Siksi hänen pitää mahdollisimman usein hyökätä kilpailijoitaan vastaan. Kilpailijat kun tarjoavat monipuolista, ajankohtaista ja tieteellisesti tutkittua tietoa terveyden kannalta hyvästä ravinnosta. Sellaisen kanssa on vaikea kilpailla, kun haluaa rahastaa kyseisellä aiheella. Merkittävin kilpailija on tietenkin Maailman terveysjärjestö WHO.
"Koko maailma on joutunut metabolisen pandemian valtaan. Se on todellinen pandemia. Syy ei ole virus vaan roskaruoka. WHO vaikenee tästä täysin."
Selkeä ja yksinkertainen väite Antin sulkakynästä. Jos se olisi totta, niin emme helposti löydä WHO:n sivuilta mitään mainintoja ruokavalion ja terveyden yhteydestä. Varsinkin prosessoimattoman ravinnon eduista ei mainittaisi mitään. Antin useiden ja alati lisääntyvien virheväitteiden takia ennustan, että löydämme sellaisia kirjoituksia runsaasti WHO:n materiaaleista. Koska Antti on niin usein täysin väärässä.
Silmiini osui ekana kohta, jossa WHO suosittelee teollisesti tuotettujen transrasvojen pois jättämistä.
Energy intake (calories) should be in balance with energy expenditure.
To avoid unhealthy weight gain, total fat should not exceed 30% of total
energy intake (1, 2, 3). Intake of saturated fats should be less than
10% of total energy intake, and intake of trans-fats less than 1% of
total energy intake, with a shift in fat consumption away from saturated
fats and trans-fats to unsaturated fats (3), and towards the goal of
eliminating industrially-produced trans-fats (4, 5, 6).
Kerrassaan hämmentää, kun muistamme mitä Antti väitti WHO:sta! Ei kai vain... ei. Ei Antti menisi tietoisesti valehtelemaan seuraajilleen?
Sitten huomaan, että WHO suosittelee sokerin vähentämistä!
Limiting intake of free sugars to less than 10% of total energy intake
(2, 7) is part of a healthy diet. A further reduction to less than 5% of
total energy intake is suggested for additional health benefits (7).
Ei hyvänen aika! Eikö Antti ollut tietoinen WHO:n kannasta?
WHO kirjoittaa myös niistä prosessoiduista ruoka-annoksista, eikä se näytä olevan kovin mairittelevaa tekstiä.
However, increased production of processed foods, rapid urbanization
and changing
lifestyles have led to a shift in dietary patterns. People are
now consuming more foods high in energy, fats, free sugars and
salt/sodium, and many people do not eat enough fruit, vegetables and
other dietary fibre such as whole grains.
WHO näyttäisi olevan prosessoimattoman ravinnon puolella. Jos vaivautuu lukemaan muitakin WHO:n tekstejä aiheesta, niin suositukset menevät prosessoidun ravinnon kuin sokeriherkkujen vähentämisen puolelle. WHO mm. suosittelee valtioiden hallituksille tällaista:
reducing incentives for the food industry to continue or increase
production of processed foods containing high levels of saturated fats, trans-fats, free sugars and salt/sodium;
Miksi Antti sitten meni väittämään, että WHO vaikenee aiheesta? Valehteliko hän vai oli vain tietämätön? Vain Antti tietää vastauksen. Eikä vastaus ole mairitteleva.
Kaikkein eniten polveni läpsimistä ja naurunremakkaa aiheutti tämä kohta.
Luit aivan oikein. Antti myöntää ihan avoimesti, että teki tietoisesti ja tarkoituksella täysin turhan rikosilmoituksen. Jaahas. Mitä muuta siihen voi sanoa. Poliisi oli varmasti iloinen siitä, että heidän aikaansa tuhlataan ortopedin harhamaailman jekuilla.
Haluanko minä nähdä lisää Antin kirjoituksia?
Eli jatketaan!
Antti pääsee Covid-19 teemojen pariin. Sieltä nousee esiin rokotepelottelijoiden vakiokamaa. Haittavaikutusrekisteriä käytetään tietoisesti väärin. Antti ei tiedä mikä VAERS-tietokanta on ja miten sen lukuja pitäisi lukea. Antti jakaa rokotepelottelijoiden kuvan, jossa on kirjattuna VAERS lukuja.
VAERS-tietokantaan lisätty epäilty haittavaikutus ei tarkoita, että rokotettu on kuollut rokotteeseen. Tämä selviää ihan lukemalla sitä tietokantaa, mutta Antti ei tee sellaista.
Please note that VAERS staff follow-up on all serious and other selected
adverse event reports to obtain additional medical, laboratory, and/or
autopsy records to help understand the concern raised. However, in
general coding terms in VAERS do not change based on the information
received during the follow-up process. VAERS data should be used with
caution as numbers and conditions do not reflect data collected during
follow-up. Note that the inclusion of events in VAERS data does not
imply causality.
VAERS kertoo, ettei heidän avoimeen tietokantaansa lisätty tapaus vielä tarkoita syy-yhteyttä rokotteen ja haitan välillä. Tietokannan rajotteiden tiedostamista edellytetään hiiren klikkauksella, jotta edes pääsee selaamaan tietokokantaa.
Kun Yhdysvalloissa rokoteannoksia annetaan yli 200 miljoonaa kappaletta, niin jotkut rokotetuista kuolevat aina johonkin. Siksi pitää seurata kokonaiskuolleisuuden muutoksia väestötasolla, jotta saamme selville vähentääkö vai lisääkö rokote kuolemia.
Tämä on se asia, jonka rokotepelottelijat jättävät aina mainitsemastta. Oikeastaan he aktiivisesti kieltäytyvät hyväksymästä, että avoimella ja passiivisella tietokannalla on tällainen rajoite. Se haittaa heidän sanomansa levittämistä.
Antti esittelee nuo luvut aivan kuin jokainen ilmoitus tarkoittaisi yhtä rokotteeseen kuollutta. Vaikka kyseisen VAERS-tietokannan tapauksiin pääsee jokainen lisäämään haittailmoituksia. Vaikka rokotepelottelijat ovat rummuttaneeet VAERS-tietokantaa toisilleen, jolloin tietokantaan lähtee entistä helpommin ilmoituksia.
Tämä on jatkoa "Koronarokote on tappava" bloggaukselleni. Silloin tarkastelimme miten rokotepelottelijat jättävät ymmärtämättä yhdysvaltalaisen VAERS-tietokannan lukuja. Valtava määrä ihmisiä ei näytä millään tajuavan, että pelkkä ajallinen yhteys ei tarkoita syy-yhteyttä.
Kerrataan vielä kolmannenkymmenseitsemännen kerran miksi. Kun rokotteita annetaan vaikkapa yli 200 miljoonaa annosta (kuten EU-alueella on tähän mennessä annettu), niin jotkut rokotetuista kuolevat johonkin. Joillekin tulee sydänkohtaus yleisn huonon kunnon takia, jotkut kompastuvat rappusissa, jotkut jäävät auton alle, joillekin tulee veritulppa, jne. On monia tapoja kuolla. Siksi pitää selvittää miten ns. normaali kuolleisuus muuttuu väestötasolla seurantajakson aikana, jotta rokotteiden mahdollinen (hyvä tai huono) vaikutus kuolleisuuteen saadaan selville.
Rokotepelottelijoiden harmiksi tuollainen vertailu ei saa rokotteita näyttämään vaarallisilta. Siksi he eivät tee sellaisia vertailuja. Käytössä on aivan toisenlainen menettelytapa.
Tänään suomalaiseen someen ilmestyi jakoon eurooppalaiseen tietokantaan perustuva väärinkäsitys. Euroopan lääkevirasto EMA:n alaisuudessa toimiva EudraVigilance toimii lääkkeiden ja rokotteiden haittavaikutusrekisterin ylläpitäjänä. Se kerää, laskee ja julkaisee tietoja EU-alueella ilmoitetuista epäillyistä haittavaikutuksista. EudraVigilancen julkaisuista saadaan ajankohtaista tietoa samalla tavalla kuin VAERS-tietokannasta. Aivan samoilla rajoitteilla. Luvuista ei pystytä päättelemään syy-yhteyksiä. Tämän rajoitteen hyväksyminen on äärimmäisen vaikeaa rokotepelottelijoille.
