Hankamäen uutuus kirja
Totuus kiihottaa on varmasti tullut jotain kautta vastaan viikon aikana. Perussuomalaisten ajatushautumon tuotos oli tilaustyötä. Haluttiin tuoda julki sellaista mediakritiikkiä, joka tukisi perussuomalaisten näkövinkkeliä. Kunnes kirjan sisältä löytyi kohua aiheuttaneita pätkiä. Niin paljon kohua aiheuttaneita, että perussuomalaiset vetivät kirjan pois levityksestä. Se on kuitenkin vielä
luettavissa netin arkistoissa.
Päätin tuhlata useita tunteja elämästäni sen lukemiseen. En ollut valmistautunut siihen miten puuduttavaan tekstiin törmäisin. Olen sentään lukenut Tapio Puolimatkan, Pekka Reinikaisen ja L. Ron Hubbardin tuotoksia.
En lähde erikseen metsästämään niitä kohukohtia. Luen ja kommentoin vain niitä kohtia, jotka herättävät kiinnostukseni. Eli sitä samanlaista tajunnottomuuden virtaa kuin katsellessani Samuli Perälän videoita.
Hankamäki aloittaa kuvailemalla kirjansa tarkoitusta ja tutkintametodeja.
Tässä tutkimuksessa tarkastelen, mistä median piirissä kohdatut syytökset oikeastaan johtuvat. Kirjani keskiössä ovat tietämisen ja totuuden ongelmat. Kysymyksenasetteluni ovat siten perimmältään filosofisia samoin kuin tarkastelujeni metodologiset lähtökohdat. Teokseni konteksti ja viitekehys ovat viestinnällisiä ja liittyvätjournalistiikan ja media-tutkimuksen sekä laajemmin viestintätutkimuksen ja politiikan tutkimuksen alaan. Kaikissa niissä on kyse perimmältään vuorovaikutuksesta, joten sovellan viestinnän tutkimiseen myös sosiaalipsykologisia lähestymistapoja. Kirjani on siten monitieteinen.
Kerrassaan vaikuttava aloitus. Se maalaa kuvan oikeasti akateemisesta tuotoksesta.
Tuon tutkimuksessani julki suomalaisen valtamedian ja sen takana olevien poliittisten klusterien ja klikkien pahimmat puolueellisuudet, valheet ja tabut. En säästele mitään enkä ketään, enkä päästä kohteitani vähällä. Mutta koko ajan pysyn asiassa, perustelen näkemykseni ja osoitan lähteideni sekä väitteideni todenperäisyyden.Huomattava on, että viestintä- ja mediatutkimus eivät ole olleet osa ratkaisua vaan osa ongelmaa. Siksi analyysini kohdistuu kriittisesti myös tiedejulkaisemiseen ja tiedeyhteisöön, jota valtamedia on käyttänyt omiin tarpeisiinsa, aivan niin kuin haastateltaviksi valikoimiaan poliitikkojakin
Hankamäki aloittaa kuvailemalla kirjansa tarkoitusta ja tutkintametodeja. Näillä keinoilla perussuomalaiset pääsevät luultavasti diskuteeraamisen suloihin.
Tämä kirja on tulos tutkimushankkeestani, jossa arvioin joukkoviestinnän, politiikan ja tieteen maailmassa kärjistynyttä kamppailua totuudesta. Tavoitteenani on osoittaa, millä tavoin nykyinen agendajournalismi ja tendenssitutkimus ovat heikentäneet median ja tieteen uskottavuutta. Agendoilla ja tendensseillä viittaan viestinnän tarkoitushakuisuuteen, jolla on sivuutettu tiedon ja totuuden tavoittelua sekä laiminlyöty pyrkimys välittää informaatiota sen kaikessa monipuolisuudessayleisöille.
Hankamäen kirjaan piilotettuja ajatuksia. Kokonaisen vuoden ajan yhteistyöstä perussuomalaisten ajatushautumon kanssa. Tekstiä olivat lukeneet läpi useampi mies.
