Neurokirurgi kävi taivaassa

Viime vuonna Harvardilainen neurokirurgi Eben Alexander nousi kuuluisuuteen matkojensa takia. Mies joutui eräänä maanantaina seitsemäksi päiväksi koomaan vuonna 2008. Siitä seurasi ruumistairtautumiskokemus, jonka aikana neurokirurgimme pääsi kierrokselle taivaalla sijaitsevaan valtakuntaan. Lääketiedettä lukeneena miehenä hän tiesi, ettei kokenut mitään tavallista hallusinaatiota. Kooma johtui aivokalvontulehduksen tuhoista. Hän kertoi aivojensa päätyneen sellaiseen kuntoon, etteivät hallusinaatiounet voineet olla mahdollisia. Ne aivojen alueet joissa nuo hallusinaatiot syntyvät eivät toimineet Alexanderilla. Tulehduksen aiheuttamat tuhot aivokuoressa estivät tämän. Neurokirurgi ymmärsi luonnontieteellisten selitysten olevan paras selitys lähes kaikille kuolemanrajakokemuksille. Ne selitykset eivät enää tepsineet hänen kohdallaan. Siksi hänen omat kokemuksensa ja muistonsa taivaasta olivat erikoisemmat. Niissä täytyi olla jotakin faktuaalista.

Alexander kuvaili Proof of Heaven kirjassaan miten taivaassa kuului laulua ja näkyi siivekkäitä olentoja. Ääretön määrä perhosia. Kaunis tyttö puhui hänelle. Hänelle kerrottiin, ettei ole mitään syytä pelätä. Häntä rakastettiin ja suojeltiin. Sanoja ei varsinaisesti sanottu, vaan hän koki ne koko olemuksellaan tuossa oudossa paikassa. Kokemus oli varmasti... taivaallinen.

Alexander pääsi kirjakiertueellaan keskusteluohjelmien vieraaksi ja lopulta ihan Oprahin sohvalle. Hänen kertomuksensa valoi uskoa uskoviin. Maailman kärsimykset olivat kestämisen arvoisia. Luvassa oli jotakin parempaa, kunhan uskoi oikealla tavalla. Eikä tämä kertomus tullut pappien aamenien tai piispojen rukouslitanoiden voimalla, vaan ihan tieteellisen näkemyksen suunnalta. Sanoma oli selkeä: Toivoa ei ole menetty, sillä kuoleman jälkeen on elämää. Kaunista elämää. Henkisyys ja tiede voidaan yhdistää.

Kuukauden vierivät. Lopulta Esquire-lehden Luke Dittrich kysyy vaikeita kysymyksiä oikeilta henkilöiltä. The Prophet artikkelissaan (maksullinen, maksoin PayPalin kautta) Dittrich kertoo mitä tapahtuu, kun Alexanderin kirjan tapahtumia tarkastellaan kriittisesti. Hän haastatteli neurokirurgin työtovereita, tuttavia ja kävi läpi asiakirjoita joita ei mainita melkein kaksi miljoonaa kappaletta myyneessä Proof of Heaven kirjassa.

TL;DR bullshit.

Kokemuksensa perusteella tohtori Alexander oli mukana FoxNewsin haastattelussa, jossa häneltä tiedusteltiin miten käy tragedioissa (Sandy Hook) kuolleille lapsille. Tunsisivatko he sen miten he kuolivat? Neurokirurgi vastaa hetkeäkään epäröimättä, että lapset tulisivat muistamaan kuolemansa, mutta eivät onneksi tulisi tuntemaan sen aiheuttamaa kipua. Hän vastailee kysymyksiin niin tietäen ja tunteella, että jopa juontaja Gretchen Carlson joutuu pyyhkimään silmiään kuiviksi.

Esquire-lehdessä kerrotaan tohtori Alexanderin elämän taustoista ja hänen hiomastaan stereotaktisesta säteilyhoidosta, jossa ei tarvitse leikata päätä auki, jotta estetään sisäisiä verenvuotoja tai tuhotaan pieniä kasvaimia. Ei ole epäilystä siitä, että tämä kirurgi on erittäin taitava työssään ja on varmasti pelastanut useita henkiä.
Mukana mainintoja Alexanderin uran vähemmän mairittelevista vaiheista, kun ne välttämättömät ongelmat leikkauksissa ja lääkärien välisisissä kemioissa tapahtuvat. Työpaikat vaihtuvat ja leikkaisluvat loppuvat. Ne eivät sinällään vaikuta itse taivaskokemukseen, joten jätän referoimatta niistä. Sen sijaan on syytä mainita miten neurokirurgimme suhtautuu virheisiinsä.

Dittrich kertoo Alexanderin uran huonoista vaiheista. Mukana on hoitovirheen rajoilla heilunut tapaus. Naisen aivokasvain poltettiin pois. Operaatio pelasti hänen henkensä, mutta se aiheutti kasvojen vasemman puolen halvauksen. Nainen nosti syytteen sairaalaa vastaan. Ei niinkään väärin tehdyn operaation takia, sillä se meni suunnitelmien mukaan ja oikein. Ongelma oli se, ettei Alexander vaivautunut kertomaan naiselle mitään operaation riskeistä ennen operaatiota, eikä puhunut hänelle edes juuri ennen leikkausta. Sairaalan asiakirjoista selvisikin, ettei naiselle oltu esitetty kaksiosaista suostumuspaperia. Se löytyi kyllä naisen potilaskansiosta, mutta ilman hänen allekirjoitustaan. Niittien ja rei'ittimen jäljistä oli pääteltävissä, että se oli lisätty sinne epämääräisenä aikana ja naisen oman neurokirurgin kirje oli poistettu. Todennäköisin johtopäätös oli, että Alexander oli käynyt päivittämässä dokumentteja, kun ne eivät sopineet hänen versioonsa tapahtumista. Kiista soviteltiin joten mitään oikeudenkäyntiä ei tapahtunut.

Se ei ollut ainoa kerta, kun Alexander näytti muokanneet potilastietoja. Toisella kerralla erään maanviljelijän selkärankaa jouduttiin leikkaamaan vuonna 2007. Kaksi nikamaa jouduttiin liittämään yhteen. Alexander leikkasi. Mutta liitti väärät nikamat. Hän huomasi virheensä vasta potilaan kotiuduttua. Ratkaisuna oli muuttaa nikamien nimet potilastiedoissa. Potilaan selkävaivojen jatkuessa hän tunnusti tekonsa ja tarjosi toista leikkausta ilmaiseksi. Sairaala ei enää päästänyt Alexanderia leikkaussaliin.

Vuotta myöhemmin Alexanderia odotti kolmen miljoonan dollarin korvausvaatimus. Mies sairastuu. On koomassa. Toipuu. Oikeus antaa luvan käsittelyn siirtämiseen, jotta Alexander olisi paremmassa kunnossa oikeussalissa. Tapaus sovitellaan. Kuten toinenkin tapaus, jossa hän oli kaksi viikkoa maanviljelijän leikkauksesta operoinut toisella potilaalla taas vääriä nikamia. Yada yada, Alexander saa sakot, mutta saa pitää lääkärilupansa.


Toivuttuaan täysin sairaudestaan Alexander perehtyy kuolemanrajatapauksien kirjallisuuteen. Hän kirjoittaa kirjansa.

On kirjassa kerrottujen tapahtumien tarkastamisen vuoro. Dittrich ottaa yhteyttä niissä mainittuihin henkilöihin. Dramaattisen läheltä piti tilanteen kuvaus laskuvarjohypyssä 70-luvulla on jännä. Sankarina Alexander onnistuu viime hetkellä ohjaamaan syöksynsä ohi Chuck nimisestä kaveristaan. He ovat hypänneet yhdessä monta kertaa. Alexander antaa kunnian pelastumisestaan aivojensa ominaisuudelle, joka ei ole riippuvainen ajasta. Siksi hän osasi reagoi täydellisellä tavalla vaaratilanteessa. Mutta Dittrich löysi Alexanderin Chuck nimisen kaverin, joka oli laskuvarjohyppää 70-luvulla. Hän ei muista vastaava tapausta Alexanderin kanssa.

Alexander selittää, että Simon & Schuster julkaisijan lakimiehet vaativat nimen muuttamista. Hän valitsi nimeksi Chuckin. Samalla hän kertoo, että tietenkin kirjaan olisi pitänyt laittaa jonkinlainen ilmoitus nimien muuttamisesta. Valitettavasti Alexander ei tiedä mitä tuolle "Chuckille" tapahtui 70-luvun jälkeen, joten tarinan varmistaminen on mahdotonta. Alexander ei suostu paljastamaan miehen oikeaa nimeä. Eikä hän muista dramaattisen päivän tarkkaa päiväystä.

Kirjasaan Alexander muistelee kuinka herättyään sunnuntaina koomasta (vaipui koomaan maanantaina) tuo ikuisuudelta vaikuttanut sadekuuro vihdoinkin loppui. Sade oli alkanut maanantaina. Kuin juhlistaakseen Alexanderin heräämistä taivaalle ilmestyi sateenkaari.

Dittrich vierailee meteorologi Dave Wertin luona. Hän selaa läpi tuon aikajakson säätiedot. Niissä ei näy merkintöjä viikon kestäneestä sateesta. Sunnuntaina ei satanut sairaalaan lähellä. Eikä maanantaina.


Dittrich haastatteli Alexanderia sairaalassa 2008 hoitanutta tohtori Laura Potteria. Proof of Heaven kirjassa esitetään, että neurokirurgi vaipui koomaan E. coli bakteerin aiheuttaman tulehduksen takia. Potter kuitenkin muistelee, että hän määräsi Alexanderin keinotekoiseen koomaan, jotta toipumisella olisi edes mahdollisuuksia. Kirurgin elimet pidettiin hengissä laitteilla ja unessa lääkkeillä. Kun lääkitystä vähennettiin alkoi Alexander huutaa ja kouristella, joten hänet laitettiin takaisin unten maille.

In the final moments before leaving the emergency room, and after two straight hours of guttural animal wails and groaning, I became quiet. Then, out of nowhere, I shouted three words. They were crystal clear, and heard by all the doctors and nurses present, as well as by Holley, who stood a few paces away, just on the other side of the curtain.
"God, help me!"
Everyone rushed over to the stretcher. By the time they got to me, I was completely unresponsive.

Mutta tohtori Potter ei muista ollenkaan tuollaista tapahtumaa. Hän muistelee, että Alexanderilla oli hengitysputki kurkun läpi, joten hän ei olisi voinut huutaa mitään. 

Tohtori Potterin versio Alexanderin koomasta tekeekin hallusinaatiot mahdolliseksi, sillä siinä versiossa hänen aivoissaan on jäljellä aktiviteettia oikeilla alueilla.

Alexander vetoaa Dittrichiin, jotta hän ei takertuisi irrelevantteihin yksityiskohtiin. Itse matka on tärkeämpi kuin se minkälaisia askeleita sen aikana otettiin. Toki vastuu tarinaan uskomisesta on kirjan lukijalla. Samalla voi pohtia kannattaako osallistua tohtori Alexanderin Discover Your Own Proof of Heaven meditaatioprojektiin, jonka avulla pääsee tutustumaan omana henkisyyteensä. Hinta vain 60 dollaria.