EudraVigilance tekee onneksi lukijoilleen heti selväksi millaisia virheellisiä johtopäätöksiä heidän tiedoistaan ei kannata tehdä. Jos vain rokotepelottelijat osaisivat ja uskaltaisivat lukea niitä. Jotkut heistä lukevatkin nämä kohda, mutta päättävät olla välittämättä niistä. Sellainen ei ole rehellistä toimintaa. Se on valitettavasti kovin yleistä toimintaa.
Ja ne tärkeät kohdat EudraVigilancen sivulta ovat nämä:
Kun tarkastelet web-raporttia lääkkeen tai vaikuttavan aineen
epäillyistä haittavaikutuksista, on tärkeää ymmärtää tämän web-raportin suhde
lääkkeen yleiseen turvallisuusprofiiliin.
Jäljempänä on lueteltu tärkeitä näkökohtia, jotka kannattaa ottaa
huomioon web-raportin tarkastelussa.
Jotta lääke hyväksyttäisiin käyttöön, sen hyötyjen pitää olla suuremmat
kuin tiedossa olevien haittojen. Kun lääke hyväksytään, hyöty-haittatasapaino
on arvioitu ja hyötyjen on siis katsottu olevan suurempia kuin haittojen.
Kaikki tällä verkkosivustolla saatavilla olevat tiedot koskevat lääkkeitä,
jotka on arvioitu tällä tavalla ja hyväksytty käyttöön Euroopan talousalueella.
Tällä verkkosivustolla olevat tiedot koskevat epäiltyjä
haittavaikutuksia eli sellaisia vaikutuksia, joita on havaittu
lääkkeen antamisen tai käytön jälkeen.
Nämä epäillyt haittavaikutukset eivät
kuitenkaan välttämättä liity
lääkkeeseen tai ole sen aiheuttamia.
Kaikki lääkkeet voivat aiheuttaa
haittavaikutuksia, ja on tärkeää huomata, että
suurin osa ihmisistä käyttää
lääkkeitä kokematta minkäänlaisia
haittavaikutuksia.
Ennen kuin lääke tuodaan markkinoille, sen turvallisuutta
ja tehokkuutta koskevat tiedot perustuvat lääkkeen käyttöön
kliinisissä tutkimuksissa. Kliinisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan
välttämättä havaita kaikkia haittavaikutuksia, koska tutkimuksiin osallistuu
vain rajallinen määrä potilaita. Joidenkin haittavaikutusten kehittyminen
saattaa myös kestää kauan, ja niitä voi alkaa esiintyä vasta sitten, kun
kliininen tutkimus on jo päättynyt. Lisäksi kliinisiin tutkimuksiin
osallistuvat ihmiset ovat usein (mutta eivät aina) terveitä tai heillä ei
ole muita sairauksia tai he eivät yleensä käytä muita lääkkeitä.
Tilanne on kuitenkin toinen, kun lääkettä käytetään ”oikeassa elämässä”.
Sen vuoksi jatkuva valvonta kliinisen tutkimuksen jälkeen on olennaista
lääkkeen kattavan turvallisuus- ja tehokkuusprofiilin säilyttämiseksi.
Kaikkia Euroopan talousalueella käyttöön hyväksyttyjä lääkkeitä valvotaan jatkuvasti.
Haittavaikutusilmoitus voidaan tehdä, jos on aihetta epäillä,
että haittavaikutus liittyy lääkkeeseen. . Se ei välttämättä
tarkoita, että lääkkeen ja haittavaikutuksen
välinen yhteys olisi vahvistettu; haittavaikutus
voi olla myös muun tekijän aiheuttama. Se voi aiheutua
esimerkiksi siitä sairaudesta, jota varten
lääkettä käytetään, tai potilaan
käyttämän kahden tai useamman muun
lääkkeen yhteisvaikutuksesta.
Ilmoituksia on tarkasteltava kaikkien lääkkeestä saatavilla
olevien tietojen perusteella. Lääkkeen käytöstä maailmanlaajuisesti
peräisin olevien spontaanien ilmoitusten lisäksi on myös kliinisistä
tutkimuksista, muista tutkimuksista ja tieteellisestä kirjallisuudesta
peräisin olevia ilmoituksia. Lääkkeen hyödyistä ja haitoista voidaan tehdä
vankkoja päätelmiä vasta sitten, kun kaikki käytettävissä olevat tiedot on arvioitu.
Tällä verkkosivustolla olevien tietojen
perusteella ei voida
määrittää haittavaikutuksen ilmaantumisen
todennäköisyyttä. Sitä varten on otettava
huomioon myös muuta tietoa, esimerkiksi kuinka monta
ihmistä käyttää lääkettä ja
kuinka kauan se on ollut markkinoilla.
Verkkosivuston tiedot ovat vain osa kaikista tiedoista,
joita Euroopan lääkevirasto ja kansalliset lääkevalvontaviranomaiset
käyttävät lääkkeen hyötyjen ja haittojen seurannassa sen jälkeen,
kun lääke on hyväksytty. Muuntyyppisiä tietoja ovat esimerkiksi
markkinoille tulon jälkeiset turvallisuustutkimukset, kliinisten
tutkimusten tiedot ja uudet toksikologiset tiedot.
Kuten olemme aikaisemmin todenneet, kaikki rokotepelottelijat eivät välitä näistä kohdista. He katsovat vain lukuja ja tekevät niistä omat johtopäätöksensä, vastoin tietokannan ilmoittamia rajoitteita ja puutteita. Tämän virhepäättelyn (tai tarkoituksenmukaisen päättelemättä jättämisen) seurauksena nettiin laitetaan jakoon seuraavanlaista kamaa.
Pienen utelun jälkeen sain selville mistä lähteestä kyseisen väitteen kirjoittaja oli saanut tuon luvun.
Brian Shilhavy kirjoitti tähän tietokantaan perustusvista luvuista Health Impact News sivustolla. Tuttu sivu kaikille vaihtoehtouutisoinnin faneille. Hän esitteli näiden haittavaikutusilmoitusten yhteenlaskettuja tietoja. Neljän eri rokotteen (Moderna, Biontech, AstraZenecan ja Janssen) kohdalla on julkaistu neljä eri haittavaikutusraporttia. Niiden luvuista saadaan kauhean korkealta vaikuttava luku:
Their report through May 22, 2021 lists 12,184 deaths
Järkyttävää!
Jos luku siis muka tarkoittaisi, että he ovat kuolleet rokotteisiin. Ja sitähän luku nimenomaan EI tarkoita, kuten tuolla ylempänä opimme. Tietenkään Shilhavy ei mainitse lukijoilleen niitä EudraVigilancen ilmoittamia tietokannan rajoitteita. Hän ei halua seuraajiensa tietävän, että he ovat mielipidevaikuttamisen kohteena.
SpaceX (Space Exploration Technologies Corp.) kehitti ja rakensi Falcon 9 kantoraketin. Tämän raketin avulla voidaan laukaista kamaa planeettamme kiertoradalle JA sitten kantoraketti palautuu takaisin uusiokäyttöä varten.
Aivan kuten ennenkin, littari reagoi omaa maailmankatsomustaan uhkaavaan materiaaliin denialismilla. Satelliitin ottama toistuva kuva, jossa näemme planeettamme pyörivät akselinsa ympäri? Väärennöksiä! Videostriimi suoraan avaruusasemalta, jossa astronautit pyörivät ja kieppuvat painottomassa tilassa? Tietokone-efektejä! Miten ne painottomuutta feikkaavat kaapelit sitten muka toimivat, kun useampi astronautti tai esine "leikkaa" kaapeleiden lävitse toistuvasti? Ei tarvitse selittää! Littarille riittää vain väittää, että ne ovat efektejä. Perustelut ja todisteet väärennöksistä ovat heille turhia. Kaikki edeltävätkin todisteet on ohitettu samalla taktiikalla. Miksi ei kaikkein tuoreimpiakin todisteita ohitettaisi samalla tavalla?
