Hei me raiskataan lapsia, osa 3

Tarinat ovat tuttuja viime vuosilta. Yhä uudelleen joku katolisen kirkon pappi on kosketellut itseään katsellessaan lapsia, tai kosketellut lapsia, tai taivutellut lapset koskettamaan papin sukupuolielimiä, tai tunkenut sukupuolielimensä lasten sisään. Jälkeenpäin pappi on saanut lapset häpeämään tapahtunutta kertomalla sen olleen syntiä. Lapis ottaa vastaan syntien anteeksiannon itse papilta. Eikä tapahtuneesta kannata hiiskua vanhemmille, sillä he vihaisivat saastaista lastaan, jne. Näin lapsi saadaan hyväksikäyttökierteeseen.

Ongelmat eivät lopu tuohon, sillä kuvoihin astui katoliselle kirkolle suurin ongelma. Kirkon pomot ovat salailleet alaistensa rikoksia. Hyväksikäyttötapausten paljastuessa on ilmennyt, että yhä korkeammalla pyhällä penkillä istunut mies on ollut tietoinen lapsia ahdistelevasta papista, mutta tuota pappia ei ole ilmoitettu poliisille. Hassuihin hattuihin ja kaapuihin pukeutuneet miehet ovat ajatelleet, että he ovat lain yläpuolella. Psykologinen perustelu on ollut yleensä se, että lapsia raiskanneet papit ovat tehneet syntiä. Synti on teologinen ongelma, jonka ratkaisu kuuluu kirkolle. Siksi ongelmaa ei tarvitse saattaa viranomaisten tietoon. Tämän lisäksi paljastuessaan hyväksikäyttö aiheuttaisi katolisen kirkon kritiikkiä, joka ei ole toivottavaa.

Paavi Johannes Paavali II on kuollut, joten yhä jatkuvan pedofiliaskandaalin vastuu on paavi Benedictus XVI:n harteilla. Tiedotus on muuttunut pakon edessä paremmaksi, sillä edellisen paavin aikana ongelmaa ei edes tiedostettu virallisesti. Johannes Paavali II kuvaili pedofiliaskandaalia vain Yhdysvaltojen ongelmaksi, jota ei ollut olemassa muualla. Vaikka hyväksikäyttötapauksia oli tullut julki kaikista maailman kolkista.

Paavi Benedictuksen kannalta nolointa on se, että hän oli kardinaali Ratzingerina (ennen level-uppia) vastuussa ylimmän valvontaelimen johtamisesta, eli entisen inkvisition modernin version - katolisen kirkon opin puhtautta valvova yksikkö - pomo. Toistaiseksi on paljastunut ainakin yksi selvä todiste siitä miten Ratzinger oli mukana salailussa. Kun ottaa huomioon miten skandaalien hyssyttelyssä on kadonnut todisteita (katso edellinen osa), niin jostain voi vielä paljastua vaikka mitä.

Vuonna 1985 kalifornialainen piispa John S. Cummins yritti saada pappi Stephen Kieslen pappisvihkimyksen perumista. Syynä tietenkin se, että Kiesle oli hyväksikäyttänyt lapsia useampaan kertaan urallaan nuorisopappina. Vuonna 1978 hän oli sitonut kaksi poikaa (12 ja 10 v) kiinni tuoleihin ja... noh, arvaatte kyllä ilman tarkempia selostuksia. Syytöksiä ilmestyi säännölliseti Kieslen pappiuran aikaan. Piispa John S. Cummins ei ollut ensimmäinen, joka kirjoitti huolestuneena Kieslen käytöksestä nuorten läheisyydessä. Jo vuonna 1981 pastori George E. Crespin kirjoitti Vatikaaniin, että Kiesle oli "kyseenalaisessa suhteessa" alaikäisen kanssa. Kirje huokuu eufemismeja. Huolia aiheutti myös se, ettei Kiesle näyttänyt elävän hengellistä elämää. Kaiken kaikkiaan Ratzingerin johtama yksikkö sai useamman kirjeen, joissa ilmaistiin huolestuneisuus Kieslestä ja suositeltiin tilanteeseen puuttumista.

