16.5.13

Kreationisti eduskunnassa

Perussuomalaisten Mika Niikko on huolissaan koulujen opetuksen tasosta. Hän esitti kirjallisen kysymyksen eduskunnassa. Kysymys onnistui herättämään mielenkiintoni. Niikko on niitä uskovaisia, joiden mielestä tieteelliset teoriat ovat samalla viivalla uskonnollisen mytologian kanssa. Hän soveltaa Yhdysvalloista lainattua Teach the controversy -taktiikkaa. On olemassa useampia selityksiä ihmisen ilmaantumiselle tällä planeetalla, ja kriittisen ajattelun sekä paremman opetuksen nimessä meidän pitää opettaa lapsille niitä kaikkia.

Onneksi Niikko osaa muotoilla sanansa sivistyneesti. Onneksi minä osaan olla sarkastinen tässä kirjoituksessani.



Tieteen tarkoituksena on saada tietoa ympäröivästä maailmasta. Tavoitteena ei ole saada selville lopullista totuutta, vaan esittää teorioita ja hypoteeseja. Tiede on merkittävä menetelmä todellisuuden ymmärtämisessä, koska se korjaa itseään. Tieteellisen tutkimuksen pohjalta on syntynyt teoria eliökunnan synnystä sekä ihmisen biologisesta evoluutiosta. Evoluutioteoria on tällä hetkellä maailman syntyteorioista se, jota yleisesti pidetään validina.

 Alku hyvin, kaikki hyvin. Toistaiseksi.


Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaan perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen. Tämän lisäksi jokaiseen oppiaineeseen liittyvät omat, sille ainekselle määritellyt oppimistavoitteet.

 Vieläkin hyvää luettavaa. Nyt alkaa jännittämään.

Teoriaa eliökunnan synnystä ja ihmisen evoluutiosta käsitellään perusopetuksen 7.-9. luokilla biologian oppimäärässä ja vastaavasti 1.-5. luokilla osana Raamatun alkukertomuksia evankelisluterilaisen uskonnon oppimäärässä. Biologian opetussuunnitelma pohjautuu evoluutioteoriaan, kun taas uskonnon opetussuunnitelma tarjoaa sille syvemmän arvopohjaisen merkityksen, luomiskertomuksen.
Voin veikata miten hän vastakkain asettelee nämä näkökulmat omassa maailmankuvassaan: Olemme apinoita ilman elämän tarkoitusta VS Olemme Jumalan rakkaita lapsia.

Valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä (OPS, 7.8, s. 172). Biologian opetus on siis tutkivaa opetusta. Historian opetuksen tehtävänä puolestaan on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti (OPS, 7.13, s. 222). Evoluutioteoriaa voitaisiin pitää eräänä historiallisena ilmiönä, vaikka sitä opetetaankin osana luonnontieteitä.
Näin kätevästi evoluutioteoria saadaan kriittisen ajattelun kohteeksi koululuokissa.

Opetussuunnitelman perusteet siis kannustavat ja myös vaativat opettajaa auttamaan oppilasta itse arvioimaan kriittisesti vastaanottamaansa tietoa sekä itse tutkimaan ja löytämään vastauksia.

Voisin oikeastaan kannustaa tätä. Biologian tunnilla perehdyttäisiin teorian hienouksiin ja selvityksiin siitä minkälaisella tieteellisellä näytöllä esim. fossiileja tulkitaan. Katso läpi vaikka Juha Valsteen luento ihmisen kehitykseen liittyvistä tulkinnoista. Puhtaasti tieteelliseltä kantilta, ilman uskonnollista maustetta. Mutta tällainen lähestymistapa ei kelpaisi kansanedustajallemme. Hän vaatii uskonnollista mytologiaa luonnontieteisiin.
Kun biologian opetussuunnitelma esittää vain yhden teorian maailman synnystä, tämä tavoite ei pääse täysin toteutumaan. Olisi tärkeää, että oppilaille tarjottaisiin kriittistä pohdintaa varten myös vaihtoehtoisia teorioita, kuten teoria luomisesta.
Mika Niikko esittää viimeiseksi kysymyksensä opetusministerille:
Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukainen oppimistavoite tutkivasta ja kriittisestä oppijasta voi toteutua ja vaihtoehtoiset teoriat maailman synnystä otetaan opetussuunnitelmassa huomioon?
Opetusministeri Jukka Gustafsson vastaa pitkällä tekstillä. Olen tyytyväinen ministeriin. Lyhyesti vastaus menee näin:

Evoluutio biologian tunnille. Raamattu uskonnon tunnille. 

Gustafssonin loppukaneetti:

Uskonnon opetuksessa maailman syntyä tarkastellaan ihmisestä ja hänen toiminnastaan lähtien, ei luonnontieteellisenä ilmiönä. Perusopetuksen ylemmillä vuosiluokilla vaihtoehtoiset käsitykset maailman synnystä tulevat esiin keskusteluissa, ei edellä todetun mukaisesti tavoitteissa tai sisällöissä. Käsityksiä maailman synnystä esitellään sellaisina kuin ne ovat. Raamatun kertomusten kohdalla luomiskertomuksen esitellään olevan sen ajan ihmisille kirjoitettu historiallinen selitys maailman synnystä, ei kertomus tieteellisestä maailman synnystä. Uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen perustuen perusopetuksen uskonnonopetuksessa ei ole syytä muuttaa maailman syntyä koskevaa käsittelyä.