Littarien ajattelumaailmassa ei hyväksytä avaruusasemia tai satelliitteja. Sellaisia rakennelmia ei saa kiertää heidän kiekkoaan, sillä näillä aparaateilla todetaan jatkuvasti kiekon olevankin planeetta. Siksi matkustaminen avaruuteen on todettava mahdottomaksi. Kiertoradalle asti päätyvät avaruusraketit ovat heidän mielestään lavastuksia, huijauksia ja erikoisefektejä. Ne eivät sovi litteän maan mallien mittakaavoihin. Aurinko ja Kuu ovat vain muutaman sadan mailin päässä heidän kiekostaan. Riippuen mitä litteän maan teoriaa he käyttävät.
Lopulta ihan jokaiselle halukkaalle littarille ilmestyi mahdollisuus nähdä kantorakettien toiminta omin silmin. SpaceX julkaisee aina etukäteen laukaisujen aikataulut ja sijainnit. Samoin Falcon 9 kantorakettien laskeutuminen tapahtuu etukäteen sovittujen aikataulujen mukaisesti. Raketteja ihailevat yleisöt lataavat kännykkävideoitaan koko maailman katseltaviksi. Korkeuksista laskeutuu kirkkaalla liekillä vauhtiaan hidastava kantoraketti. Se rikkoo laskeutuessaan myös äänivallin. Sen pamaus kuuluu kauas. Ongelmana onkin enää se, etteivät littarit halua nähdä raketteja omin silmin. Halu suojella omaa maailmankuvaa ylittää halun selvittää pitääkö maailmankuva paikkansa. Selitykset sille miten nämä julkiset tapahtuvat ovat jotain muuta mitä SpaceX ja Nasa väittävät jäävät uupumaan.
Joko tuhannet ihmiset ovat mukana salaliitossa lataamassa näitä laskeutumisvideoita sosiaaliseen mediaan, tai ehkä raketit eivät olekaan tietokoneella tehtyjä efektejä.
Litteän maan kannattajan psykologinen suojamuuri joutuu kovalle rasitukselle. Kuka tahansa heistä pystyisi näkemään kantorakettien laukaisun kiertoradalle. Sekä rakettien paluun avaruudesta maankamaralle. Sekä kuulemaan rakettien päästämät äänet. Sitä varten tarvitsee vain matkustaa laukaisupäivänä paikalle ja kohdistaa laadukas kamera nousua ja laskua kohden.
Miksi edes vaivautua kirjoittamaan littareista? Koska he ovat hyvä osoitus siitä miten huonoon kognitiiviseen jamaan ihmiset voivat lopulta jumittua. Tämä on se huuhaa-maailman likakaivon pohja, jonne päädytään kuulentojen lavastamiseen uskomisen ja aggressiivisen tiedevastaisuuden kautta. Lähdekriittisyyden puute on olennainen osa tätä matkaa. Tärkeimpänä puutteena on kuitenkin halu oikeasti kyseenalaistaa omia uskomuksiaan. Jos tämä askel jätetään tekemättä, niin ihminen jää jumiin sinne litteän maan piiriin.
Rokotusten esittäminen hyvänä asiana nostatti tietenkin raivoa rokotevastustajissa. Kukaan ei tuntunut tietävän, että Uppo-Nallen alunperin kirjoittanut Elina Karjalainen eli ja kirjoitteli juuri silloin, kun Corynebacterium diphtheriaesaatiin kuriin rokotteilla. Eli tuttavallisemmin tunnettu kurkkumärä. Siksi rokotemyönteisyys on erittäin ymmärrettävää kontekstia kirjailijan tuotoksissa.
Teatterinjohtajan mukaan palautteen sävy on ollut erittäin julmaa.
– Tästä
on tullut ihan hirvittävän aggressiivista palautetta ja hyökkäyksiä
meidän teatteria kohtaan. Viestejä on tullut somessa ja sähköpostilla.
Minulle on soiteltu hävyttömiä puheluita ja uhkailtu, Kinnaslampi sanoo.
– Eilen
piti sulkea koko puhelin. Siellä oli muutama sellainen asiaton
kommentti, että tullaan pesäpallomailan kanssa. On uhattu
lapsiasiavaltuutetulla ja rikospoliisilla. Eihän me olla tehty mitään
rikosta, Kinnaslampi toteaa.
Näitä vaatimuksia esitettiin varmasti useamman ryhmittymän suunnalta. Yksi niistä oli Maria Nordin:
Luit oikein. Nordin kertoo ihan avoimesti koko maailmalle, että lääkäri ja neuvola jäävät toissijaiseksi äidin omien mielipiteiden taakse. Onhan se yksi tapa kasvattaa lasta.
Noh. Kesäteatteri ilmoitti korvaavansa kyseisen alkuperäisen "rohkeusrokotteen" jollain toisella kohtauksella. Suureksi pettymyksekseni teatteri taipui rokotevastustajien vaatimuksiin.
Uutisointi teatterin vastaanottamista uhkauksista oli laajaa. Se tuli varmasti vastaan myös Nordinin uutissyötteessä. Kelkka kääntyi.
21. päivä Nordin kertoi, ettei teatterin olisi kannattanut muuttaa kohtausta.
Ihan ymmärrettävää PR-toimintaa Nordinilta. Ei kannata avoimesti assosioitua väkivallalla uhkaileviin piireihin. Nyt kesäteatteri on taipunut painostukseen, joten uhkailijat ovat todenneet keinonsa toimivaksi tavaksi vaikuttaa. Taiteilijoiden ilmaisunvapautta on karsittu, koska tietty osa suomalaisista vastustaa rokotteita. Se ei ole ainakaan minulle mikään pikku juttu. Isoäitini teki pitkän uran teatterissa. Siksi minua vit-eikun-harmittaa suunnattomasti tällainen perseily kesäteatteria kohtaan.
Rokotevastaisten aktiivisuuden vastaista toimintaa kannattaa pohtia useamman mietintämyssyn voimin. Yhdysvalloista tuttu antivaxxx meno on nyt todellisuutta myös Suomessa.
Uskottavaa ja täysin totta! Olen vaivautunut kirjoittelemaan tänne Bloggeriin viidentoista vuoden ajan. 4375 kirjoituksen jälkeen on pienen kertauksen aika.
Näiden vuosien aikana useampi huuhaa-sivusto on alkanut ja lopettanut toimintansa. Erilaisia rahastusviritelmiä tulee ja menee. Usein ne ilmenevät vain vanhojen rahastusten pieninä variaatioina. Magneettirannekkeista hologrammitarroilla varustettuihin tasapainorannekkeisiin. Eikä unohdeta niitä ShooTAG-punkinkarkoittimia. Bemer, Valkee, OneCoin, WinCapita, jne. Suomalainen metodi tyylinen huijaus on varmasti toistumassa jossain muodossa tässä lähiaikoina. Missä ihmisten lompakko, siellä lumevaikutuksiin perustuva väite.
Paholaisen asianajaja-blogi pääsi kotimaisten homeopaattien tietoisuuteen. Osallistuin luennolle ja edessäni istuva nainen kuiskasi vieressä istuvalle naiselle, että tilaisuuteen kuulemma saapuu itse "paholaisen asianajaja". Olen osallistunut näille luennoille eri vuosina. Tilaisuuksissa opin, että homeopaatit puhuvat aivan eritavalla, kun yleisö on täysin homeopatiamyönteistä. Toimittajille voidaan antaa aivan erilainen kuva suhtautumisesta esim. rokotteisiin. Homeopaatti Liisa Sulkakoski kertoi yleisölleen Tampereella vuonna 2009, ettei voi virallisesti vastustaa rokotteita mutta käytännössä vastustaa niitä.
