Uskotko vai tiedätkö uskonnoista?
Pew Research Center teetti kyselyn 3400 jenkillä. Heidän uskontotietoa testailtiin erilaisilla kysymyksillä. Palttiarallaa puolet vastauksista meni väärin kaikilta. Jopa oma uskonto tuotti vaikeuksia. Parhaiten oikeita vastauksia viljelivät ateistit/agnostikot, juutalaiset ja mormonit. Ateistien ja agnostikkojen tulokset selittyvät muiden uskontojen paremmalla tuntemuksella. Kristityt tiesivät hyvin kristinuskoon liittyviä kysymyksiä, mutta maailmanuskonnot jäivät huonommalle laidalle.
Tutkimus taitaa korostaa parhaiten sitä, että johonkin uskominen on tärkeämpää kuin teologinen hienostelu. Elävälle uskolle ei ole niin tärkeää milloin reformaatio tehtiin, tai keiden toimesta. Vielä vähemmän uskomista kiinnostaa muiden uskontojen historia. Jos uskominen tuo tarkoitusta elämään, yhdistää tuttavapiiriä ja muuta mukavaa. Keskiverto kristitty ei tarvitse teologien ja filosofien moderneja luentoja elääkseen tyydyttävässä uskossa. Vaikka niitä uskonkriisejä tulee lähimmäisten kuolemien tai muiden surujen kautta. Silloin luotetaan uskomiin asioihin. Puolimatkan selitykset kristinuskon merkityksestä maailmankuvien perustana eivät aukene minulle. Tuskin kaikille kristityillekään.
Vain 45 % katolilaisista tiesi, että ehtoollisleipä ei ole kirkon oppien mukaan vain vertauskuvauksellinen Jeesus, vaan se muuttuu suussa transsubstaatiossa oikeasti Jeesuksen lihaksi. Sellainen yksityiskohta on yhdentekevä itse rituaalin kannalta, kunhan seurakuntalainen kokee saavansa oikean uskonnollisen elämyksen.
Tavalliselle uskovaiselle teologia ei ole tärkeää. Uskominen on tärkeämpää. Uskonto yhdistää heidät menneisyyteen ja antaa idean siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Psykologiset tarpeet täyttyvät ilman historiaoppia.
Kaikki tuo kirjoittelu uskomisesta on minulle melko outo asia. En ole koskaan menettänyt uskoa. Olin uskonnoton lapsesta lähtien. Teeskentelevänä tapakristittynä jopa rippileirillä, mutta jossain esiteinivuosien aikana luin Raamatun kokonaisuudessaan. Silloin varmistui, ettei minusta voi tulla kunnon kristittyä. Tuskin kovin moni kristitty lukee elämänsä aikana kirkkoisien kirjoittamia apologiakirjoja läpi. Ehkä lukevat. En tiedä.
Pew Research Centerin tekemä kysely vaikuttaa minun silmiin melko helpolta. Pahimmat kysymykset olivat Yhdysvaltojen perustuslain yksityiskohdat ja tuo Maimonides oli aivan uusi nimi. En olisi saanut täysiä pisteitä.
12 comments:
Vaikka en ole yllättynyt kyselyn tuloksista, olen jo pitkään kummastellut tätä asiaa.
Perstuntumalla (ei perseistä kokeilemalla) tuttavapiirissäkin uskonnottomat tuntuvat tietävän uskonnoista enemmän kuin uskovat (varsinkin tapauskovat). Mikä on täysin nurinkurisesti asian merkityksellisyydestä.
Ateistilla uskonasioilla voisi olla erittäin pieni merkitys niin kauan, kunhan se ei häiritse maallisia oikeuksia. Ja varmasti monilla tätäkin palstaa lukevilla se onkin vain mielenkiinnon (tai kieron huumorintajun) kohde. Uskovaisille tätä tärkeämpää asiaa ei oikein voisi ollakaan. Ainakin jos mitataan oletettua merkityksellistä aikaa (yhden ihmisen elinikä vs. ikuisuus). Joten näiden uskonasioiden kanssa ei paranisi laiskotella, jos siihen kerran uskoo.
Toki on ymmärrettävää kuten PA sanoit, että psykologiset tarpeet täyttyvät ilman historian tietämystäkin. Mutta silti kuulostaa kovin erikoiselta jos sanoo uskovansa, mutta ei tunne uskontonsa perusteita tai tuostamiensa rituaalien merkitystä.
Minun silmiin asia ei ole mitenkään kummallinen.
On nimittäin tunnettua että "vaihtoehdon" esittäminen vaatii syyn, kun taas "vakiintunut maan/kulttuurin tapa" on ikään kuin itsestäänselvyys.
Vaihtoehdon kannalta merkitykseen nousee myös oman vaihtoehtoisen näkemyksen kannattamisen ääneen sanominen.
