Matkalaukku Jumalalle

The Case for God, Karen Armstrong


Tykkäsin erittäin paljon Armstrongin History of God -kirjasta, joten oli erittäin helppoa lähestyä tätä uutukaista. Siinä missä History of God kuvaili juutalais-kristillisen ylijumalolennon muuttumista häntä seuraavien kansojen opeissa on Case for God katsaus tähän jumalolentoon uskomisen muutoksista. Eli miten teistit ovat uskoneet Jumalaan vuosisatojen vieriessä. Alkukantainen tapa onkin ollut kaikkein kestävin ja varmin, sillä se ei ole moksiskaan tieteen paljastamien faktojen edessä.

Heti alussa tehdään selväksi, ettei kirjan tarkoitus ole todistaa Jumalan olemassaoloa. Armstrong on mystisen uskomisen ja päivittäisen rituaalien (melkein kuin meditaatiota) kannattaja, eli Jumala on tarkoituksella sellainen asia jota ei edes saisi selittää rationaalisesti. Sanat ja käsitteet ovat pakostakin vajaita Jumalan selittämisessä tai kuvailussa. Oppikiistoihin jumittautuneet teologit ja heidän kanssaan sopassa lilluvat uskontokriitikot ovat jatkuvasti tukkanuottasilla, mutta kumpikaan osapuoli ei näytä olevan tietoinen kolmannesta vaihtoehdosta. Ateistit rökittävät kreationistien lapsellista jumalkuvaa pikkutarkasta tyrannista. Fundamentalistit kauhistelevat miten aivan kaikelta katoaa kaikki tarkoitus, ja miten sitten suu pannaan, jne jos Raamattua ei oteta alusta loppuun kirjaimellisena Totuutena. Mielestäni Armstrongin esittämä versio uskomisesta on varsin tyydyttävä ja jopa sisäisesti koherentti.

The Case for God ei ainoastaan kuvaile miten teologit ja filosofit ovat kehittäneet argumenttejaan. Loppupuolella paljastuu miten arastavasti ateismi muodostui hyväksyttäväksi ajatussuunnaksi oppineiden keskuudessa. Aloitus ilmestyi ensimmäisten maallistuneiden juutalaisten kirjoituksista 1600-luvulla. 1700 - 1800 lukujen taitteessa aristokraatti Percy Bysshe Shelley sai lähtöpassit Oxfordin University Collegesta, kun hän erehtyi kirjoittamaan The Necessity of Atheism paperin. Siinä huomautettiin vain siitä, ettei materian olemassaolosta voida suoraan vetää johtopäätöksiä Jumalan välttämättömyydestä. Hiljalleen ateisti muuttui solvaussanasta tarkaksi kuvaukseksi.


Jumalan olemassaolon todistelut tulivat tarpeelliseksi vasta silloin kun uskontoa yritettiin rationalisoida. Tieteellisen ajattelun kehitys oli mitä mainioin väline teismin vahvistamisesta, sillä logiikalla perusteltiin miten Jumala on vaikuttanut ja on vahvasti läsnä luonnossa. Harmi vain että samalla Jumalasta tehtiin tieteellisten muutosten uhri. Jumalasta tehtiin universumin sisällä hiippaileva . Systemaattinen ja kriittinen ajattelu livahti kuin huomaamatta uhmaamaan Jumalaa. Raamatuntulkintaan otettiin jopa sellainen asenne, että se on kirja muiden joukossa. Paljastui, että Mooseksen kirjat eivät olekaan Mooseksen kirjoittamia.

Rabbien uskontokritiikki juutalaisuutta kohti ennen kristinuskon valta-aseman ilmestymistä oli mielenkiintoista luettavaa. Jerusalemin temppeli tuhottiin juutalaiskapinan jälkeen, joten oppineilla ei ollut enää hermokeskusta. Oppien monimuotoisuuden lisääntyessä oppikiistat eivät leimahtaneet täysillä. Eräs tarina rabbi Eliezerista kertoo kuinka hän puolusti tiettyä lakipykälää Tooralla. Toiset rabit eivät olleet vakuuttuneita. Eliezer pyytää ihmettä todistaakseen olevansa oikeassa. Niitä tapahtuu: Puu liikkuu itsekseen eri paikkaan, vesi virtaa kanaalissa ylämäkeen, jne. Ihmeet eivät kuitenkaan tee vaikutusta vastarintaan. He eivät hyväksy ihmetekoihin turvautumista. Eliezer itse Jumalaa ilmoittamaan miten asiat ovat. Herra laittaakin taivaallisen kaiuttimen päälle, ja ilmoittaa rabbin olevan oikeassa. Toora on jumalaista ilmoitusta ja ikuisesti totta. Johon rabbi Joosua vastaa tyynesti Tooraa lainaten takaisin Jumalle, ettei Toora ole enää taivaassa vaan ihmisten parissa. Jumala nauraa tyytyväisenä. Hänen lapsensa ovat kasvaneet ja oppineet. He eivät enää ottaneet oppeja suoraan vaan ajattelivat itse.

Jumalan sana oli rabbien mielestä ikuista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sana tulkitaan aina samalla tavalla. Sana elää ihmisten elämässä, ja siksi tarkoituksen kuuluukin muuttua. Näin vuosituhansia vanhoista teksteistä saadaan tuoreita oppeja vielä tänäänkin. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Dogmien varassa roikkuvilla teisteillä on enemmän punastumisen aihetta. Oppeja palvotaan suuremmalla innolla kuin Jumalaa. Ristiriitaisuuksiin takertuvat ateistit taas eivät välttämättä ymmärrä, etteivät monimutkaiset opit ole niin tärkeitä uskomisen kannalta kuin fundamentalistit toitottavat.

Voin suositella kirjaa uskonnottomille ihmisille. Se avartaa ymmärrettävällä tavalla sitä miten uskominen onnistuu joillakin. Itse en siihen kykene. Kiihkouskovaiset tulevat tod.näk. heittämään kirjan roviolle, sillä Armstrong ei ole fundamentalististen tulkintatapojen puolella. Kuitenkin Case for God on sivistävää luettavaa.