Sittemmin nimeni tunnistetaan, jos luennoille on ilmottauduttava etukäteen. Jolloin esitelmiin tehdään pikaisia muunnoksia tai tiettyjä homeopatian menestystarinoita jätetään mainitsematta yleisölle.
Tämän takia toimittajien täytyy olla erikoisen valppaana, kun haastattelevat homeopaatteja.
Blogini alkupuoliskolla olin ahkerasti luomisopin uusimman vaateekaavun kimpussa. Älykäs suunnitelma yritti uskotella maailmalla, että se oli ihan aikuisten oikeaa tiedettä. Luin ahkerasti älykkään suunnitelman kirjoja ja osallistuin mm. professori Matti Leisolan järjestämälle luentosarjalle Espoossa. Professori Tapio Puolimatka postitti jopa minulle kirjojansa, jotta voisin blogata siistä. Niistä suosituin sarja oli "Näin menetin uskoni evoluutioteoriaan".
Minulle selvisi useaan otteeseen, ettei kasvatustieteen professori ole kaikkein luotettavin taho evoluutioteorian kritisoimisessa. Hän näytti hyväuskoisena suoraan toistavan yhdysvaltalaisten IDeistien tuottamia väitteitä. Tapsa ei tiennyt välimuodon määritelmää tai ymmärsi (vahingossa?) surkastuneiden elinten määritelmät väärin.
Vuoteen 2015 mennessä älykäs suunnitelma oli käytännössä kuollut pois. Se oli liian akateemiselta näyttävää tavallisille kreationisteille, liian turhaa oikeassa tieteessä. Intelligent Design (ID) liike perusti ihan omia julkaisujaan, jotta materialistinen ateismin syövyttämä akateeminen maailma ei onnistuisi sensuroimaan ID:n vääjäämätöntä voittoa. Mutta nämä julkaisut haudattiin IDeistien omasta toimesta kaikessa hiljaisuudessa.
Älykkään suunnitelman lerpahtamisen koittaessa kotimaiset luomisuskovaiset piirit aktivoituivat sukupuolineutraalin avioliittolain vastustamisessa. Uusi kansalaisaloite mahdollistaisi avioliiton samaa sukupuolta olevien välille. Rummutin blogissani kansalaisaloitteen puolesta. Siitä alkoi upea nettikädenvääntö, kun Tapsa ja kumppanit alkoivat argumentoimaan uutta avioliittolakia vastaan. Professorin asiantuntijalausunto käytiin läpi blogissani:
Tapsan asiantuntijalausunto pääsi ihan eduskuntaan asti. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan, jolloin sen vastustajat tekivät vasta-aloitteen. Sitä käsiteltiin eduskunnassa, jolloin Tapsa pääsi ihan sinne paikanpäälle puhumaan asiantuntijana, kuten muistamme Professori Puolimatka goes to Eduskunta, kakkamyrsky horisontissa tapauksessa. Tuolloin Puolimatka oli röyhkeimmillään ja bluffauksessaan kaikkein epärehellisimmillään. Se oli saavutus ottaen huomioon professorin monet aikaisemmin kikkailut.
Kaiken tämän seassa on ollut salaliittoteorioita, avaruusolentojen metkuja sekä kaikkien rakastama koko kansan ortopedi Antti Heikkilä. Oi Antti, odotan innolla mitä keksit seuraavaksi.
Horisontin takaa ilmestyy aina uusia kasvoja ja ääniä, joista saan runsaasti sisältöä tuleviin bloggauksiini. Varsinkin koronapandemian aikakausi paljasti miten laajalle rokotevastaisuus ja terveysviranomaisiin kohdistetut salaliittoteoriat ovat levinneet suomalaisissa. Työnsarkaa riittää.
Aion jatkaa kirjoitteluani. Kaikista vastalauseista huolimatta. Kunhan vastaani tulee tarpeeksi stimuloivaa ja massasta poikkeavaa huuhaata. Tyylini pysyy entisellään. Vinoilu, epäsovelias kielenkäyttö ja sallitut rajat ylittävä sarkasmi eivät katoa. Voipi olla, että iän myötä muutun vain entistä yrmymmäksi bloggaajaksi.
Facebookissa Paholaisen Asianajaja -blogi ryhmä jatkaa myös toimintaansa yli 4600 jäsenen voimin. Kiitos kaikille teille, jotka jaksatta mellestää ja rellestää siellä.
Karmea totuus valkenee liian monelle aivan liian myöhään. Mikrosiruja on kaikkialla!
Eräänä kauniina päivänä pieneen liikkeeseeni asteli asiakas, joka alkoi kysymään mikrosiruista. En heti hoksannut missä yhteydessä, kunnes hän kertoi kuulleensa, että ihmisiä mikrosirutetaan. Silloin yhdistin kyselyt salaliittoteorioista tuttuihin juttuihin. Salaliittoteoria on melko yksinkertaisesti selitettävissä: rokotteissa ihmisiin laitetaan salaa seurantalaitteita ihon alle. Jossain muodossa tämä mikrosiru on liitetty myös Raamatusta tuttuun "Pedon merkkiin". Tosin täytyy muistuttaa, että tuollaiset yhtäläisyysmerkit ovat erittäin äärilaidalla siellä esoteerisen tiedon piireissä.
”Johtopäätös on seuraava. Jos edellä esitetty klassisen kristillinen
käsitys antikristuksesta, hänen tuntomerkeistään ja niihin liittyvästä
pedon merkistä pitää paikkansa, tämänhetkinen koronavirus, siihen mahdollisesti kehitettävä rokote
ja sen mukana mahdollisesti injektoitava mikrosiru – on tällaisten
hankkeiden tämänhetkinen olettaminen sitten perusteltua tekniseltä ja
lähdekriittiseltä kannalta tarkasteltuna tai ei ole – eivät voi suoraan eivätkä välittömästi liittyä Ilmestyskirjan mainitsemaan pedon merkkiin.”
Onneksi teologit pohtivat näitä asioita.
Takaisin tarinaani.
Asiakas oli selkeästi lukenut uusimpia nettikirjoituksia rokotteista ja mikrosiruista. Yritin asiallisesti kertoa miten mikrosiruja oikeasti käytetään. Teknologia on ollut olemassa useita vuosia. Lemmikkieläinten merkitsemiseen ja joiden harvinaisten lajien salakaupan estämiseen ne ovat oivaa kamaa. Tämän takia eläinlääkäreillä on mikrosiruja ja mikrosirunlukijoita. Niiden käyttö lisääntyy hitaasti myös ihmisiin asennettuina, mutta mielestäni vielä pelkästään tekno-hifistelynä. Esim. harvinaisena tunnistautumistapana clubeille tai töihin se on toki cool.
Asiakas poistuu.
Kun hän seuraavan kerran palaa puhumaan samasta aiheesta, niin kysymykset liittyvät siihen mistä saisi itselleen mikrosirunlukijan. Edellisestä vuoropuhelusta on jäänyt mieleen vain se, että mikrosirut ovat totta ja niitä pystyy havaitsemaan mikrosirunlukijalla. Tiedustelen millaisia siruja hän aikoo sillä havaita. Johon saan epämääräisen vastauksen. Asiakas selkeästi uskoo, että hänessä on siru. Joka on laitettu jonnekin ihon alle tietämättä ja lupaa kysymättä.
Asiakkaalla oli mukanaan printattu lappu. Siinä komeili verkkokaupan lista myynnissä olevista mikrosirulukijoista. Hän haluaisi, että tilaisen sellaisen. Asiakas ei itse osaa tilata sitä nettikaupasta. Hintaa laitteella on vain 100 euroa.Vaihtoehtoina minulla olisi kieltäytyä, jolloin hän ehkä pyytää jotain muuta tilaamaan sen. Jolloin joku voi pyytää siitä vaikka kuinka suuren välityspalkkion. Vielä pahempana vaihtoehtona on, että joku alkaa myymään hänelle muita vastaavia laitteita. Vielä kovemmalla hinnalla.
