10.2.13

Profeetta Pihon viesti Venäjän uhasta

Suomen paras profeetta Jouko Piho on saanut näkyvinkkejä kotimaisilta näkijöiltä. Heille on tullut ilmoituksia unien välityksellä. Ei mitä tahansa unia, vaan toisiansa vahvistavia enneunia. Raamatun antamien ohjeiden mukaan profetiat alkavat olemaan tärkeitä siinä vaiheessa, kun ne ovat saaneet tuollaista toisiaan tukevaa tietoa. Toinen kirje korinttilaisille sisältääkin ohjeen, joka on profeettojen ohjenuora: Olen nyt kolmannen kerran tulossa luoksenne, sillä "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla.

Viime aikoina, ja varmasti aikaisemminkin, Piho on tiedottanut Venäjän tulevasta uhasta Suomea kohtaan. Tällaisia "Ryssät tulloo!" unia on ymmärrettävistä syistä nähty vuosittain jossain Suomen kolkassa. Tällä kertaa Piho on ihan eläkeläisten oikeasti huolestunut, sillä hän on vaivautunut kirjoittamaan Venäjän pian alkavasta invaasiosta.

Suomi joutuu sotaan Venäjän kanssa 13.6.2013. Tai ainakin tuolloin tapahtuu jotakin äärimmäisen dramaattista maamme kannalta. Kopioin jälkipolville talteen tuon tiedonannon:

Erään pohjanmaalaisen miehen näky 8.2.2013
     

Eräs Pohjanmaalla asuva uskova mies kertoi minulle tänään 9.2.2013 puhelimessa, että hänelle annettiin 8.2.2013 näky, jossa ei näkynyt muuta kuin päivämäärä, joka oli 13.6.2013.
Kysyin mieheltä, oliko hän lukenut tai oliko hän muutoin tietoinen siitä, että olin laittanut 27.1.2013 Profetioita 3 -osioon "Pauliinan" 19.1.2013 saaman näyn, jonka mukaan Venäjä hyökkää Suomeen kesäkuun 13. päivä tänä vuonna. Eli kyseessä on täysin sama päivämäärä.
      Mies vastasi, että hän ei ollut lukenut eikä ollut tietoinen tällaisesta "Pauliinan" näystä. Kysyin, saiko hän muuta sanomaa kuin tuon päivämäärän. Mies vastasi, että hänelle tuli voimakas sisäinen tunne siitä, että tuona päivänä, 13.6.2013, tapahtuu jotakin vakavaa ja radikaalia.
Nyt meillä on tästä samasta päivästä kahden eri ihmisen todistus. He ovat toisistaan ja toisen sanomasta tietämättä saaneet saman päivämäärän 13.6.2013. Raamatun mukaan jokainen asia tulisi vahvistaa kahden tai kolmen todistajan sanalla. Nyt meillä on jo kaksi todistajaa mikä riittää. Mutta tuleeko vielä kolmaskin tai useampi todistus?

Melko varmasti todistuksia tulee lisää, sillä moni kotimainen amatööriprofeetta, kuten myös ammattimaisprofeetta, seuraa Jouko Pihon tuotoksia. Nyt ei ole ongelma eikä mikään nähdä uhkaavia unia itäiseltä suunnalta vyöryvistä panssarivaunuista. Näin saadaan lisää toisiaan tukevia enneunia. Ne unet joissa nähdään muunlaisia unia voidaan sitten jälkeenpäin yhdistää johonkin muuhun (mahdolliseen) tapahtumaan.

Kommenteissa Piho onneksi varmistaa miten varmalla maaperällä hän on venäläisten tulosta parin kuukauden päästä:

Minä olen tuonut esiin ensin "Pauliinan" sanoman ja nyt erään Pohjanmaan miehen vahvistuksen, mutta siitä huolimatta minä en voi väittää, että juuri noin ja juuri tuolloin tulee jotakin tapahtumaan, koska en ole itse saanut näitä viestejä. Olen vain sanomien eteenpäinvälittäjä, koska en voinut olla näitä julkaisemattakaan, koska minulla ei ole myöskään varmuutta siitä, että nämä profetiat olisivat varmasti vääriä.

Eli nyt vain jännittämään kypärät päässä miten Suomi selviytyy kesäkuun 16. sunnuntaista. Silloin puolustusvoimat taitavat olla vielä viikonlopun vietossa.

Samoin Piho kertoo, ettei kannata verrata hänen tulevaa uraansa Suomen pääministerinä mihinkään varmaan profetiaan, vaan tavalliseen poliittiseen spekulaatioon:

Minä en ole profetoinut, että minusta tulee seuraava pääministeri. Minä olen kirjoittanut, että JOS Suomen Laillisuuspuolue (SLP) on v. 2015 eduskuntavaalien jälkeen Suomen suurin puolue (mihin pyrimme), niin silloin SLP on hallituksenmuodostajapuolue ja minä olen tuleva pääministeri. Sellaisen toteaminen ei ole "lapsellista höpinää".

4 comments:

Tartar said...

Heh, intissä tällä hetkellä oleva ystäväni kertoi, että kesällä saattaa olla luvassa vähän isompikin sotaharjoitus. En ole häävi profeetta, mutta veikkaanpa,että jos harjoitus toteutuu, niin Piho käyttää sitä tietenkin todisteena oikeellisuudestaan.

Tomi said...

PA, paavi Benedictus XVI eroaa.
Seuraava paavi onkin ennustuksen mukaan Petrus Romanus, Rooman Pietari. Hän on ennustuksen mukaan viimeinen paavi ja hänen aikanaan Rooma tuhoutuu ja tulee maailman loppu.

Profeetta Piho ehti jo kirjoittamaan tästä. Voisit blogata tästä aiheesta.

Reijo Nyman said...

"Eräänä näistä päivistä meillä tulee olemaan Amerikkalainen Paavi"
William Branham themessage.com

Reijo Nyman said...

"Eräänä näistä päivistä meillä tulee olemaan Amerikkalainen Paavi"
William Branham themessage.com