Kiitän ajatuspaja Suomen Perustaa tilaisuudesta toimia sen palveluksessa vuoden ajan. Kiitokseni keskusteluista Simo Grönroosille, Marko Hamilolle, Arto Luukkaselle ja Matias Turkkilalle, jotka arvioivat työtäni sen viimeistelyvaiheessa
Heiltä on varmasti pyydetty paljon haastatteluja viime päivinä. Minua ei kiinnosta mitä he ovat vastailleet kirjaan liittyväst kohusta.
Tutkimusotteeni ei ole empiirinen, eli kokeellinen tai tilastotieteellinen, vaan lähtökohtinani ovat omat havainnot ja kokemukset, joita olen jäsennellyt tieteelliseksi tiedoksi. Informaation keruu on ollut systemaattista ja tapahtunut mediaan sekä tieteeseen kohdistuvan monivuotisen dokumentoinnin ja kommentoinnin kautta. Tuloksia olen kirjannut osittain jo median, tieteen ja politiikan tutkimusblogiini.
Käytännössä kirja on kokoelma Hankamäen bloggauksia.
Teokseni informaatioarvo on juuri siinä, että esittämiäni tulkintoja ei voida johdella mistään aiemmin sanotusta, tyhjentää empiriaan eikä palauttaa muiden tieteilijöiden näkemyksiin, vaan kirjani muodostaa itsenäisen kokonaisuuden. Oikeutta esittää näkemyksiä tältä perustalta voidaan pitää itseisarvoisena filosofiassa. Sen piirissä esitettävä tieto koostuu analyyttis-apriorisista totuuksista, jotka koskevat käsitteellisiä välttämättömyyksiä ja perustuvat loogisiin riippuvuussuhteisiin sekä sisältävät myös tulkintoja –erotuksena reaalitieteille tyypillisestä synteettis-aposteriorisesta tiedosta, joka on pelkästään kokeellista tai toteavaa.
Tuollainen sanailu sai varmasti ne muutamat ennakkolukijat luulemaan, että kyseessä on tasokas opus. Vastaava sivistyssanojen viljely jää vähemmälle mitä syvemmälle uppoan kirjaan.
Kiisteltynä totuuden ja valheen kädenväännön aiheena on tietenkin hallitsematon pakolaisvirta. Suuri väestönmuutos sekä muut yhteiskunnalliset muutokset. Sieltä löytyi kohtia joista olen samaa mieltä.
Yhteiskunnassamme yritetään häveliäisyyssyistä peittää se, että liiallinen väestönkasvujohtaa maapallon kantokyvyn ylitykseen ja ekokatastrofin lisäksi myös oman kulttuurimme tuhoutumiseen, mikäli kehitysmaiden väestömassat pääsevät purkautumaan länsimaihin. Läntiset teollisuusmaat voisivat juuri ja juuri kantaa ympäristösuhteeltaan tehokkaan tuotannontapamme ja määrältään vähenevän länsimaalaisen väestömme, mutta eivät kehitysmaiden paisuvia massoja.
Tästä olen samaa mieltä. Länsimainen korkean kulutuksen yhteiskunta vie valtavasti resursseja luonnosta. Planeettamme ei tälläkään hetkellä kestä tällaisen kulutuksen jatkuvaa vuosittaista lisääntymistä. Tilanne vain pahenee mitä enemmän ihmisiä kuluttaa uusia iPuhelimia, plasmatelevisioita ja hybridiautoja. Nälänhädät ja puhtaan veden katoamiset tulevat yleisemmiksi mitä useampi miljoonakaupunki imee ympäristönsä resurssit. Intiassa on kaupunkeja joiden kulutus kirjaimellisesti imee pohjavedet tyhjiksi.
Väestönsiirto Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ylläpitää tällaisen ekologian kannalta katastrofaalisen kulutusjuhlan jatkumista. Sivilisaation valomerkkiin asti.