Miten kirjeisiin vastattiin?

Kirjeitä lähetettiin Kaliforniasta useampana vuonna. Kieslen tapaukseen ei annettu suoria vastauksia, mutta katolisen kirkon opin puhtautta valvovat miehet ilmoittivat, että he kyllä harkitsevat tapausta. Harkinta vain kesti niin kauan, että Kieslestä huolestuneet piispat tiedustelivat tarvitsiko Vatikaani lisää tietoa vai mikä siellä nyt kestää. Kardinaali Ratzinger oli täysin tietoinen tapauksesta, sillä hän oli myös lähettänyt kirjeen Kaliforniaan, jossa tiedusteltiin jotakin Kieslestä.

Lopulta saapui harkittu katsaus, jonka oli kirjoittanut itse Ratzinger:

Most Excellent Bishop
Having received your letter of September 13 of this year, regarding the matter of the removal from all priestly burdens pertaining to Rev. Stephen Miller Kiesle in your diocese, it is my duty to share with you the following:

This court, although it regards the arguments presented in favor of removal in this case to be of grave significance, nevertheless deems it necessary to consider the good of the Universal Church together with that of the petitioner, and it is also unable to make light of the detriment that granting the dispensation can provoke with the community of Christ's faithful, particularly regarding the young age of the petitioner.

It is necessary for this Congregation to submit incidents of this sort to very careful consideration, which necessitates a longer period of time.
In the meantime your Excellency must not fail to provide the petitioner with as much paternal care as possible and in addition to explain to same the rationale of this court, which is accustomed to proceed keeping the common good especially before its eyes.

Let me take this occasion to convey sentiments of the highest regard always to you.

Your most Reverend Excellency
Joseph Cardinal Ratzinger

Ratzinger painotti kirkon maineen suojelua. Hän kirjoitti suorasukaisesti, että heidän täytyisi huolehtia katolisen kirkon yhteisestä hyvästä. Koska kyseessä oli nuori pappi, aiheuttaisi pappisvihkimyksen peruminen liikaa kouhuntaa seurakuntalaisten parissa.

Kalifornian piispat näkivät heti mistä oli kyse. George Mockel kirjoitti John Cumminsille:

My own reading of this letter is that they are going to sit on it until Steve gets quite a bit older. My own feelins is that this is unfortunate.

Pappi Kiesle menetti viimein pappisvihkimyksensä vuonna 1987. Siihen asti hän oli työskennellyt jatkuvasti lasten keskuudessa. Tällä vuosituhannelle nostetut syytteet Kiesleä vastaan viime vuosikymmenten hyväksikäytöistä ovatkin vanhentuneita, joten niitä ei käsitellä oikeudessa.

Se mikä on erittäin outoa kaikkien noiden kirjeiden lähettämisessä on katolisen kirkon tapa ottaa etäisyyttä pedofiliaskandaaliin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Monsignore Scicluna, Vatikaanin virallinen oikeudenmukaisuuden edistäjä ja katolisen opin puhtautta valvovan yksikön edustaja, oli kommentoinut vuosituhannen alussa, ettei pedofiliatapausten käsittely kuulunut kardinaali Ratzingerin johtaman yksikön alaisuuteen vuosina 1975 - 2001, joten he eivät voineet olla tietoisia ongelman laajuudesta. Kuitenkin kirjeenvaihto esim. Kieslen tapauksessa todistaa, että piispat nimenomaan tiedustelivat miten asiassa edetään Ratzingerilta. Haastattelu on käännetty myös suomeksi.