Olen yrittänyt kertoa mitä ne sirut oikeasti ovat ja mihin niitä käytetään. Jos ei usko minua niin ei sitten. Lupasin tilata mikrosirunlukijan hänelle.
Kertoilen lisää siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, kun asiakas saa tilaamansa laitteen. Olen aivan varma, ettei hän ole ainoa ihminen Suomessa, joka uskoo ihonsa alla piileskelevän salaisia siruja.
PS. Blogini juhlii pian 15 vuotta kestänyttä uraansa. Sen kunniaksi laitan pitkästä aikaa tulille jonkinlaisen kilpailun. Siitä lisää ensi viikolla.
Virusdenialismin ja rokotepelottelun keskustelupalstat kierrättivät jälleen kuuluisia punaisia nuolia. Uusimmassa versiossa punaisella nuolella osoitetaan erittäin matalaa maailmanlaajuisten päivittäisten koronakuolemien määrää.
Kyllä. Näet oikein. Joku on ottanut valokuvan tietokoneruudusta ja saitten kuvaan on lisätty teksti "THIS is what collapsed the world economy" sekä PUNAINEN NUOLI. Nuoli osoittaa 56 kuoleman lukua. Kuvan saatetekstiksi laitetaan mm. "Ei taida pandemia ollakkaa" tai "Tämän takia ihmisiä pidetään koekaniineja sekä yrityksiä ajetaan alas. Herätys!"
Näin vihjaillaan, että pandemia ei olekaan oikeasti paha tilanne. Maailmanlaajuisesti päivittäin kuolee vain 56 ihmistä! Ihan jossain virallisessa tilastossa! Laitettiinko maailmantalous sekaisin vain 56 kuoleman takia?
Hetkinen sanoi Putkinen ja teki tanssivideon TikTokiin. Voiko tuo luku oikeasti olla noin pieni? Aivan kuin uutisissa olisi puhuttu huomattavasti suuremmista kuolleiden määristä. No potaskaahan se nuolikuva on, kun muistamme kontekstin.
Onneksi osasin seurata juuri tällaista tautimyönteisten meemeilyä ja rokotepelottelijoiden kikkailua. Tallensin viime vuonna useita tähän tarkoitukseen tehtyjä kuvakaappauksia. Yksi niistä sisältää identtisen vertailun päivittäisistä kuolemista eri kuolinsyille. Sieltä löytyi tietojen päiväys.
No niiMpä niin. Tällä viikolla viraalisesti levitettävä meemikuva onkin yli vuoden vanha. Ehkä se leviääkin tuollaisena valokuvana monitorin kuvaruudusta, jotta suora kuvahaku Googlen kuvahaulla ei tuottaisi heti tuloksia? Kilpajuoksu debunkkaajien ja meemivalheita valmistelevien välillä ei pääty koskaan.
Koronakuolemat olivat kuolinsyiden listalla vasta sijalla 17. Viime vuoden maaliskuun 9. päivä tuossa vertailussa oli päivittäisiä kuolema vain ne vaatimattomat 56 kpl.Luku on juuri siltä ajalta jolloin pandemia pääsi tilastoihin asti.
Vain kymmenen päivää myöhemmin sama tietokanta antoi vertailussa Covid-19 kuolemille kahdeksannen sijoituksen. Nousu oli nopeaa. Päivittäisi kuolemia oli1080 kappaletta. Se on yli tuhat päivässä kuin 56.
Our World in Data sivusto näyttää olennaista ja ajankohtaista dataa koronakuolemista. Tein vuoden aikana kertyneistä tiedoista tällaisen informatiivisen kuvan, jossa punainen nuoli osoittaa miltä kohdalta käyriä ne maaliskuun 9. päivän 56 kuolemaa olivat.
Mitä alkuperäisellä kuvalla oikeasti yritettiin sitten perustella? Vain 56 päivittäisellä kuolemalla alkava pandemia voi muuttua jopa yli kymmenen tuhatta päivässä tappavaksi taudiksi? Kyllä. Juuri sitähän ne asiantuntijat yrittävät kertoa päättäjille ja kansalle.
Harva asia pystyy enää yllättämään minut. Koronapandemian aikana sosiaalinen media näytti pursuavan mitä erikoisemmista salaliittoteorioista. Siinä samalla henkiinherätyksen koki HIV/AIDS-denialismista tuttu virusdenialismi. Kaikki aikuiset ihmiset eivät nimittäin usko, että viruksia on olemassa.
Kaipaan niitä aikoja, joilloin somessani pyöri väitteitä Rockefellerin patentoimista viruksista. Nyt ei edes uskota viruksiin. Toisaalta on helppo ymmärtää miksi tällainen denialismi uppoaa lukijoihin. Virukset ovat liian pieniä nähtäväksi mikroskoopeilla. Eikä niitä voi kasvattaa viljelmissä yhtä helposti kuin bakteereja. Virusten käsittely vaatii erikoistaitoja ja -välineitä. On helpompaa havaita virusten aiheuttamia muutoksia soluissa kuin itse viruksia. Vasta-aineet, virusten proteiinit, tautioireet ja muut biokemialliset aktiivisuudet luovat sen kokonaisuuden joilla lääketieteessä tutkitaan viruksia.
Kaikkiin noihin virusdenialismi vastaa yksittäisten siivujen kieltämisellä. Kokonaisuutta ei saa ottaa huomioon, sillä se kumoaisi denialismin. Esim. virusten aiheuttamat vasta-aineet kyllä myönnetään havaituiksi. Niiden aiheuttajaksi kuitenkin ehdotetaan mm. rokotteiden sisältämiä myrkkyjä. Jolloin jätetään vastaamatta miksi vasta-aineita havaittiin ennen rokotekampanjoiden aloittamista. Silloin siirrytään äkkiä vain toiseen aiheeseen, ja toivotaan, ettei kukaan huomannut aiheen vaihtamista.
Toinen taktiikka denialismin puolustamisessa on yksinkertaisesti vain olla välittämättä omien väitteiden johdonmukaisuudesta. Esim. HIV-denialismissa voidaan väittää, ettei virusta ole olemassa. Mutta jätetään ihmettelemättä miksi nimenomaan AIDSia vastaan kehitetyt antiretroviraaliset hoidot saivat taudin kuolleisuuden jyrkkään laskuun. Hoidon ei nimittäin pitäisi ollenkaan vaikuttaa, jos viruksia ei ole olemassa. Antiretroviraaleja hoitoja edeltävien hoitojen huonot tulokset kyllä kelpasivat denialisteille todisteeksi denialismin puolesta.
Somessa näkyvä nimi on HIV/AIDS denialismin parissa marinoitunut tohtori Stefan Lanka. Hän on ihan avoimesti puhunut, ettei HI-virusta ole olemassa. Eikä muitakaan viruksia. Lanka ei hyväksy niitä tuhansia erilaisia eristettyjä viruksia viruksiksi, koska ne on eristetty ja sekvensoitu tavoilla joita hän ei hyväksy.
Tuoreimmissa käänteissä toistellaan Lankan hurjaa palkintoa. Lanka lupasi 100 000 euroa sille, joka pystyy todistamaan tuhkarokkoviruksen olevan olemassa. Lanka suojeli palkontorahojaan määrittelemällä hyvin tarkasti miten hän haluaa todistamisen sujuvan. Todistaminen pitäisi tapahtua pelkästään yhdellä tieteellisellä julkaistulla artikkelilla, joka sisältää viruspartikkelin koon mittaamisen sekä viruksen eristämisen että tuhkarokkotautiin yhteyden osoittamisen.
Tällaiset haasteet ovat suosittua PR-tempauksia aina silloin, kun halutaan välttää tieteellisen materiaalin käsittelyä. Juurit tällaisella kikkailulla saadaan luotua illuusio siitä, että haasteen teema on jollakin tapaa mahdotonta tiedemaailmalle. Muistat varmasti, platonisesti rakas lukijani, kuinka monta haastetta kreationistit ovat väsänneet evoluutioteorian todistamisesta vuosikymmenien vieriessä.