Tätä kautta voi selittyä sekin miksi moni "leppeästi riviuskova" kokee uskonnon hyökkäävänä. (Tosin toiset marginaaliuskovat, kuten fundamentalistit, näkevät tässä vaihtoehtoisen näkemyksen joka on vihollinen. Sellaiseenkin on helppo liittää aggressiivisuusleima. Mutta he ovatkin "sodassa" ja samalla heidän pitäisi kertoa yhtä kuuluvasti että he itsekin ovat aggressiivisia. Mutta tässä kohden epärehellisiä ovat he.)
Passiivisateistisia ei ole, koska asia ei ole "riittävän vakiintunut". Tästä seuraa myös se, että uskontoon kuuluminen ei välttämättä merkitse juuri yhtään mitään, siihen on ajauduttu passiivisesti ja pysytty tavan ja perinteen voimalla ilman omaa aktiviteettia. Ateismissa taas on aina mukana aktiivisuuden leima. Kenties 20 vuotta ja tilanne on toisin? (En itse asiassa usko että ateismi saa megasuosiota. Mutta jo nykyisellään se on "helvetin iso vähemmistö"...)
Tunnustan olevan tietämätön niiden kauan sitten kuolleiden ateistifilosofien kirjoituksista. Enkä edes tässä heti keksi heidän nimiäkään. Ei ole kiinnostusta lukea niitä. Vielä. Ehkä olen tapa-ateisti.
Ateismin sietämätön keveys-kirjassa lueteltiin mahottoman paljon näitä ateisteja, joiden kirjoitukset ovat minulla täysin tuntemattomia. Siksi kyseinen ateismikritiikkikirja meni melko nopealla selauksella alusta loppuun.
Luulen että syynä on enemmänkin "uusateismi" kuin "passiivinen ateismi", ainakin sen pohjalta miten paljon aiheesta kirjoittelet. Teologiakritiikkiäkin on ns. riittämiin. (Passiivinen uskova ei yleensä tiedä ateistifilosofien nimiä ja opetuksia myöskään.)
Ateismin käsittely tupataan liittää tiettyihin filosofeihin. Ikään kuin olisi jokin "oikeaoppinen ateismi", jossa olisi eettinen järjestelmä. Syy tähän on melko selvä.
Moni ateistikriitikko on fundamentalisti joka ei osaa irtautua omasta näkemysmaailmastaan. Kun heillä on oikeaoppisuus, on kaikilla muillakin oltava sellainen.
Dawkins sen sijaan puhuu "kissojen paimentamisesta" siihen sävyyn että uusateismia värittää moniarvoisuus. Ei ole yhtä oikeaoppista tapaa olla ateisti. Jumala vain ei ole tieteellinen fakta, eikä havaittavasti vaikuta elämässä millään tasolla. Ei edes tiskejä pese Hän. Siksi uusateismissa Jumala on "epätodennäköinen" ja "turha". (Ei edes suinkaan falsifioitu tai kumottu.)
Minua ihmetyttää että uusateismia kutsutaan uudella nimellä, mutta uusi luonne kielletään. Tämä luokittelutapa pitää minusta sisällään jopa ad hominem -rakenteen ; Uusateismissa ei olisi uutta filosofia tai ajatukset, vaan aggressiivisuus ja aktiivisuus.
Tuomo sanoi: Passiivisateistisia ei ole, koska asia ei ole "riittävän vakiintunut" [...] Ateismissa taas on aina mukana aktiivisuuden leima.
Olen ilmeisesti eri mieltä? Tunnen kirkosta eronneita ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan, mutta eivät myöskään ole mitenkään kiinnostuneita ateismista. Luultavasti eivät edes miellä itseään ateistiksi, vaan kirkosta eronneeksi. Voihan tässä olla kyse pelkästään siitä, ettei kirkollisveroa haluta maksaa vain tavan vuoksi.
Voihan tässä olla kyse
Onneksi olkoon mainiosta väärinkäsityksestä. Kun minä sanon "Passiivisateistisia ei ole" sinä sanot "Luultavasti eivät edes miellä itseään ateistiksi, vaan kirkosta eronneeksi."
Kirkosta eroaminen ei kiinnosta minua vittujakaan. Vaan lausujan identiteetti. Minä tiedän (voisin nimeltä mainita) ateistin joka kuuluu kirkkoon koska pitää kirkon tekemästä työstä, joskaan se "taikausko ei järin innosta". Minä taas en ole ateisti, ja olen taatusti ja vahvasti ja ylpeästi kirkosta eronnut.
Koska kirkon sisällä ns. neuvotellaan asioista joita nyky -yhteiskunnassa ei enää edes pitäisi. Kun kirkon pitäisi olla moraalinen kompassi joka näyttää eteenpäin, se minulle viittaa vain menneeseen.
Koko lausuntoni rakentuu yksilön identiteetin päälle, sinä puhut jäsenkirjoista. Kas kun et teologisesta korrektiudesta, se kun olisi, jos mahdollista, vielä suurempaa vääristymää lausumastani.
Kun kritisoi jotain, on minimivaatimus kritisoimansa ymmärtäminen.
