12.6.13

Night Falls Fast

Night Falls Fast - Understanding Suicide, Kay Redfield Jamison

Psykiatrian professori Jamison on koonnut kirjaan lähes kaiken tietämisen arvoisen itsemurhan muodoista ja historiasta. Itsemurha on arka aihe. Vieläkin sosiaaliseksi tabuksi mielletty asia, josta ei mielellään puhuta kahvipöydässä. Ja miksi pitäisi, sillä sitä ei ymmärretä ellei ole ollut kyseisen kärsimyksen kaivossa. Vaikka se on yksi yleisimpiä kuolemansyitä teollisuusmaissa.

Itsemurhaan suhtautuminen on onneksi muuttunut syyttämisestä ymmärtäväisempään suuntaan.  Nuoren elämän päättyessä tällä tavalla haetaan syyllistä. Syytä ei aina löydä helposti. Vaikka hänellä olisi ollut aktiivinen seuraelämä, menestystä koulussa, rakastavat vanhemmat, ja muutenkin kaikin puolin lupaava tulevaisuus, niin itsetuhoiset ajatukset eivät ole pois kuvioista. Perheen ulkopuolisten silmissä syy on tietenkin vanhemmissa, olkoon he vaikka kuinka täydellisiä.

Omien kokemusteni perusteella voin todeta, että tuttavan itsemurha tuli täytenä yllätyksenä. Hän oli minua selvästikin fiksumpi, parempi sosiaalisesti ja vieläpä komeampi. On vaikea ymmärtää miksi hänen kaltaisensa ihminen olisi päätynyt sellaiseen päätökseen. En tietenkään tajunnut sitä, että se mikä ajaa ihmisen itsemurhaan ei välttämättä näy mitenkään päälle.

Syitä on monia. Itsemurhaan päätynyt ei näe enää mitään syitä miksi jatkaa seuraavaan päivään. Jokainen hetki on jatkuvaa piina. Ilon aiheita ei enää löydy. Kuolema nähdään helpotuksena läheisille. Ei vain löydy enää voimia elää.

 Night Falls Fast käy läpi kirjailijoiden ja runoilijoiden tuotoksia, joista saa jonkinlaisen näkökulman viimeisestä päätöksestä. Myös aitojen itsemurhakirjeiden sisältö osoittaa, että todellisuus on erilaista kuin elokuvissa. Mukana myös kansanperinnettä, kun itsensä tappaneiden ruumiita jätetään kivikasojen alle risteykseen (ettei sielu löydä kotiin), tai kotimaisen perimätiedon mukaan heidän arkkujensa väitetään painavan enemmän kuin hevoset jaksavat vetää (koska synti painaa).

Rikoksena ja karmeana syntinä pidetty ilmiö osataan pestä pois miesmuistista.

Kapteeri Meriwether Lewis tuli kuuluisaksi tutkimusmatkasta Yhdysvaltojen tuntemattomille rajaseuduille 1800-luvun alussa. Mainetta ja kunniaa ropisi reippaasti. Kuvernööriksi noussut Lewis oli alunperin Thomas Jeffersonille kuin oma poika. Siksi miehen väkivaltainen kuolema omin käsin olikin shokki, vaikka merkit olivat selviä Lewisin kanssa viimeisinä vuosina viettäneille. Itsemurha ei sopinut mielikuvaan sankarillisesta herrasmiehestä. Eipä ollut mikään yllätys, että Lewisin kuolema yritettiin jälkipolvien silmissä nähdä salamurhana.

Taiteilijat, kirjailijat, suuryritysten pomot ja tieteilijät ovat todennäköisemmin itsemurhaan päätyviä kuin ns. tavalliset kansalaiset. Itsemurhien yleisyyteen ei ole löydetty yhteyttä juhlapäivien ja kuunkierron kanssa. Sen sijaan selkeä yhteys vuodenaikoihin on nähty pitkään. Talven pimeydessä tehdään vähiten itsemurhia. Kevään lopulla ja kesän alkaessa vuorostaan päädytään helpommin hirteen. Viikonpäivistä maanantai on yleisin itsemurhapäivä, sillä sen aikana huomataan ettei uusi viikko tuo muutosta edellisen viikon kärsimykseen.

Kirjassa kerrotaan monista eri tavoista päättää päivänsä. Sekä tietenkin miten kamalasti niissä käy jos epäonnistuu. Ei ehkä parasta mahdollista luettavaa vaikeasti masentuneelle. Eri valtioiden itsemurhien ehkäisykampanjat ja tukiverkostot tulevat tutuksi.

