10.7.11

Loma loppui, Nippon jäi

Kahden viikon reissu Japanin ihmeelliseen maailmaan on nyt ohi. Näin paljon jänniä asioita. Samoin tuli koettua ihania kulttuurishokkeja, joihin tosin suhtauduin ennakoivan kylmähermoisesti. Aamupäivällä kohteena jokin tarkkaan harkittu kulttuurielämys, sitten kämpille lepuuttamaan jalkoja. Iltapäivällä seuraava nähtävyys. Sitten takaisin pyörittelemään silmiä japanilaisille televisio-ohjelmille.

Ryokanit olivat ehdottomasti oikea valinta, eli suosittelen kaikkia välttämään hotellien turistimaisia käytäviä. Ryokaneista - japanilaisista majataloista - saa paremman otteen maan tavasta elää. Tatamilla istutaan, yukatat puetaan päälle heti kun pääsee ovesta sisään, ja futonilla nukutaan, hai! Toki erojakin löytyy ryokanien välillä. Testaamani versiot olivat englanninkielisellä henkilökunnalla varustettuja, joten ensimmäinen reissuni Japaniin sai tarvittaessa kunnon ohjeistusta.

Kiotossa on mukavan yksinkertaista aloittaa maahan tutustuminen. Kadut ovat jopa loogisesti numerojärjestyksessä. Tokiossa tuli vastaan korttelien numerointi, korttelien sisällä olevat rakennusnumeroinnit. Kiotossa taas julkisen liikenteen linja-autot ovat hinnoitttelultaan mystisiä. Muuten kaupunki on ihanan looginen. Metrolinjoja on vain kaksi. Modernit korttelit täydentävät Gionin puisia samuraikujia, joissa geishat viihdyttävät iltaisin. Nuorison suosima Teramatchin katettu ostoskatu on taas näyte siitä miten kaikki mahdollinen on saatu saman katon alle. Sama periaate toistuu vielä suuremmassa mittakaavassa Osakassa. Siellä vierailin vain yhden illan aikana Shinsaibashin alueella.

Hinnoittelu oli kautta linjan selkeä. Vain erään vanhan mummelin viehättävän pieni kuppila tuotti yllätyksen, kun lepotaulla nautittu kuuma tee maksoikin yllättäen oikean ruoka-aterian hinnan. Gaijinia kusetettiin, mutta en kehdannut nostaa asiasta kohua.

Matkalaukkuuni kertyi kaikkea tuiki tarpeellista. Robotti- ja animefiguja joita ei löydy verkkokaupoista. Samoin aivan uunituore taidekirja Tactics Ogre -pelistä. Myös pari pelien soundtrack cd:tä eksyi ostoskassiini Akihabarassa. Siellä vierailleissa ei muuten kannata tuhlata aikaa vaikuttavalta kuulostavaan Tokyo Anime Centeriin. Se on vain pienellä kaupalla varustettu toimisto, jossa kuudelta tv-ruudulta näkee kuuden animesarjan trailereita. Sen sijaan kannattaa kipaista vieressa komeilevaan Animate -ketjun myymälään, jossa saa enemmän irti eri sarjoista ja kaikkea on tarjolla runsain mitoin. Se on erittäin vaarallinen kauppa matkabudjetille, huom! Scifinörtin matkabudjetin tappaa tehokkaasti myös Mandarake -kauppa, joten vältä sitä viimeiseen asti. Ai niin! Tuon Animate -myymälän vieressä on katutasolla pienen pieni koju (nimeä en muista millään, mutta tiedät mistä on kyse kun kurkistat liikkeen edessä oleviin koreihin), jossa myydään käytettyjä figuureja, pienoismalleja ja krääsää. Sieltä tarttui mukaan uskomattoman halvalla sellaista kamaa jota ei löydy enää mistään ebaysta tai muista nettikaupuista. Muutenkin kannattaa kiertaa ostosalueiden sivukujille. Sieltä löytää isojen liikkeiden tuotteita halvemmalla.

Tokyo Anime Centerin sijaan kannattaa hypätä luotijunaan ja tarkistaa Kyoto International Manga Museum. Jos osaat lukea japaninkielistä tekstiä ja satut tykkäämään mangasta, niin olet päässyt taivaaseen. Etsin leukaani lattialta kun ymmärsin miten paljon mangaa laitoksen hyllyiltä löytyy.

Ruoka oli halpaa ja hyvää, sillä osasin välttää pahimpia turistirysiä. Vain pahimpien kävelyrasitusten rajoittamana joutui välillä turvautumaan ylimääräisiin taukoihin ilmastoiduissa kahviloissa.

Matkustamisen ajankohta ei ollut paras mahdollinen. Normaalisti tähän aikaan sataisi rajusti ja lämpöä piisaa. Lämpö ei todellakaan loppunut kesken, mutta kaatosateita en kokenut. Helleaalto sai maan peräti miettimään mistä vielä säästäisi sähköä, kun kaikkien ilmastointilaitteet puskivat täysillä viileätä ilmaa. Japanin sähköntuotantokapasiteetti jäi melkein miinuksen puolelle hellepiikin aikana.

Ei tässä voi muuta sanoa, kuin että seuraavaa matkaa Japaniin kehitellään. Kiehtova maa ja ystävälliset ihmiset saivat minut pauloihinsa. Saavuin Suomeen tänään klo 15:20, joten pää on vielä hieman tokkurainen valvomisen jälkeen. Huuhaan, homeopatian ja varsinkin sukupuolineutraaliin avioliittolakiin liittyvät kinastelut palaavat kalenteriin maanantaista lähtien.

4 comments:

Sanna said...

Hienoa, olet palannut!!! Täällä on ollut tylsää ilman sinua.

Skull said...

Kokeilitko okonomiyakia? Päräyttävän hyvää!

Paholaisen Asianajaja said...

Okonomiyaki jäi testaamatta. Seuraavalla reissulla sitten.

Anonymous said...

Pahoitelit ennen lomia kun Anne Ukkosen Ihkutyhmä-blogi "lopetti" toimintansa.

Ukkonen on löytänyt kyllä oman mediansa, jota kautta jatkaa sivistytyötään:

http://www.magneettimedia.com/?p=6548