13.4.10

Skientologien kirjalähetyksiä? MINUN kirjastossani?

Perjantaina Kaleva-lehdessä kerrottiin skientologien kirjalähetyksistä, joita postitetaan Suomen kirjastoihin. Päätin poiketa Toijalan kirjastossa. Ensin tallustelin tarkistamaan minkälaisia opuksia hyllyissä on. Vain yksi L. Ron Hubbardin ohut kirja. Yli kymmenen vuotta vanha perusteos skientologiasta. Se sisältää sanastossaan mm. Disconnection-määritelmän selittämisen. Moderneissa painoksissa sitä ei mainita.

Rohkaisin mieleni. Kysyin kirjastotädiltä olisiko heille saapunut kirjapakettia skientologeilta. Ja olisiko mitenkään mahdollista ottaa niitä omaksi. Virkailija sanoo, että kyllä sellainen paketti on tullut. Ja oikein huokaisee helpotuksesta. Kyllä niitä kirjoja voi viedä pois. Pahvilaatikossa on kaksi kappaletta kutakin kirjaa. Plus yksi dvd. Kirjastotäti muistelee, että pari vuotta sitten tuli samanlainen paketti. Eikä niitä kirjoja laitettu hyllyyn. Eli kirjojen käännöstyö, painaminen, paketointi ja postitus kustannettiin aivan turhaan. Great job, scientology! Se ei ollut halpaa lystiä, mutta skientologiajärjestön pomot ovat varmasti käärineet omansa toiminnan rahoituksesta.




Nappaan mukaani Dianetiikka - Uusi tiede mielenten terveydestä, Työn ongelmat, Dianetiikka - Tieteen kehitys, Scientologia - Ajattelun perusteet, Dianetiikka - Alkuperäiset teesit, Tie Onneen - helppotajuinen opas parempaan elämään, Scientologia - Uusi näkemys elämään ja Itseanalyysi. Painava kasa. Kannet ovat laadukasta jälkeä. Samoin sivujen liimaus. Otan vastaan ehdotuksia siitä mitä kirjoille voisi tehdä. Vain naurettavat ehdotukset otetaan vakavasti. Toisaalta olisi hyvä idea arkistoida nämä kirjat. David Miscavigen johdolla korjailtiin L. Ronin tuotokset, jotta jäsenet joutuisivat ostamaan samat kirjat uudelleen. Arkistoimalla eri versiot on helpompi osoittaa miten skientologiajärjestön dogmat muuttuvat vuosien vieriessä.

Suosittelen sinuakin käymään paikallisessa kirjastossa. Kysy ystävällisesti onko heille tullut kirjalähetys skientologien New Era-kustantamolta. Todennäköisesti he reagoivat samalla tavalla kuin Toijalan kirjastossa. Suuri helpotus, sillä heidän ei tarvitse pakata niitä paluupostiin (se maksaisi) tai heittää roskiin (bibliofiilin painajainen). Eikä niitä haluta viemään tilaa hyllyistä. Käy vähintään kysymässä onko heille tullut tuollainen paketti ja mitä sille tehtiin. Anna tilanneraportti täällä.

Siinä ovat käskyni. Noudata niitä.

15 comments:

ana said...

Jos riittävän ison nipun sitoisi yhteen ja laittaisi köyden päähän niin toimisivatko ne ankkurina?

Voisithan kokeilla bookmoochissa niitä laittaa liikkeelle?

Kesällä jos näkee sammuneen puistossa niin voi yhden kirjan jättää "tyynyksi"?

Yhdestä laatikollisesta ei taida vielä saada kunnolilsta juhannuskokkoa...

Täytynee käydä paikallisessa kirjastossa kyselemässä, varmasti hyvää settiä.

Anonymous said...

Huomenna poikkean Hämeenlinnan kaupunginkirjastoon. Informoin asiasta tarkemmin...

Anonymous said...

"Otan vastaan ehdotuksia siitä mitä kirjoille voisi tehdä. Vain naurettavat ehdotukset otetaan vakavasti."

Kun kerran pyysit:
-Poraa kirjoihin reikiä, ota kuva ja lisää kuvateksti: Dianetics, full of plot holes
-Liuota sivuista musteet pois, sujauta salaa kirjaston hyllyyn

Anonymous said...

Suoritanpa myös samaisen ristiretken paikalliseen kirjastoon tämän viikon aikana. Saas nähdä miten suuren kokon saamme tulevaksi juhannukseksi aikaiseksi!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Loistava, jo sävyltään aidon journalistinen, lähestymistapa asiaan. Bloggeri, joka raportoinnin ja (netti)lehdenlukutaidon lisäksi tekee käytännön juttujakin.

Hanki etutöyhtö ja koira. Minä kasvatan parran. Kiroilen jo valmiiksi.

Jos kirjat ovat ohutta paperia, voi tehdä kitkatestin. Eli laittaa kaksi vastakkain ja sitten "korttipakan tapaan" sivu kerrallaan laittaa kirjat limittäin. Liitoskohtaan voi laittaa teippiä, joka estää sen että paketti ei "avaudu alaspäin", joka avaa rakennetun paketin sivu kerrallaan, kuin vetoketjun. Tämän jälkeen voi alkaa vetämään niitä irti toisistaan. Jos sivuja on yhtään enempi, niin tulee aika voimaa vaativa koetus vetää kansien suuntaan ne irti toisistaan.

Viiltoharjoituksissa kuluu paljon bambumattoa. Paperi on ensisijassa kuitua. Jos niistä muokkaa sellaisai tötsiä, jotka vaikka kumilenkeillä saa yhteen, niin mikäs niitä pilkkoessa?

Acipenser said...

Ota kirja (valinnainen, isoin on paras) ja kaiverra pullonmentävä kolo sivujen keskelle terävälä veitsellä. Liimaa sivut reunoista yhteen niin, että kirjan saa auki vain suurinpiirtein keskeltä. Sujauta sisään sopiva pullo: olet saanut tehtyä kirjasta merkittävästi sivistävämmän.

Ötöpesän jengi said...

Vilpittömät onnittelut! Eikös PA kerää nimenomaan kattavaa huuhaateoskokoelmaa? Nuohan ovat mitä parhain lisä siihen! Älä missään nimessä heitä pois! Ainakin saat monet hyvät naurut ja vieläpä ilmaiseksi!

On hyvä tuntea arvostelemansa asia perinpohjaisesti!

P.s. Onhan pirun lakimiehellä Esko Jalkasen kirjoja, onhan? Jos ei ole, niin huuhaakokoelmassa on paha aukko!

rossi said...

Askarteluunhan nuo sopivat mainiosti kun ovat laadukkaasti tehtyjä. Yhdessä 80% viru valgee, toisessa tupakat ja kolmannessa tarpeeksi rahaa pieneen kaupunkireissuun, kaikki siltä varalta että tieteellinen maailmankuva pettää.

Anonymous said...

Pahoittelen ettei oma suunnitelmani ole millään muotoa huvittava. Hääbuumin hampaissa pyörivät opiskelijaystäväni vaativat minua repimään kyseisensorttiset kirjat palasiksi, maalaamaan sivut punaisiksi ja askartelemaan heille kukkia. Skientologiasta tuli sittenkin jotain kaunista?

Skiriki said...

Parrunheittoa voisi kanssa tehdä, kun liimaa kirjoja sopivasti kasaan. Finnconissa ko. suoritus tehdään Jordanin "Wheel of Time"-sarjan kanssa, mutta huuhaapuolelta tämä varmaan kävisi skeptikkovarianttina?

MrrKAT said...

Reunamarginaaliin piirrettiin joskus vanhan ajan tikku-ukko elokuvia veljenkanssa. Joka sivulla vähän erilainen että kun sitä plärää niin ne tikku-ukot tappelee, potkii palloa tai jotain.

Tässä tapauksessa puhekuplat voisi sanoa "et--kai--voi--olla-- niin- pöhkö--että--uskot--tähän--humbuugiin.."

henwli said...

15:05

Astuin juuri sisään JKL:n pääkirjastoon...

Työntekijät ovat tietoisia hankkeesta, eivät osaa sanoa tästä toimipisteestä tarkkaan missä niitä on ympäri Jyväskylää, voisi kysyä myöhemmin. Matka käy yliopiston pääkirjastolle...

15:16

Ei osata sanoa onko tällaista saapunut. Huomenna on vuosittainen kirjojenjakotapahtuma tässä kirjastossa, josta viimekin vuonna löysin skientologiamateriaaleja, eli huomenna saattaisi napata.

*kade*

Anonymous said...

Jaa, vain naurettavimmat ehdotukset otetaan vakavasti?

Naurettavin mikä itselle tulee mieleen on lukea kirjqat ja alleviivata parhaimmat palat. Raportoi sitten tänne jotain herkkupaloja. Noiden lukeminen saattaa aiheuttaa pahaa aivokipua mutta kokeile edes.

Minä ottaisin mielelläni yhden kirjan hyllyyni. Jos joku kysyy (hieman huolissaan) mitä minä skientologiakirjalla voin sanoa että onhan sinullakin Raamattu hyllyssä... :)

Paholaisen Asianajaja said...

Aion raapustaa ainakin yhteen kirjaan kivan pläräysanimaation Xenusta. Toiseen kirjaan kaiverran kolon, jonne mahtuu jotain jännää. Toivottavasti pääsen joskus suorittamaan miekka vs Dianetiikka testin erään miekkamiehen kanssa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Hittin practise on tärkeää. Mulla on kunnon zweihander. Ilmota vaan päivä, niin mennään toteuttamaan :)