Minusta on hämmentävää, että Hankamäki tulkitsee tämän aiheen olevan jonkinlaisen totuuden/valheen sekamelska julkisessa keskustelussa.
Hankamäen vihamiehiin lukeutuu media. Media on vihervasemmiston hallinnassa. Siksi perussuomalaiset saavat ns. huonon käden julkisessa keskustelussa.
Valtamediana tunnettu hegemoninen ajatusklusteri syntyi, kun porvarillinen ja globalisaation asianajajana toimiva talousliberaali EU-eliitti paiskasi kättä Toimittajaliiton toverien kanssa. Valtamedian toimittajat ovat pyrkineet edistämään näennäisesti arvo- ja sosiaaliliberaaleja mutta tosiasiassa kansallisvaltioita mitätöiviä talousliberaaleja ja sitä kautta myös kansallisvaltioiden itsenäisyyttä heikentäviä tavoitteita, esimerkiksi sosiaali-etuusperäistä maahanmuuttoa, joka on rampauttanut sosiaaliturvajärjestelmäämme ja vetänyt vapaamielisen yhteiskuntamme asenneilmaston huurteeseen.
Tiede ja media on "vasemmistolaistunut" joten Hankamäen kaltaisilla oikeistolaisilla on ongelmia lukea uutisia. Marxistit ovat soluttauneet yhteiskunnan merkittäville tasoille. On tietenkin kaikkien muiden syytä, ettei perussuomalaisten ajatusmaailma ole suosittua tiettyjen alojen parissa. Vika ei tietenkään ole perussuomalaisuudessa ja heidän arvoissaan, vaan liian vapaamielisissä opiskelijoissa.
Uuden Suomen blogialusta saa myös haukkuja, sillä se nostaa pinnalle sellaisia kirjoittajia joista Hankamäki ei tykkää. Hän ei ole saanut siellä aikaan sellaista keskustelua ja sellaisia seuraajia kuin haluaisi, joten tietenkin Uusi Suomi tuomitaan vihervasemmistolle menetetyksi. Lisäksi miehen kirjotuksia on sensuroitu siellä. En itse suostuisi kirjoittamaan Uuden Suomen blogialustalle. Taisin kokeilla sitä pari vuotta sitten, mutta ei vaan iskenyt. Hankamäellä on kaikki mahdollisuudet saadat näppäimistönäpyttelynsä nettiin useilla blogialustoilla, joissa häntä ei sensuroitaisi. Mutta se edellyttäisi kirjoiusten olevan niin hyviä, että ne keräisivät lukijoita.
Valtamedia saa rapiskaa oikein patriarkaalisen isän kädestä. Yllättäen porvarit ja muut rahakkaat tekevät yhteistyötä vasemmiston kanssa, kun aiheena on lehdistö.
Helsingin Sanomien kirjoittelusta voidaan sanoa, että lehti on disinformaation ja propagandan runsaudensarvi, todellinen pseudojournalismia harjoittava valhemedia. Se on kolmikymppisten risupartaisten wannabe-teinien maailmanparannus aviisi, jonka kynäilijöiltä maa on kadonnut alta. He saavat yleisvasemmistolaisen viestinsä läpi porvarillisessa mediassa, sillä destruktiivinen asenne kansallisvaltioita kohtaan edistää myös kapitalistisen omistajaeliitin globalistisia pyrkimyksiä.
Hankamäki nosti esiin tällaisista epäterveistä joukkoharhoista ns. vapaan median. Se on se meille tuttu MitäVittua?!-sivusto. Se Ilja Janitskin ja jonkun muun kanssa (en muista nimeä) kännissä läpällä perustama nettisivu.
Suomenkielisen vastamedian lippulaivanapidetty MV-lehti syntyi journalistisen tyhjiön täytteeksi vuonna 2014.