Tässä yhteydessä haluaisin painottaa joitakin asioita. En usko, että vuosien 1975 ja 1985 välillä tuotiin kongregaatiomme tietoon ainoatakaan tapausta pappien pedofiliasta. Lisäksi vuoden 1983 kanonisen oikeuden lakikirjan julkaisun jälkeen oli jonkin aikaa epätietoisuutta siitä, mitkä erityisen vakavat rikokset oli varattu tämän viraston hoitoon. Vasta vuoden 2001 motu proprion myötä pedofiliarikokset tulivat yksinomaan meidän tehtäväksemme. Siitä lähtien kardinaali Ratzinger osoitti suurta viisautta ja päättäväisyyttä näissä tapauksissa. Hän osoitti samalla suurta rohkeutta kohdatessaan kaikkein vaikeimpia ja hankalimpia tapauksia, sellaisia, joissa henkilöt eivät itse hyväksy tehtyjä päätöksiä. Siksi nykyisen paavin syyttäminen peittelystä on sekä väärin että herjaavaa.

*käyttää minuutin rauhoittumiseen*

Huh, okei.

Jos katolisen opin puhtautta valvova yksikkö ei muka ollut tietoinen lasten hyväksikäytöistä, niin kuka katolisen kirkon sisällä valvoi hyväksikäyttöjä vuosina 1975 -2001? Jos Scicluna ja kumppanit eivät muka saaneet kirjeitä huolestuneilta piispoilta siitä miten heidän alaisuudessa oli lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäviä pappeja, niin mistä nuo esim. New York Timesin siteeraamat kirjeet vuosilta 1981 - 1985 ilmestyivät ja minne ne oikeasti sitten muka menivät? Monsignore Scicluna ei ole toistaiseksi keksinyt vastausta.

Jos väittäisin monsignore Sciclunan olevan valehteleva mätämuna, niin se voitaisiin tulkita vihapuheeksi. Siksi jätän esittämättä sellaisen väitteen.

Monsignore Scicluna lainailee myös tilastoja siitä miten katolisen kirkon sisällä paljastuneita hyväksikäyttötapauksia onkin yllättävän vähän. Mutta jostain käsittämättömästä syystä hän käyttää pelkästään katolisen opin puhtautta valvovan yksikön saamia tietoja, jotka ovat murto-osa paljastuneista tapauksista. Outoa käytöstä.

Salailua painottava käytäntö oli esillä hieman yllättäen viime vuonna, kun kardinaali Dario Hoyos kehuskeli kirjeellään. Hoyos oli ylistänyt salailua edistänyttä ranskalaista piispaa, joka ei ollut ilmiantanut lapsia raiskannutta pappia. Kyseinen pappi Rene Bissey sai tuomion 11 alaikäisen pojan hyväksikäytöistä vuosina 89 - 96. Hoyos kirjoitti piispa Pierre Picanille näin:

"You have acted well and I am pleased to have a colleague in the episcopate who, in the eyes of history and of all other bishops in the world, preferred prison to denouncing his son and priest."

Hoyos ei nähnyt kirjoittelussaan mitään ihmeellistä, sillä olihan itse paavi Johannes Paavali II hyväksynyt kirjeen. Johannes Paavali II oli kehunut suoraan Hoyosia kirjeen kirjoittamisesta. Heidän mielestään oli hienoa, että joku menee mieluummin vankilaan kuin ilmiantaa alaisensa kirkossa. Systemaattinen salailu ja pedofiilipappien suojelu oli hyväksytty käytäntö. Nykyinen paavi ei mielellään tuomitse kardinaali Hoyosin kirjoittelua, sillä samaisessa tilaisuudessa Hoyosin ja Johannes Paavali II:sen kanssa oli - wait for it- kardinaali Ratzinger.

Jos haluat tietää lisää siitä minkälaisia tapauksia katolinen kirkko on työntänyt kaappeihin ja minkälaisia tuomioita hyväksikäyttävät papit ovat saaneet, niin lukaise läpi David Yallopin kirjoittama Beyond Belief.