19.4.12

Pakana pani hanttiin

Kaikki uskonnot eivät ole tasa-arvoisia. Tämä selvisi Buncomben piirikunnan pienessä North Windy Ridge koulussa, kun uskonnollisten materiaalien saatavuus koulun tiloissa joutui tarkastelun alle. Kaikki alkoi siitä, kun pakana Ginger Strivelli tiedusteli miksi koulu pitää hyllyissään runsaasti Raamattuja. Koulu ilmoitti, ettei se levitä aktiivisesti uskontoa, vaan Raamatut ovat tarjolla Gideons Internationalin kautta. Oppilaat saavat itse valita ottavatko he Raamattuja käsiinsä vai eivät välituntien aikana. Rehtori Jackie Byerly sanoi, että koulu laittaisi eri uskontojen kirjoja samalla tavalla tarjolle, jos sellaisia kirjoja lahjoitettaisiin koululle. Eli monikulttuurisuus kukoistaisi.

Strivelli laittoi käytännön testiin, sillä hän epäili koulun olevan "jotkut uskonnot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset" periaatteella liikenteessä. Epäily perustui siihen, että hänen 12-vuotias poikansa oli kertonut miten Raamattuja oikeasti jaettiin koulussa. Välitunti oli jakoa varten erikseen järjestetty tilaisuus, jossa opettaja jakoi jokaiselle Raamatun.

Olisiko kristinuskolla erikoisasema muihin maailmankatsomuksiin nähden? Strivelli hankki lahjoitukseksi pakanakirjallisuutta. Muutkin pakanaperheet osallistuivat kampanjointiin, sillä Strivelli ei ole yksin peräämässä lakien noudattamista. Katoliset ja presbyteeripapit, rabbit ja moni muu ilmoittivat olevansa myös ihmettelemässä miten koulu voi jakaa Raamattuja tuolla tavalla.

Pian koulu joutuikin reagoimaan. Strivelli kantoi kouluun pari laatikkoa täynnä pakanakirjallisuutta. Yllättäen (tunnistanet sarkasmin) koulu ei laittanutkaan kirjoja tarjolle samalla tavalla kuin Raamattuja. Rehtori ilmoitti, että koulu käy läpi tätä kirjoihin liittyvää käytäntöä. Siksi he eivät voi laittaa pakanakirjoja hyllyihin, mutta he voisivat kyllä säilyttää niitä varastossa. Kunnes koulu saisi jotakin selvyyttä siitä mitä heidän pitäisi tehdä. He sanoivat, että ehkä Raamattujen jakaminen oppilaille olisikin ollut aavistuksen verran väärin. Lisäksi New Yorkista oltiin valmiita postittamaan koululle 500 Koraania.

Lopulta koulu sai tuotettua päivitetyt ohjeet. Päivitys ei sinällään ole ratkaisevasti erilainen vanhaan verrattuna. Niissä ei oteta kantaa kiistan aiheuttaneeseen aiheeseen, eli koululle luovutetun uskonnollisen materiaalin käsittelyyn. Vuoden kuluttua koulu aikoo järjestää kaikille uskonnoille avoimen esittelytilaisuuden. Sitä odotellessa Gideonin Raamatut pysyvät piilossa.

Strivelli taisi saada vain yhden tappouhkauksen. Koulussa käydyissä keskusteluissa jotkut yrittivät saada koko spektaakkelin yhden oppilaan aiheuttamaksi, kun yhden koululaisen (pakanaperheen Ginger Strivellin tyttären) nimeä toisteltiin väittelyissä. Jotkut väittivät, että pakanat haluavat kieltää rukoilun kouluissa (bullshit, sillä kouluissa saa rukoilla, mutta koulu ei saa määrätä oppilaita rukoilemaan). Samoin muistuteltiin, että julkisessa koulussa opetettiin jo uskontoa oppilaille: ilmastonmuutosta faktana. Jne.

Nyt Buncomben koulussa on neutraali käytäntö lahjoitetulle materiaalille. Raamatut on poistettu hyllystä, kuten kaikki muukin uskonnollinen lahjatavara. Ehkä vuoden 2013 uskonnollinen festivaali koulussa tulee olemaan tasapuolinen ja uskontojen tasa-arvoa noudatetaan. Eivätkä oppilaat altistu pakanakirjallisuudelle koulussa.

Loppuun muistutus Saatanan vahvimmista taktiikoista.

No comments: