16.6.13

Valveilla - Uskon perusteltu puolustaminen, osa 1

Kesän rankin urakka on vasta edessäni. Suomessakin vieraillut ja ylistetty apologi William Lane Craigin Valveilla – Uskon perusteltu puolustaminen kirja päätyi alennetulla hinnalla ostoskoriini tuossa kesän alussa.Vihdoinkin pääsin lukulistallani siihen käsiksi.

Lane esittelee apologetiikan tarkoituksen ja yleensäkin valmistelee lukijaa kristinuskon vahvistamisessa. Ei ole mitään syitä olla arka uskova, sillä moderni apologia tarjoaa sivistyneen ja vahvan perustelun juutalais-kristilliseen Jumalaan uskomiselle. Vähintään kirja auttaa uskovaista pitämään kiinni uskostaan, jos epäilys tuntuu jäytävän jossain mielen sopukoissa.

Kirja lataa pöytään ensimmäisenä tärkeän filosofisen kohdan: elämän tarkoitus. Tuttuun tyyliin elämällä voi olla objektiivinen tarkoitus vain, jos sellaisen ilmoittaa ihmiselle jokin jumalolento. Tarkoitus ei ilmesty pelkästään ikuisella elämällä. Lane kertoo tarinan astronautista, joka jää nalkkiin asteroidille. Hänellä on mukanaan kaksi lääkepulloa. Toisessa on myrkkyä. Toisessa aine joka takaa kuolemattomuuden. Astronautti ymmärtää jääneensä ansaan kivelle, joten hän ottaa myrkkyä, mutta voih! Hän naukkasikin vahingossa itselleen kuolemattomuuten. Hänen elämänsä on ikuista tyhjyyttä kylmällä kivellä.

Elämän tarkoituksen täytyy siis tulla jostain muualta kuin elämän kestosta. Kuinkas ollakaan, se tarkoitus löytyy ihmisen elämään vain ihmistä korkeamman olennon antamana. En tietenkään ajattele, että elämälläni olisi jokin suurempi tarkoitus. Tai muidenkaan ihmisten elämillä olisi sellainen tarkoitus, päämäärä. En ole ahdistunut tai öljyämässä köyttä tämän ajattelutavan takia. Ja sen takia Craig ja kumppanit ovat kutsumassa minua epäjohdonmukaisesti. Sillä itse elämälleni antamani tarkoitus ei ole filosofisesti ajatellen objektiivinen tarkoitus. 

Tosin näistä elämän tarkoituksista puhuttaessa jätetään yleensä kokonaan pohtimatta melko olennaista asiaa. Mistä me tiedämme että elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus?

Craig ei ole vielä tarkasti määritellyt mitä hän tarkoittaa objektiivisella moraalilla ja muullakaan, mutta uskon niiden ilmestyvän myöhemmin. Lähelle päästään sivun 38 marginaalissa, jossa Craig kertoo subjektiivisen ja objektiivisen erosta.

"Jokin on objektiivista, kun se on todellista tai totta riippumatta ihmisten mielipiteistä. "Vesi on H2O" on objektiivinen tosiasia. Jokin on subjektiivista, kun seon vain henkilökohtainen mielipide. "Vanilja maistuu paremmalta kuin suklaa" on subjektiivinen mieltymys."

Josta päästäänkin siihen miten Jumalan sanelema moraali on objektiivista. Miten se ei ole mitään muuta kuin tuon jumalolennon mielipide? Oletan senkin selviävän seuraavissa luvuissa. Kirjan aloituksen perusteella sanoma näyttäisi olevan: Subjektiivisuuden ongelmasta päästään, kun uskotaan ratkaisun olevan objektiivinen.

Moraalisesti oikean ja väärän tietäminen ei myöskään onnistu ateistisessa maailmankatsomuksessa. Ateistit käyvät epäloogisesti lainaamassa tarkoituksen ja arvot jumalolentoon keskittyvästä arvomaailmasta, sillä oikeastihan jumalaton maailmankaikkeus on arvoton maailmankaikkeus. Lane kuvailee selkeästi, miten jumalat hylännyt maailmankatsomus ei pysty esittämään kestäviä perusteluja murhan vääryydelle ja rakkauden hyvyydelle. Ne onnistuvat vain teistisestä näkökulmasta. Luvun sanoma on se, että yleensäkään ateistit jotka eivät tee itsemurhaa elävät itsepetoksessa.

Moraalista puhuminen onkin erittäin vaikea aihe.

Ateisti ei kykene perustelemaan miksi naisten ja lasten joukkosurmat olisivat väärin, tai miksi kahden aikuisen välinen vuosia kestänyt vakaa rakkauteen pohjautuva parisuhde olisi oikein. Ai niin, teistiseltä näkökulmalta ensimmäinen voidaan tulkita moraalisesti hyväksi asiaksi ja jälkimmäinen moraalisesti pahaksi. (Lane ja moraalisesti hyvätkansanmurhat). Ja toisinpäin myös, jos tuo rakkaus tapahtuu samaa sukupuolta olevien ihmisten välillä. Hyvä ja paha riippuvat pelkästään siitä millä tuulella noita arvoja jaellut jumalolento on ollut. Maailmasta löytyy erilaisia teistisiä arvoja, mutta se itsessään ei tietenkään tarkoita, että ne kaikki olisivat vääriä arvoja. Joku niistä voi nääs olla objektiivisesti oikein, kun kilpailevien uskontojen arvot ovat vääriä. There can only be one!

Oma tulkintani tästä alkuosiosta on, että uskovaisen elämällä on tarkoitus, jos hän uskoo jonkin ihmistä suuremman olennon antaneen hänelle elämän tarkoituksen. Lanen esitys on myös tällä suunnalla. Hän toteaa, ettei olekaan vielä edes perustellut hänen palvomansa Jumalan olemassaoloa. Toistaiseksi tarkoituksena on saada lukija edes ajattelemaan näitä asioita. Toivottavasti myöhemmin kirjassa esitetään perustelu sille, että naturalistisen moraaliteorian kumoaminen johtaa automaattisesti teistisen moraaliteorian pätevyyteen.

”Tämä ei vielä osoita, että raamatullinen kristillisyys on totta. Ateisti voisi omahyväisesti sanoa, että olen omaksunut jalon valheen ja elän itsepetoksessa. Siksi tarkastelemme seuraavissa luvuissa argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta ja sitä vastaan. Mutta nyt olemme ainakin tehneet selväksi, mitkä ovat vaihtoehdot. Jos Jumalaa ei ole, elämä on turhaa. Jos taas Jumala on olemassa, elämä on merkityksellistä. Vain jälkimmäinen näistä kahdesta vaihtoehdoista tekee meidät kykeneviksi elämään onnellisina ja johdonmukaisesti. Sen vuoksi on valtavasti väliä sillä, onko Jumala olemassa.”

s. 57


Näihin lainauksiin, näihin tunnelmiin. Jatkan kirjan lukemista ja kerron jos löydän argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta.

2 comments:

Anonymous said...

Aivot kiemurtelee solmuun näitä Craigin argumentteja lukiessa..

Skiriki said...

Jos haluat lisää "perhana kun alkaa päätä särkeä"-aiheita, niin tässäpä olisi:

http://www.spectator.co.uk/features/8932301/atheism-has-failed-only-religion-can-fight-the-barbarians/