Fasilitointia Suomessa

Tavallinen tarina herättää vahvoja tunteita. Onneton ihminen on kehonsa vanki. Mieli olisi valpas ja kirkas, mutta kommunikointi ei onnistu edes rakkaiden ihmisten kanssa. Kunnes lopulta avuksi saapuu fasilitointi. Siinä ohjataan halvaantuneen, CP-vammaisen tai autistisen ihmisen kättä, jotta hän kykenee välittämään viestin. Näin on saatu tuotettuja novelleja ja kauniita runoja. Jotkut fasilitoinnilla kommunikoivat ovat päässeet lehtien ja televisio-ohjelmien haastattelemaksi.

Perheen onni on tietysti korkealla, kun ennen niin autiota elämää viettänyt ihminen onkin aktiivisesti osa elämää. Tuo onni on vaarassa, kun paikalle saapuu epäilys. Entäpä jos fasilitointi ei ole luotettava tapa kommunikoida? Jos fasilitoinnissa avustava henkilö onkin kirjoitettujen tekstien kirjoittaja, niin tarina muuttuu huonoksi.

Koomapotilas Rom Houbenin kohdalla kirjoitusten alkuperä oli mahdollista selvittää melko yksinkertaisilla testeilla. Testien kohdalla täytyy olla tarkkana, sillä fasilitointi voi aivan hyvin toimia, kunhan sitä käyttävän ihmisen tietoisuus ja kontrollit ovat tarpeeksi hyviä. Sitä varten on kehitetty jopa tietokoneavustettuja laitteita, jotka havaitsevat silmänliikkeistä minkälaisia kirjaimia olisi tarkoitus käyttää kirjoittamisessa. Näillä uusilla ja kalliilla laitteilla on ollut huonot seuraamukset fasilitointia opettaville, sillä laitteet kykenevät osoittamaan melko yksioikoisesti onko niitä käyttävällä ihmisellä mitään kykyä välittää mietteitään pään ulkopuolelle.

Skeptic -lehden kolmas numero vuodelta 2012 sisälsi Jemma Leechin tarinan. Hänen kirjoituksiaan laadittiin fasilitoinnin kautta. Jemma nousi julkisuuteen 2009, ja inspiroiva tarina keräsi huomiota. Jemma sai lahjaksi Tobii-laitteen. Minkä tahansa lihaksen pieni liike pystytään muuttamaan kirjoitusmuotoon. Sen avulla kirjoittaminen olisi entistä nopeampaa, kuten monet potilastapaukset olivat osoittaneet. Olihan tyttö jo kirjoittanut fasilitoinnin avulla monen vuoden ajan. Mutta yllättäen uusi laite jäi keräämään pölyä. Se olikin vaikea käyttää verrattuna ksylofonisauvaan, jolla hän on aikaisemmin koskettanut aakkostaulua. Jemman kirjoitukset eivät ilmestyneet laitteella, vaan perheenjäsenen käden kautta. Parhaimmat kirjoitukset ilmestyvät äidin avustuksella. Jemman sivuilla kerrotaan, että fasilitointi vaatii hieman psyykkistä kykyä, jotta avustaja osaa poimia pienen tytön ajatukset tarkasti paperille. Jemman on kehuttu lukeneeen 8-vuotiaana klassista kirjallisuutta enemmän kuin minä aikuisena lomaviikolla. Ei paha.

Viime aikoina olen saanut vinkkejä fasilitoinnin yleisyydestä Suomessa. Kehitysvammaliiton ja Autismiliiton jäsenissä on fasilitointiin luottavia. Näistä lisää myöhemmin, kunhan ensin saan käsiini pari vanhaa Autismi-lehteä.