Suomessa yritetään tuota Teach the controversy maneeria. Ehkä parin vuoden kuluttua täällä kokeillaan sitä seurannutta versiota, eli akateemiseen vapauteeen vetoamista. Tuore esimerkki Teksasista. Opettajille vaaditaan oikeutta kertoa älykkäästä suunnittelusta ja mahdollisesta vapautta jakaa lisäoppiaineena ID-materiaalia. Yhdysvaltojen monissa osavaltioissa kokeiltu tapa ei kuitenkaan välttämättä edes onnistu Suomessa, jossa opetussuunnitelma ja perusopetuslaki ovat valtakunnallisesti yhteneväiset.

10 comments:

geologian opiskelija said...

Itseasiassahan evoluutio ei kerro mitään maailmamme synnystä vaan elämän synnystä.
Maailman syntyyn liittyy täysin muut teoriat jotka ovat täysin biologian ulkopuolella.
Mutta kaikenkaikkiaan aika perus kreationistien vääristelyä, eikä mitään mitä ei olisi nähty tai kuultu Atlantin toisella puolella.

Anonymous said...

Nykyinen dalailama on ilmaissut asian hyvin, jotakuinkin "jos uskomukset ja tiede ovat ristiriidassa, uskomuksia pitää muuttaa". Tämä ajatus on tietenkin mahdotonta niille, jotka uskovat Raamatun olevan sataprosenttista totuutta, jolloin heidän totuudekseen tulee "jos uskomukset ja tiede ovat ristiriidassa, tiede on ateistien ja paholaisen salajuonta".

Onneksi Suomen koulujärjestelmä perustuu faktoille. Ja onneksi asumme Suomessa.

Anonymous said...

geologian opiskelija: itseasiassahan evoluutio ei kerro mitään elämän synnystä vaan elämän kehityksestä. Mutta toki, ensimmäisenkään kappaleen jälkeen on liioiteltua sanoa, että "alku hyvin".

Anonymous said...

Opetusministerin vastaus on erittäin hyvä, koska se ei ole osoitettu Niikolle, joka varsin hyvin tietää mitä on ajamassa. Vastaus on hyvä, koska se perustelee asian niille, joilta vaatimus "tasapuolisuuteen" opetuksessa voisi saada vastakaikua.

Anonymous said...

Hei,

nyt kun pyöritään varmojen asioiden äärellä, niin voisiko joku linkata tutkimuksen, jossa on esim. bakteerit kehittyneet evoluution osoittamalla tavalla muodostaen uusia toimintoja (esim. jollekin alkueliölle olisi tullut näkökyky / silmät ihan vaan ajan kuluessa).

thanks.

Mokso said...

Anonyymi, esim silmän kehityksestä on tehty paaaaaaljon tutkimuksia, google scholar löytää läjittäin: http://scholar.google.fi/scholar?q=evolution+of+the+eye+research&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart&sa=X&ei=U4OWUZ7LE6OM4ATcxYEI&ved=0CCYQgQMwAA

Lisää läjiä löytyy myös esim "hiljattain" löydetystä bakteerista, joka syö nylonia: http://scholar.google.fi/scholar?q=nylon+bacteria+evolution&btnG=L%C3%A4het%C3%A4&hl=fi&as_sdt=0%2C5&as_vis=1

Käytännössä siis silmä ei kehittynyt vaan ajan kuluessa jollekin tietylle alkueliölle, vaan eri asteisia silmiä on kehittynyt valolle herkistä soluryppäistä, josta se on sitten eri lajeilla kehittynyt eri suuntiin ja joillain pysynyt sellaisenaan, jos kehittyneemmästä versiosta ei ole ollut erityistä hyötyä. Evoluutio ei toimi yksilötasolla vaan populaatiotasolla.

Anonymous said...

Ehdottomasti luomisoppi kouluihin! Samalla voidaan tarjota myös alkemian ja astrologian alkeet. Myös vaihtoehtohistoria historianopetuksen rinnalle. Perussuomalaiset pitäisivät varmasti etenkin Neuvostoliiton virallisesta historiantulkinnasta.

MrrKAT said...

Ano:"linkata..bakteerit kehittyneet evoluution osoittamalla tavalla muodostaen uusia toimintoja"
Bakteeri on pieni kemiantehdas jolle uusi kemiallinen käsittelykyky on uusi toiminto.

Erittäin kuuluisa on Lenskin tekemä bakteeri-evoluutiotutkimus.

E. coli bakteeri ei voi kasvaa sitruunahapossa ja hapessa (E. colin määritelmään kuuluu).
Tuohon Lenskin viljelmään kehittyi kuitenkin mutaatioita ja siis bakteerikanta joka siihen pystyy.
(Kolme peräkkäistä hyödyllistä mutaatiota piti olla kreationisti Reinikaisen mukaan mahdotonta ;).


http://en.wikipedia.org/wiki/E._coli_long-term_evolution_experiment

(tai Googlaa "Lenski new bacteria" ja katso en.wikipedia).

tyy said...

Niikko on kyllä kaikissa kommenteissaan pystynyt ylläpitämään ihailtavan yhdenmukaisuuden: ei ensimmäistäkään älykkyyyden merkkiä havaittavissa.

Anonymous said...

Tuollaiset kysymykset saattavat meidät pelottavan lähelle samanlaisia tilanteita, kuin Simpsonien 17. tuotantokauden "Ei me olla apinoita! (The Monkey Suit)" jaksossa. Onneksi sentään Suomessa ei vielä pakkotuputeta uskontoa.. kovin paljoa.