MitäVittua-nettisivu nosti Lankan haasteen jälleen pinnalle. Siinä Vesa-Ilkka Laurio esittää tapahtumista kerrassaan erikoisen version:
Vuonna 2011 saksalainen meri- ja molekyylibiologi Stefan Lanka, joka
työssään oli joutunut tekemisiin virusopin kanssa, aloitti ns.
tuhkarokkovirusoikeudenkäynnin, koska hän halusi estää tuhkarokkorokotusten säätämisen pakollisiksi.
Oikeusjuttu päättyi vuoden 2017 alussa, kun Saksan korkein oikeus
vahvisti Stuttgartin hovioikeuden asiassa antaman tuomion eikä syyttäjä
vienyt asiaa enää Saksan perustuslakituomioistuimeen. Stefan Lanka
voitti tämän oikeudenkäynnin, koska oikeus – asettamaansa asiantuntijaa
kuultuaan – totesi, ettei yksikään niistä kuudesta julkaisusta, joihin
syyttäjä vetosi todisteina virusten olemassaolosta, sisällä näyttöä
mistään viruksesta.
Teksti on kovin erikoista luettavaa minun silmissäni. Se saa Lankan näyttämään tutkijalta, joka onnistui oikeudessa todistamaan ettei tuhkarokkoviruksia ole olemassa. Voitto oikeudessa oli kuolinisku virusten faktuaalisuudelle!
Vai oliko?
Mitä oikein tapahtui?
2011 Lanka julkaisi haasteensa tuhkarokkoviruksen koon mittauksesta ja eristämisestä. Virus olisi eristettävä, kuvattava, mitattava ja osoitettava taudin aiheuttajaksi. Näin olisi vihdoinkin todistettu, että kyseinen virus on totta! Haasteen voittaja saisi 100 000 euroa.
2012 Siihen vastasi David Bardens. Hän lähetti Lankalle kuusi tutkimuspaperia. Ne olivat:
Valitettavasti Bardens ei lukenut haasteen sääntöjä tarkasti. Lanka pyysi todistamiseen vain yhtä tutkimuspaperia. Kuusi eri artikkelia ei täyttänyt haasteen ehtoja. Hän ei suostunut maksamaan 100 000 euron palkkiosummaa. Näitä kuutta tutkimuspaperia ei tarvitse käydä läpi täällä. Eikä niden sisällöllä olekaan mitään väliä, kuten myöhemmin huomaamme. Yksi niistä ei edes ole tutkimuspaperi vaan yhteenvetoartikkeli monista eri tutkimuksista. Anyways.
Bardens haastoi Lankan oikeuteen. Ensimmäinen päätös oli Bardensin puolella. Lankan pitäisi maksaa palkkiosumma. Lanka valitti päätöksestä. Käsittelyä jatkettiin oikeudessa. Mukaan otettiin tuomarin päätöksellä asiantuntijaksi virologi ja professori Andreas Podbielsky. Arvioinnin jälkeen päätettiin Bardensin esittämien papereiden todistavan, että tuhkarokkovirus on totta. Ei mikään yllätys.
2015 Lanka valitti oikeuden päätöksestä vielä viimeisen kerran. Stuttgartin hovioikeus käsitteli uudelleen ensimmäisen oikeuden päätöksen.
2016 Uusi päätös oli Lankan puolella, joten hänen ei tarvinnutkaan maksaa palkkiosummaa. Kuusi eri tutkimuspaperia kertoivat kyllä tuhkarokkoviruksista. Ne eivät kuitenkaan täyttäneet Lankan haasteen ehtoa vain yhdestä tutkimuspaperista. Asiantuntijana käytetty Podbielsky totesi Lankan voittaneen vain lakiteknisellä väännöllä, sillä kuusi tutkimuspaperia ovat kokonaisuutena enemmän kuin tarpeeksi osoittamaan tuhkarokkovirusten todellisuuden. Podbielsky sanoi myös, että Bardens olisi voinut käyttää muita tutkimuspapereita tämän osoittamiseen. Bardens joutui maksamaan koko oikeuskäsittelyn laskut.
Die Beweiswürdigung des Landgerichts dahingehend, dass aufgrund des
eingeholten Sachverständigengutachtens bewiesen sei, dass die vom Kläger
vorgelegten Publikationen in ihrer Gesamtheit den Nachweis für die
Existenz und die Erregereigenschaft des Masernvirus belegten und auch
die Bestimmung des Durchmessers in der vom Beklagten verlangten Form
gelungen sei, ist im Ergebnis nicht zu beanstanden.
Siinä hovioikeus kertoo, että ensimmäisessä oikeudenkäynnissä käytetyt asiantuntilausunnot sekä Bardensin lähettämät tutkimuspaperit riittävät tuhkarokkoviruksen havaitsemiseksi ja patogeenisyyden osoittamiseksi. Oikeus ei hylännyt näitä papereita. Sen sijaan oikeus päätti, että Lankan haaste pyysi vain yhtä tutkimuspaperia, jossa olisi kaikki nämä asiat. Bardens ei esittänyt sellaista.
Nach dem klaren und eindeutigen Wortlaut ist hiernach eine Publikation vorzulegen, in der der Nachweis nach diesen Vorgaben zu erfüllen ist.
Oikeus alleviivasi olennaisen kohdan. Haaste pyytää yhtä tutkimuspaperia. Ja tuon yhden tutkimuspaperin on täytettävä Lankan asettamat ehdot. Näin ei tapahtunut, joten Lankan haastetta ei voitettu. Tai tarkemmin kirjoitettuna, oikeis määritteli Lankan haasteen 100 000 euroa palkonnoksi. Laki oli selkeä. Palkintojen kohdalla palkinnonjakajalla on kaikki oikeus määritellä millä kriteereillä palkinnon voittaa.
Tämän takia hovioikeus ilmoitti päätöksensä koskevan pelkästään Lankan haasteen laillisuutta. Eikä sitä onko tuhkarokkoviruksia olemassa. Ja tuonkin kohdalla oikeus totesi viruksen olevan olemassa.
Lankan haaste ei liity siihen onko viruksia olemassa vai ei. Näitä asioita ei todistella oikeussaleissa tai lakimiesten papereissa. Ne käsitellään tieteellisissä julkaisuissa. Juuri siksi virusdenialistit turvautuvatkin Lankan kaltaisiin PR-tempauksiin.
Viime vuonna Ranska otti selkeän linjaukset maassa asuvia islamisteja vastaan. Opettaja Samuel Patyn julma julkinen murha ja pään irtileikkaaminen nostivat islamistien järjettömyydet ja moraalittomuudet kansakunnan tietoisuuteen. Valtio joutui valitsemaan joka ääriaineksille kumartamisen ja antautumisen tai peritaatteidensa puolustamisen. Valinta oli vielä toistaiseksi islamisteja vastaan: sananvapautta ei heikennettäisi uskonnollisten tuntemusten hinnalla. Se oli upea linjaus sekularismin puolesta. Tänä vuonna Britannia näyttäisi joutuvan samanlaisen linjanvedon äärelle.
Ai niin. Murhatun opettaja Patyn kohdalla selvisi myöhemmin, että hänen oppilaana ollut 13-vuotias tyttö oli valehdellut vanhemmilleen opetuksen sisällöstä. Tyttö ei halunnut vanhempiensa tietävän, että hän oli jättänyt oppitunteja välistä. Ja tästä valheesta koko murhaan johtanut kohu lähti liikkeelle.
Mitä Britanniassa sitten tapahtuu?
Yorkshiren kreivikunnassa Batleyn lukiossa käsiteltiin uskonnon kurssilla jumalanpilkkaa. Ajankohtaisena aiheena siellä mainittiin Ranskan Charlie Hebdon julkaisemat kuvat sekä siitä seuranneet väkivaltaisuudet. Ymmärtääkseni opettaja näytti tällä kurssilla kuvan pommiturbaanilla varustetusta profeetasta, joka oli Tanskalaisen Jyllands-Postenin julkaisema.
