7.8.12

Curiosityn tehtävä

Uutisissa on ollut hienoja juttua NASAn ja kansainvälisen tiedeyhteisön Curiosity-mönkijästä. Cooper Minin kokoinen aparaatti laskeutui tyylikkäästi Marsin marsperälle maanantaina. Minulla olisi ollut mahdollisuus seurata operaation etenemistä netin kautta, mutta kiinnostus ei riittänyt. Tiesin laskeutumisen onnistumisen niin todennäköiseksi, että mieluummin seuraan sitä tärkeämpää osuutta. Se osuus, joka onkin jäänyt vähemmän esille uutisissa.

Tärkeä osuus on Marsin menneisyyden penkomista. Mönkijä on varustettu mahtavilla härpäkkeillä. Löytyy automatisoitua sääasemaa, neutronispektrometriä, säteilymittareita, värikamerat HD-tarkkuudella, CheMin-instrumentti mineraalien tunnistamiseen, röntgenlaitteita ja lasereita. Niillä etsitään orgaanisia yhdisteitä, tai edes alkeellisia jäänteitä olosuhteista joissa orgaaniset yhdisteet olisivat joskus päässeet valloilleen.

Oikea työ alkaa Gale-kraaterissa. 150 kilometriä leveän muodostelman sisällä on epävirallisesti nimetty Mount Sharp. Curiosity lähtee köröttelemään sitä kohti. Tuulen aiheuttama eroosio ja geologisesti äskettäin muodostunut törmäyskraateri ovat tuoneet esiin vanhoja kerrostumia. Juuri tämän takia Gale-kraateri on otollinen paikka liikkuvalle 2,5 miljardia dollaria maksaneelle laboratoriolle. Curiosity pystyy selaamaan Mount Sharpin rinteillä Marsin menneisyyttä. Yhä korkeammalle kavutessaan se muodostaa kronologian eri sedimenteistä. Näin vältetään syvälle porautuvan kaivosprojektin väsääminen Marsin pinnalla.

Tuloksia saakin odotella. Curiosity pääsee vuorelle reilun puolen vuoden kuluttua. Silloin se vasta aloittaa sedimenttien analysoinnin. Odottavan aika on pitkä.

5 comments:

Pimeä ateria said...

En tiedä miten järkevää on linkittäminen muiden ihmisten blogeissa mutta tässä kaksi mielenkiintoista juttua aihhesta:

http://scienceblogs.com/startswithabang/2012/08/06/this-is-why-we-must-invest-in-ourselves/

http://www.dorktower.com/2012/08/06/curiositous-dork-tower-06-08-12/

Tino Rossi said...

Tunnen pelottavan rutinan, maailman salaliittoteoreetikkojen aivot rustaavat tällä hetkellä selityksiä Curiostyn OIKEASTA tehtävästä.

Onko se etäjysäyttimen rakentaminen? Ehkä aivopesin koko maapallolle? Muinaisten kanssa jutustelu? Raunioiden piilottaminen? Harmaiden golfkärry? pahvin laittaminen Niburun eteen?

Tai eihän se tietenkään ole totta, pelkkää trikkiä ja tehosteita koko matka. Nämäkin rahat menevät juutalaisten viisaiden HARP-kerhon virkistysrahastoon.

uhmohutkija said...

"Minulla olisi ollut mahdollisuus seurata operaation etenemistä netin kautta, mutta kiinnostus ei riittänyt."

Katsoin melkein alusta asti laskeutumisen varmistumiseen. Jännempää kuin yksikään olympiafinaali tähän mennessä.

Tino Rossille sen verran, että kuvissa näkynyt NASA:n lämpökilveksi väittämä laite on ilmiselvä UFO, joka oli tullut tarkkailemaan laskeutujaa. Kuva ehti vuotaa julkisuuteen ja NASA:n piti kehittää nopeasti hätävale.

Anonymous said...

>Tiesin laskeutumisen onnistumisen niin todennäköiseksi

Mutta eihän se ole kovin todennäköinen. Curiosityn kohdalla laskeutumisjärjestelmä oli aivan uutta tekniikkaa (se lasketaan vaijereilla alas rakettimoottoreiden kannattalemasta nosturista) ja hiustoriallisesti suurin osa Marsiin lähetetyistä luotaimista ei ole selvinnyt alas (http://en.wikipedia.org/wiki/Exploration_of_Mars#Timeline_of_Mars_exploration). Lähetyksen aikana joku NASA:n tutkijoista taisi mainita 50:50 mahdollisuudet laskeutumisen onnistumiseen.

tyy said...

Avaruusluotaimet edustavat modernia tutkimusmatkailua. Se ei ole vain ihmisen pakkomielle, vaan myös moraalinen velvollisuus.