Kuvailisin MitäVittua?!-sivustoa kyllä täytteeksi, mutta en kehtaa kirjoittaa mitä sillä täytetään. Hankamäki erehtyy kutsumaan sivustoa lehdeksi. Joko vahingossa tai typeryyttään. MitäVittua?!-sivulla ei ole toimitusta ja toimittajia. On aikamoisen röyhkeää edes vihjailla, että sivusto olisi mitenkään verrattavissa oikeisiin lehtiin. MitäVittua?!-sivu vain kopsasi ja postasi kamaa jota heille lähetettiin. Ja joskus joidenkin bloggaajien tekstejä kysymättä lupaa. Tämä kama sisälsi niin todellisia tapahtumia kuin myös pelkkää hevonpaskaa. Sivulle kopioitiin oikeiden sanomalehtien uutisia, joista sitten ulistiin "valtamedian" vaikenevan. Varsinainen ongelma oli täydellinen lähdekritiikin puute ja sivulla julkaistujen virheiden korjaamatta jättäminen.
Vaihtoehtomedia on olemassa vain, koska valtavirtamedia ei toimi, kuten sen pitäisi. Vaihtoehtomedian nousun selvittämiseksi pitäisi siis tutkia valtamediaa, kuten minä tässä.
Tai vaihtoehtoisesti: vaihtoehtomedia tehtiin, koska lähdekritiikki ja journalistien ohjeet eivät sopineet öyhöttäjille.
Kunnon naurun pärskähdyksen sain, kun luin tämän kohdan.
Paljastavaa on, että MV-lehteä ei yritetty kaataa kumoamalla sen julkaisemia uutisia, sillä uutisten vahvan informatiivisuuden vuoksi se ei olisi onnistunut.
Väärin, rakas Hankamäki. Niitä MitäVittua?!-lehden juttuja kyllä yritettiin oikaista.
Toistuvasti. Mutta Ilja ei välittänyt kökön vertaa kritiikistä ja oikaisuista.
Päästyään MitäVittua?! fiksaatiostaan ylitse Hankamäki mainitsee klikkijournalismin. Se on mielestäni ihan oikea ongelma.
Kun ihmiset eivät enää lue Sanomien jutuista enempää kuin niiden otsikot ja jättävät propagandatekstit lukematta, tilaamatta ja maksamatta, lehti yrittää todistella lukijakunnan laajuutta mainostajilleentekemällä huomiota herättävää klikkijournalistiikkaa. Niinpä laskevalevikkinen maakuntalehti Helsingin Sanomaton yrittänyt venyttää otsikkonsa pitkien rivirimpsujen mittaisiksi, jotta se saisi lukijoiden liipaisinsormen hievahtamaan. Otsikoissa on nykyisin kokonaisia lauseita, väitteitä, sivulauseita, varauksia ja selityksiä. Ja nämä kaikki ovat tuputtamisen tunnusmerkkejä.
Tällainen toiminta on erittäin huonoa menoa sanomalehdiltä. Ilmiö toistuu ympäri maailmaa. Myös laadukkaan journalismin perässä saa nykyään juosta, kun etsii niitä pidempiä ja sivistävämpiä kirjoituksia. Myös huoli vihapuhelakien vaarasta sananvapaudelle on aina kohdallaan. Siinä Hankamäki ei ole yksin Suomessa.
Mutta mikä kirjassa on tähän asti ollut uutta tai jotain mistä ei olisi väännetty julkisesti kättä? En heti ymmärrä mitä varten tälläinen Hankamäen blogiteksteistä koottu kirja tehtiin. Kirjasta on haastavaa repiä mitään kommentoimisen arvoista. Tuntuu, että kaikki tähän astiset luvut ovat tulleet jossain muodossa vastaan jo sosiaalisen median kommenttikentissä.
Sen osaavat ehkä kertoa ne perussuomalaiset, jotka tykkäävät
Totuus kiihottaa kirjasta. Jatkan tästä aiheesta, kunhan ensin kerään voimia lukea seuraavat sata sivua.