Kuvien julkaisuista seuranneet mellakat ja väkivaltaisuudet Euroopassa näistä kuvista ovat kerrassaan erikoista seurattavaa sekulaarin länsimaalaisen silmin, mutta ehdottomasti opettamisen arvoisia käänteitä modernin maailman menosta. Opettaja pyysi luokkaa keskustelemaan olivatko piirrokset vai aseita käyttäneet miehet syyllisiä väkivaltaisuuksiin (tai näin ainakin olen toistaiseksi saanut tietää opetuksen sisällöstä). Moraalista pohdintaa ajankohtaisista aiheista. Toistaiseksi se mitä oppitunnilla on oikeasti puhuttu ja mitä opettaja on esittänyt ovat arvailujen varassa. Sosiaalisessa mediassa esitetyt väitteet ovat juuri sitä, sosiaalisen median juoruilua.
Metro-lehden saamien tietojen mukaan lukiossa on käytetty samaa kuvaa ja aihetta edellisinä vuosia. Eri opettajien toimesta. Jostain syystä tällä kertaa jumalanpilkasta puhuminen aiheutti julkisia vastalauseita.
Batley-lukion porteille kerääntyi mielenosoittajia. Heillä on tietenkin täysi oikeus osoittaa mieltään koulujen opetusmateriaaleja vastaan. Koulu lomautti kyseisen opettajan ja esitti nöyrän anteeksipyynnön. Menossa on koulun sisäinen tutkinta siitä onko jotain sopimatonta oikeasti tapahtunut.
Opetusministeri Gavin Williamson tuomitsi kouluun ja opettajiin kohdistuneet uhkaukset ja painostuksen. Paikallispoliitikkojen ja parlamentaarikkojen puheissa puolustetaan vapaan yhteiskunnan oikeutta opettaa eri uskontoja, myös kyseenalaistavalla ja kriittisellä tavalla.
Lomautettua opettajaa tukeva vetoomus on saanut jo 55 000 allekirjoitusta. Hän on toistaiseksi piilossa julkisuudelta. Ymmärrän täysin miksi.
Ehkä kohu laantuu unholaan seuraavalla viikolla. Toivottavasti opettaja palaa pikaisesti takaisin opettamaan. Sillä vaihtoehtona on Samuel Patyn kohtalon toistuminen saarivaltion maaperällä.
Erehdyin katsomaan TokenTubesta hartaasti uskovaisen Petri PaavolanTilastojen valossa verrattuna koronarokote on tappajarokotevideon. Siinä Paavola klikkailee läpi erään tutun tietokannan lukuja. Löytämiensä lukujen perusteella hän toteaa Yhdysvalloissa käytetyt uudet koronarokotteet "vaaralliseksi" ja "todella tappaviksi" sekä "tappvan vaarallisiksi" rokotteiksi. Kerrassaan hurjat väittämät. Miten kyseinen herrasmies pääsi tuollaisiin tulkintoihin?
Kaikki rokotepelottelujen periaatteille tutut henkilöt varmasti arvasivat mitä tietokantaa Paavola selaili. Kyllä, se on se VAERS. Eli Vaccine Adverse Event Reporting System. Kerrataan taas jälleen sekä yhä uudelleen miksi VAERS on rokotepelottelijoiden suosima tietokanta. VAERSin etuja ovat sen valtava otanta, kustannustehokkain valvontatapa sekä erittäin nopea reagointi. Jos jokin rokote on aiheuttamassa selkeitä haittoja, niin se huomataan nopeasti. Näin lääkärit ja tutkijat pääsevät mahdollisen kausaliteetin perään, mutta vasta jatkotutkimusten kautta.
VAERSin rajoituksia ovat haittavaikutusilmoitusten mahdollisesti virheelliset tiedot, ilmoitusten nousu pelkästään median nostattaman huomion takia (kuten vaikkapa uutisissa jatkuvasti pyörivä koronapandemia), ilmoituksista ei voida päätellä liittyikö rokote haittavaikutukseen, eikä VAERS-tiedoista voida päätellä haittavaikutusten yleisyyttä.
Kuka tahansa saa ilmoittaa sinne haittavaikutusepäilyn: lääkäri, hoitaja, potilas tai potilaan huoltaja. VAERS nimenomaan pyytää jopa epäselvien yhteyksien ilmoituksia. Laki jopa määrää terveyspalvelujen tarjoajat ilmoittamaan ne haittavaikutusepäilyt, jotka ovat rokotevalmistajien haittavaikutuslistoilla.
Varsinkin Covid-19 aikakaudella VAERS on päivittänyt käytäntöään. Sinne on lisätty sitten viime visiittini tällaista:
Healthcare providers are required
to report to VAERS the following adverse events after COVID-19
vaccination [under Emergency Use Authorization (EUA)], and other adverse
events if later revised by CDC:
Vaccine administration errors, whether or not associated with an adverse event (AE)
Serious AEs regardless of causality. Serious AEs per FDA are defined as:
Death;
A life-threatening AE;
Inpatient hospitalization or prolongation of existing hospitalization;
A persistent or significant incapacity or substantial disruption of the ability to conduct normal life functions;
A congenital anomaly/birth defect;
An important medical event that based on appropriate
medical judgement may jeopardize the individual and may require medical
or surgical intervention to prevent one of the outcomes listed above.
Cases of Multisystem Inflammatory Syndrome
Cases of COVID-19 that result in hospitalization or death
Healthcare providers are encouraged to report to VAERS any
additional clinically significant AEs following vaccination, even if
they are not sure if vaccination caused the event.
Also report any additional select AEs and/or any revised
safety reporting requirements per FDA’s conditions of authorized use of
vaccine(s) throughout the duration of any COVID-19 Vaccine being
authorized under an Emergency Use Authorization (EUA).
Eli koronapandemian aikana VAERS on tavallista herkemmin suosittelemassa ilmoitusten tekemistä. Mikä on jälleen aivan oikea tapa. Uusien rokotteiden seuranta on koko maailman valokeilassa.
VAERS itse toteaa haittavaikutusten ja rokotteiden syy-yhteyksistä näin:
Are all adverse events reported to VAERS caused by vaccines?
No. VAERS receives reports of many adverse
events that occur after vaccination. Some occur coincidentally following
vaccination, while others may be caused by vaccination. Studies help
determine if a vaccine really caused an adverse event. Just because an
adverse event happened after a person received a vaccine does not mean
the vaccine caused the adverse event. Other factors, such as the
person's medical history and other medicines the person took near the
time of the vaccination, may have caused the adverse event. It is
important to remember that many adverse events reported to VAERS may not
be caused by vaccines. Although VAERS can rarely provide definitive
evidence of causal associations between vaccines and particular risks,
its unique role as a national spontaneous reporting system enables the
early detection of signals that can then be more rigorously
investigated.
Sekä:
Guide to Interpreting VAERS Case Report Information
When evaluating data from VAERS, it is important to note that for
any reported event, no cause-and-effect relationship has been
established. Reports of all possible associations between vaccines and
adverse events (possible side effects) are filed in VAERS. Therefore,
VAERS collects data on any adverse event following vaccination, be it
coincidental or truly caused by a vaccine. The report of an adverse
event to VAERS is not documentation that a vaccine caused the event.
Suomeksi: VAERS-tietokannan antamista luvuista ei voi päätellä, että rokote olisi aiheuttanut lukuun liittyvän haittavaikutuksen. Tämä on se fakta, jota rokotepelottelijat eivät suostu millään muistamaan tai ymmärtämään.
Takaisin Petri Paavolan videoon. Ei helvetti, takaisin Paavolan videoon.
Paavola haki eri lukuja National Vaccine Information Center palvelun kautta. Se on kätevä tapa selata VAERS-tietokantaa. Hän löysi videonsa tekemisen aikaan 1034 kuolemaa, jotka oli kirjattu tietokantaan mahdollisesti koronarokotteeseen liittyvänä haittavaikutuksena.