Poliisien epämiellyttävänä työvelvollisuutena on päätellä onko kuolema tapahtunut onnettomuutena, toisen ihmisen toimesta ja itseaiheutettuna. Eräs esimerkki asekeräilijästä kertoo miten vaikeaa se voi olla. Herra X löydetään kotoaan. Hänellä on ampumahaava ohimolla, aivot seinällä. Kädessä revolveri, jonka rullassa on yksi hylsy. Ei merkkejä pakottamisesta. Joten selkeästi kyseinen mies vain ampui itseään päähän. Tai sitten ei. Poliisien kysellessä omaisilta selvisi, että herra X oli kerännyt revolvereita 12 vuoden ajan. Yhtä kauan hän oli harrastanut venäläistä rulettia, mm. juhlissa. Vaarallisen harrastuksen takiahan hänen olisi pitänyt kuolla ajat sitten? Ei, sillä herra X pelasi venäläistä rulettia varman päälle, eli vilkaisi huomaamatta rullasta missä kohtaa patruuna oli. Jos se oli näkyvissä vasemmalla puolen juuri iskurin vieressä, niin hän pyöritti rullaa uudelleen. Kaikissa muissa kohdissa oli turvallista vetää liipasimesta. Juuri näin hän oli kertonut vaimolleen. Hän ei siis halunnut tappaa itseään revolverilla. Ei aikaisempia merkkejä masennuksesta tai itsetuhoisista ajatuksista.

Miehen asekokoelma oli Smith & Wessonin revolvereita. Niissä rulla pyörii ammuttaessa myötäpäivään. Kuollessaan hänellä oli kädessään Coltin revolveri. Siinä rulla pyörii vastapäivään. Poliisi päätti, ettei miehen kuolema ollut itsemurha vaan onnettomuus.

Night Falls Fast on pelottavin kirja jonka olen lukenut. Pelottava siksi, että se paljastaa kuinka läsnä kuolema lopulta on. Toivottavasti olen kuitenkin sen lukemisen jälkeen hieman valppaampi huomaamaan asioita ympärilläni, ja ehkä osaan jopa antaa oikeanlaista neuvoa hädässä olevalle ihmiselle. Aihe on monipuolinen. Jamison tarjoaa selkeän katsauksen tuohon pimeyteen. Ja neuvoo miten sieltä voi päästä valoon.

Kirjaa lukiessani muistelin myös sitä miten esi-teininä pitelin leipäveistä ranteeni päällä koulupäivän jälkeen. Siitä on jäljellä pienen pieni arpi. Itsetuntoni oli nollassa koulukiusaamisen takia. Jos muistan oikein, enkä ole ollenkaan varma enää, laitoin veitsen pois koska en halunnut, että isäni joutuu siivoamaan sen sotkun. Selviytymiskeino koulukiusaamiseen olikin muuttaa ajatusmaailmaani. Kiusaajat eivät olleet reagoimisen arvoisia ihmisiä. Näin selvisin, mutta samalla toisten ihmisten tunteiden rekisteröiminen muuttui aina vaan entistä vaikeammaksi. Mielestäni oli helpompaa olla välittämättä muista kuin olla itse kuollut. Ja siksi olin se "mukava, kiltti ja hiljainen Juha" koulussa.

I got better.

3 comments:

Sanna said...

Japani on ollut siitä erilainen maa, että seppukut ja vastaavat on olleet ihan hyväksyttyjä toimia. Ja pakkokin, joissain tapauksissa.

Minäkin muistan, milloin ensimmäisen kerran mietin tosissani itsaria, vaikkei siitä olekaan arpia muuten kuin sielussa - eikä mua sillon ees mainittavasti koulukiusattu, se tuli vasta myöhemmin.

Hyvä me, täällä ollaan vieläkin, toisten riesana :)

Oz said...

Excelente post amigo, muchas gracias por compartirlo, da gusto visitar tu Blog.
Te invito al mio, seguro que te gustará:
http://artesmarcialesdelmundo-oz.blogspot.com/

Un gran saludo, Oz.

MrrKAT said...

Itsarien on syytäkin olla vähän tabu, nimittäin mediassa. Luin:

/Robert B. Cialdini: Vaikutusvalta - suostuttelun psykologiaa, Readme.fi,
2011/
s.148
-itsemurhauutiset provosoivat ihmisiä itsemurhiin ja auto- ja lento-onnettomuuksiin 3-4 pv kohu-uutisesta. Taulukko 4-1, useita tuhansia
ylimääräisiä 0-3kk uutisen jälkeen 1947-68 USA:ssa.