Tosin haluan myös jatkaa kommentointia "kritiikkiini" siten että sen lähestymistapakin on varsin surkea. "Ajattelu" ja "perustelu" olisi jotain jota kaipaisi vähintään mausteeksi.
"Uusateismin perussävy on aktivismi". Uskallan seisoa sen takana. Toki on taattua että poikkeuksia löytyy. Löytyy taatusti passiivisia ateisteja, joilla ei ole ideana murskata uskontoja tai pitää meteliä itsestään.
Yksilö ja ideologiatasokin on olemassa. "Uusateismin henki" syntyy yksilöiden kautta, jolla on keskiarvo ja jakauma ja ääripäät. En siis puhu mistään marginaaleitsa, vaan enemmänkin "siitä keskiarvosta" joka on ikään kuin subkektiivisten yksilöiden ykilöllisten pyrintöjen summa.
Vaadin asiallista kritiikkiä. Tai muuten koen itseni ylenkatsotuksi. Se taas on kovin ilkeää ja asiatonta. Ja vaikka minä olen kovanahkainen, joku on se joka esittää "kiltteyden profeettaa". Toimikoot kuten opettaa, niin kenties minäkin opin.
Tuomolta lähti höyryjuna käsistä? En käsitä mitä vastaan luulet tässä taistelevasi.
Tuomo: "Koko lausuntoni rakentuu yksilön identiteetin päälle, sinä puhut jäsenkirjoista."
En puhu. Mikä on sellainen ihminen, joka ei usko Jumalaan, ei kuulu kirkkoon, mutta ei myöskään miellä itseään ateistiksi? Minusta heitä voi kutsua "passiivisateisteiksi".
Hyvä tutkimus. Eipä yllättänyt tulokset meikäläistä.
Pyhillä teksteillä ei (välttämättä) ole paljoakaan tekemistä uskovaisen henkilökohtaisen uskonnon kanssa. Pyhistä teksteistä poimitaan muutama kiva esillä ollut opinkappale ja sitten niitä sitten seurataan yhdessä muiden kanssa tahi yksikseen.
Tämä olisi syytä myös meidän ateistien hahmottaa. Pyhää kirjaa on turha lukea kuin piru raamattua. Ei se ole sama juttu kuin uskonto tai uskominen.
"Mikä on sellainen ihminen, joka ei usko Jumalaan, ei kuulu kirkkoon, mutta ei myöskään miellä itseään ateistiksi? Minusta heitä voi kutsua "passiivisateisteiksi"."
Tulihan se "teologinen korrektiuskin" sieltä. Kun kyseessä on identiteettinäkökulma, ateisti on sellainen joka mieltää itsensä ateistiksi. Passiivisluterilainen mieltää itsensä kristityksi. Joka kenties uskoo "omalla tavallaan". Passiivisateisti on tätä kautta sellainen joka kokee olevansa ateisti, mutta joka ei tästä pidä meteliä.
Tosin keinosi yhdistää keskenään jännitteisiä "on ateisti" ja "ei ole ateisti vaan kirkosta eronnut" ei tietysti aja sanomaasi mitenkään. Kun kommentoit MINUN SANOMISIA, ei auta että väännät käyttämilleni sanoille uudet merkitykset. Sillä tässä kadotetaan se, mitä olen esittänyt ja tilalle astuu sinun olkiukko. Käsittääkseni tämänlaisen toiminnan tekeminen on ihan standardisti "huono asia".
Kun kommenttini tietysti liittyvät otsikkoon, olisi mielenkiintoista jos kertoisit että miten selittää tässä mainitun tutkimuksen tuloksen? Näkemyksen kun tulisi jotenkin sitoutua ns. asiantiloihin.
PS: Höyryjuna ei lähde käsistä. Sillä on raiteet. Helpoin tapa väistää höyryjuna on se, että ei hyppele raiteille ja vaadi junaa kääntymään.
Tosin on myönnettävä että yönmyöhällä nimimerkki yhtyi mielleyhtymissä toiseen tahoon. (En keskity nimimerkkeihin tarpeeksi vaikka vaadinkin epäanonyymiyttä. Koska sanojen takana on seistävä jotta olisi kunnioitettava olento, mutta sanoman sisältö, ei sanoja, ratkaisee.) Hyi minua.
Tuomo: "Kun kommentoit MINUN SANOMISIA, ei auta että väännät käyttämilleni sanoille uudet merkitykset."
Minä esitin ajatukseni siksi, että ymmärtäisin olenko ymmärtänyt väärin. Ilmeisen naiivi ajatukseni oli se, että asiasta voidaan käydä keskustelua neutraaliin sävyyn. Vastaukseksi kuitenkin sain rankkaa vittuilua ja lapsellista kiukuttelua.
Tämä on blogin kommenttiosasto jossa käydään vapaata keskustelua, ei mikään tieteellinen foorumi jonka osallistujien arvovalta on vaakalaudalla. Sinun öykkäröintisi on täysin yliammuttua keskustelun luonteen suhteen.
Myönnän. Paitsi sen, että arvovallasta ei ole kysymys.
Post a Comment