Paavola kyllä mainitsee yhden kerran, että "jokainen kuolema ei johdu rokotteesta", mutta sitten jatkaa puhettaan aivan kuin nuo kuolemat johtuisivat rokotteesta. Sekä väittää kirjattujen kuolemien olevan vain osa kaikista rokotteen aiheuttamista kuolemista. Varjoissa ja piiloissa piileskelee lisää koronarokotteen uhreja, joita ei vain ilmoiteta VAERS-tietokantaan.
Lukemalla VAERSiin kirjattuja potilastietoja selviää miten monella tapaa rokotettua on kuollut. Tein tänä iltana tätä selausta. Ensimmäisenä listalla on loppuvaiheen munuaisten vajaatoiminnasta kärsineen vanhuksen kuolema, jolla oli kirjattuna 11 eri lääkettä.
Current Illness: End stage renal disease with dependence on renal
dialysis, COPD, cirrhosis of the liver, hypokalemia, gout, heart
failure, hyperlipidemia, atrial fibrillation. Preexisting Conditions:
Refused dialysis frequently resulting in episodes of hypokalemia and
hospitalization, resident dependent on supplemental oxygen. The resident
refused to go to dialysis on 12/23/2020 and said he was feeling fine.
Kuoliko hän rokotteeseen vai oliko syy-yhteys kuolemaan jotain muuta kuin rokote? Esimerkiksi tuo toistuva kieltäytyminen dialyysistä? VAERS-tietokannan perusteella sitä ei voida päätellä. Hänen kuolemansa on kuitenkin kirjattu tietokantaan mahdollisesti koronarokotteeseen liittyvänä haittavaikutuksena. Se on aivan oikein tehty. Samalla se tarkoittaa, että koronarokotteen saamisen jälkeen tapahtunut selkeästi terveyteen liittyvä kuolema (eli ei auton alle jääminen tai jäällä liukastuminen) laitetaan VAERS-tietokantaan. Tämän takia niissä ilmoituksissa myös mainitaan erikseen esim. "The patient's death was felt to be due to underlying terminal illness". Tai mainitaan, että tapaukseen liittyvät terveystiedot ovat tuntemattomia. Tällainen sekalainen tarjonta johtuu VAERSin avoimuudesta.
Paavola vertailee koronarokotteen lukuja näiltä kolmelta kuukaudelta influenssarokotteisiin. Influenssarokotteiden luvut haetaan useilta vuosilta. Näin saadaan erittäin selkeä ero rokotteisiin liitetyistä kuolemista. Jopa useita vuosia jatkuneet rokotuskampanjat ovat tappaneet vähemmän ihmisiä kuin koronarokote on tappanut kolmessa kuukaudessa! Paavola toteaa koronarokotteiden olevan selkeästi ja moninkertaisesti vaarallisempia kuin influenssarokotteet. Itse luulen, että tässä kohtaa Paavola ei ehkä osannut hakea influenssarokotteisiin liittyviä kuolemia näistä haittailmoituksista oikealla tavalla, mutta sillä ei ole väliä.
Jätän nämä vertailut influenssarokotteisiin pois. Keskityn siihen millä perusteella Paavola ajattelee koronarokotteen olevan tappava.
Kolmen kuukauden aikana Yhdysvalloissa annettiin koronarokotetta (kahden eri valmistajan versioita) n. 93 000 000 annosta. VAERS-tietokannassa oli helmikuun 19. päivä 1034 kuolemaan liittyvää haittailmoitusta. Olettakaamme ajatusleikkinä, että aivan jokainen näistä kuolemista oli suoraan koronarokotteen aiheuttama kuolema. Jokainen noista 1034 kuolemasta johtui pelkästään rokotteesta, eikä mistään edeltävistä taudeista (kuten VAERS-tietokannan tiedot antavat ymmärtää).
Paavola mainitsee 93 miljoonan amerikkalaisen saaneen tuon rokotteen, mutta hänen käyttämillään sivustoilla puhutaan annoksista. Ensimmäisen ja toisen annoksen saaneet ihmiset tarkoittavat, että oikeasti rokotettuja ihmisiä on vähemmän kuin 93 miljoonaa, mikä nostaa suhteutettuna niihin liitetyt kuolemat vielä yleisemmäksi! Kerrassaan karmeaa.
Jatketaan kuitenkin ajatusleikkiä tuolla Paavolan versiolla 93 miljoonasta rokotetusta ihmisestä.
93 000 000 rokotettua, joista kuoli 1034 ihmistä. Eli pyöristäen joka 89 942 rokotettu ihminen kuoli rokotteeseen. Tai 1034 jaettuna 93 000 000 jolloin todennäköisyys kuolla on: 0,0000111
Paavolan mielestä tuo tarkoittaa "tappavan vaarallista" rokotetta.
Ihan uteliaisuuttani vertaan tuon tappavuutta Suomessa havaittuihin Covid-19 tapauksiin. Käytän Worldometers.info sivuston lukuja. Tänään 11.3.2021 siellä on todettu 64 609 varmistettua sairastumista ja 776 Covid-19 tautiin liitettyä kuolemaa. Käsitellään näitäkin lukuja yhtä suorasukaisesti ja ilman kontekstia kuten Paavola käsitteli VAERS-lukuja. Ei välitetä parantuneiden ja aktiivisten tapausten eroista. Näillä luvuilla joka 83 Covid-19 tautiin sairastunut kuolee.
776 jaettuna 64 609 tuottaa todennäköisyyden 0,0120107.
Hetkinen! Hyvät hyssykät ja hyvänen aikarauta sentään! Sehän on selkeästi moninkertaisesti suurempi todennäköisyys kuolla Covid-19 tautiin kuin koronarokotteeseen! Petri Paavolan mielestä koronapandemia on varmasti järkyttävän hurjan supervaarallinen ja megatappava tauti.
No eipä tietenkään. Paavola on tehnyt Kumpi on vaarallisempi koronavirus vai koronarokote videon siitä miten koronakuolemat ja -tapaukset tilastoidaan vääriin. Kun tilastot näyttävät koronataudin olevan vaarallinen, niin tilastot ovat tekaistuja tai virheellisiä.
Videolla Paavola ei mainitse tai näytä miten kokonaiskuolleisuus on noussut koronatapausten kohoamisen myötä. Esimerkiksi Espanjassa kokonaiskuolleisuuteen ilmestyi piikit ennen rokotuskampanjoiden aloittamista. Sama ilmiö toistui monessa Euroopan maassa.
Näihin tietoihin rokotepelottelija reagoi harvoin. Sen sijaan voidaan kaivaa samasta kuolleisuustietokannasta vain niiden maiden tiedot, joissa ei ole havaittu vastaavia kohonneita kuolleisuuksia (Esim. Suomi on tällainen maa, koska täällä ei ole toistunut vastaavia tautimääriä kuin Espanjassa).
Juha Leinivaara. Yritän käsitellä mahdollisimman laajasti huuhaata, vaihtoehtohoitoja, humpuukia, biologiaa, kreationismia, Älykästä suunnittelua, uskontoa, uskonnottomuutta, joskus harvoin huumoria, elokuvia, kirjoja ja historiaa. Olen 45-vuotias mies, jolla on onnellinen elämä. En ole koskaan ollut uskovainen, enkä varmaan koskaan tule olemaan. Kirjoitan myös pakinoita Skeptikko-lehteen.
Minulle saa lähettää vinkkejä, uutisia tai ennustuksia osoitteeseen: diabolieh[@]yahoo.com.
Modest doubt is call'd the beacon of the wise.
Troilus and Cressida, William Shakespeare
Jumalainen viisaus
Kokoelma internetistä poimittuja suomenkielisiä viisauksia. Absurdeimmat, yliammutuimmat ja hauskimmat viestit uskontokinasteluista, salaliittoparanoiasta ja milloin mistäkin. Ei heikkohermoisille.