17.2.13

Sähköyliherkkyys Hesarissa

Helsingin sanomat laittoi pihalle jutun sähköherkkyydestä. Se on mielestäni ihan keskiverto selostus ilmiöstä, jossa aidot ihmiset kokevat oikeasti haitallisia asioita. Ongelmat ilmenevät silloin, kun pitäisi selvittää mikä lopulta aiheuttaa ne negatiiviset oireet. Hesarin tekstissä ei näytetä kuitenkaan ymmärtävän, että tutkimusten tavoitteet ja tasot voivat ovat erilaisia.

Turun ammattikorkeakoulussa on tutkittu yli 200 sähkölle herkistyneen suomalaisen oireilua. Turussa on myös kehitetty tietokoneen suojalaatikko, sillä sähkölle yliherkät reagoivat voimakkaimmin tietokoneisiin, matkapuhelimiin ja loisteputkivalaisimiin.
On kyllä tutkittu, mutta tutkimuksessa selvitettiin kyselyn kautta minkälaisia oireita ja milloin sähköherkille on ilmennyt. Siinä ei vertailtu kaksoissokkona oliko oireilla edes tilastollinen yhteys sähkökenttiin. Sellainen olisi hyvä alku ilmiön tutkimisessa. Kommenteissa onkin menossa virtuaalinen kädenvääntö todistusaineistosta.

Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Eeva Salminen kertoo miksi tutkimuskenttä on melko haastava.
Salmisen mukaan sähköherkkyys on hankala asia, sillä toisin kuin hometta, sähköherkkyyttä ei voida mitata ja dokumentoida.




3 comments:

Sähis said...

Mielenkiintoista ja samalla todella ärsyttävää seurata kuinka pitkään tuo Marjukka Hagström saa saarnata tuolla Turun ammattikorkeakoulussa. Olisi ehkä suotavaa, että hankkeen projektipäälliköksi ja monesti tutkijaksi tiluleerattu henkilö olisi hankkinut peruskoulutuksen joko tekniikan alalta tai lääketieteen puolelta.

Turhauttavinta tässä hölmöilyssä on se kuinka tässä hankkeessa yliherkkyysasian tiedotus ja tutkimus on samalla tasolla kuin homeopatian. He julkistavat kyselyn tms. ja kaikki vähänkään kriittisesti suhtautuvat sanovat sen olevan merkityksetön siksi että se on kysely eikä millään tavalla tietoa tuottava tutkimus. He kritisoivat tutkimuksia: esimerkiksi YLEn "sähköä paossa" Hagström argumentoi negatiivisia sokkokokeita vastaan, sillä että ihmiset ovat yksilöitä ja niin on niiden reaktiotkin taajuuksiin tms. (ihan puppua, mutta tuttua homeopatian tutkimusta seuranneille). Sitten ne tuottavat tutkimuksia, jotka pystyy lyttäämään jokainen edes vähän tutkimusmetodeihin perehtynyt täysin mitättöminä kontrollien puutteesta.

Nyt Marjukka lusikka kauniiseen käteen ja projekti oikealle uralle: reagoikaa kritiikkiin ja tehkää tutkimuksenne niin kuin kaikkien muidenkin pitää tehdä kontrolloidusti ja objektiivisesti. Julkaisette tulokset joka tapauksessa. Se johtaa tilanteeseen joko pakottaa muut hyväksymään teidän projektin aiheen tai teidät hyväksymään projektinne todellisen luonteen.

Anonymous said...

"On kyllä tutkittu, mutta tutkimuksessa selvitettiin kyselyn kautta minkälaisia oireita ja milloin sähköherkille on ilmennyt. Siinä ei vertailtu kaksoissokkona oliko oireilla edes tilastollinen yhteys sähkökenttiin."

Siis tutkittiin sitä, millaisia kertomuksia sähköyliherkkyyttä mielestään sairastavat osaavat tehtailla?
Ihanko totta, että näillä eväillä AMK julkaisee jotain?

MrrKAT said...

Helvetti kun on muka vaikeeta.

Minä itse epäilen, että vadelma erit. metsävadelma nopeuttaa reaktioaikojani. Vaikka se olisi erittäin yksilöllinen niin olen keksinyt kaksoissokkokokeen jolla itse saan testattua itseäni, että onko pelkkä uskomukseni. (Todistaakseni itselleni ettei ole "pelkkää placeboa").

Ei nyt hemmetti luulisi olevan vaikeaa joukolle ja ulkopuolisen toimesta tehdä sokkokokeita ..