5.12.12

Kenelle Suomi kuuluu? Jumala VS Saatana

Suomen maaperästä käydään parhaillaan kovaa sotaa. Tuo sotarintama kulkee ihmisten sieluissa.

Katolinen kirkko ilmoitti suorittavansa 8.12.2012 pienen rituaalin, jolla Suomi vihittäisiin Neitsyt Marian omaisuudeksi. Meininki on samaa kuin esim. mormonien tekemät kuolleiden sielujen käännytystyö.

8.12. Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlapyhä: piispa Teemu Sippo SCJ uudistaa juhlallisessa messussa hiippakunnan ja koko Suomen omistamisen Neitsyt Marialle. Tarkempia tietoja myöhemmin.

 Maamme hengellisen omistajuussuhteen siirtely aiheutti närää Suomen Hengentiedon Seurassa. Mestari Pekka Olavi Siitoimen toimesta alunperin perustettu seura (en ole ollenkaan varma siitä kuinka vakavissaan seura on nykyään) näyttäisi olevan pienen piirin pyörittämä vuonna 2012. Varmasti ihan hauska harrastus. Nettiaktiivisuutta riittää kuitenkin tulevan rituaalin mainostamiseen, sillä seura haluaa luoda vastareaktion katolisen kirkon rituaalille.

Turun Hengentieteen Seura päättänyt vastavoimana tehdä tasapainottavan kosmisen rituaalin ja vihkiä Suomen Luciferille ja Saatanalle.
 Tässähän tarvitaan pian hengellistä lakimiestä selvittämään kenelle Suomi oikeasti kuuluu! Suomen Hengentiedon Seura kuvailee rituaalia. Luonnollisesti siihen tarvitaan rekvisiittaa ja juotavaa. Sanoitukset ovat valmiina:

Typeryyden voimat haluavat vihkiä Suomen neitsyt Marialle, mutta he eivät muista, että he itse ovat nimenneet suomalaiset kaksinkertaisesti Helvetin lapsiksi! Tässä on totuus! Suomi kuuluu edelleen Luciferille ja Saatanalle! Juhlallisesti nyt uudistamme tämän totuuden Suomen hengelliseen kenttään, vihimme Suomen tämän maan todellisille hallitsijoille! Lucifer! Saatana! Tämä maa on Teidän!

 Ja niin edelleen, blaa blaa. En ole varma siitä kumman sanoitukset ovat lopulta tyylikkäämmät; katolisen kirkon vai tuon seuran. Turkulaiset ilmoittavat, että heidän rituaalinsa on vapaasti muokattavissa kunkin maailmankatsomuksen mukaiseksi.

Mikäli Teillä ei ole aikaa tehdä edellä mainittua tai sitä parhaaksi katsomallanne tavalla muokkaamaanne rituaalia, voitte olla mukana jo pelkästään sytyttämällä asian vuoksi kynttilän, ajattelemalla asiaa, masturboimalla asiaa ajatellen, paneskellen aktinne asialle omistaen, nostamalla maljan asian hyväksi, tai muilla vastaavilla tavoilla. Jo pienelläkin eleellä voit ottaa osaa tämän rituaalin energiaan, antaa siihen ja tulla siitä osalliseksi. Näin henkinen värähtelytasonne nousee ja henkimaailma tulee siunaamaan Teitä ja tätä maata onnella ja menestyksellä.

 Näyttäisi olevan hauskempaa menoa kuin katolisen kirkon virallisissa tiloissa.

Noh, Suomen paras profeetta Jouko Piho sai tietää asiasta. Joku vinkkasi häntä tuosta saatanallisesta rituaalista. Suomen antaminen Neitsyt Marialle on Pihon mielestä jumalanpilkkaa. Kommenteissa hän selittää kenelle Suomi kuuluu ja miksi.

Suomi kuuluu suomalaisille vain sen takia, että Kaikkivaltias on antanut tämän Suomenmaan suomalaisten asuttavaksi. Jumala on laittanut eri kansat asumaan eri puolille maapalloa ja Jumala on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat (Apt. 17:26).
Tämän takia meidän tulee kunnioittaa Jumalaa eikä alkaa pelleillä pyhillä asioilla vihkimällä Suomi Saatanalle.


Piho kääri hihansa ylös ja perusti adressin.

Uskon, että Suomessa on paljon ihmisiä, joiden mielestä Suomi ei kuulu neitsyt Marialle eikä Paholaiselle.
Suomi kuuluu Jumalalle, taivaan ja maan Luojalle ja hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle!
Nyt on käynnissä henkivaltojen taistelu Suomen omistuksesta ja suomalaisten sieluista.
Me vastustamme Paholaista, kuten Raamattu (Jaak.4:7) kehottaa ja haluamme vihkiä Suomen rukouksessa ja paastossa Isälle Jumalalle ja hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle!
Suomi ei ole Paholaisen vaan Jumalan maa.

 Kerrassaan jännittävä näytelmä menossa täällä Suomessa. Jännittävä siis vain niille ihmisille, jotka oikeasti ottavat tuollaiset asiat vakavasti. Itse joudun hämmästelemään koko touhua.

5 comments:

Anonymous said...

Otetaanpas sille! Kippis!

Jklak said...

Molemmat tahot, ja vielä varsinkin herra Piho, ovat pahasti myöhässä; sillä Suomihan on ollut jo ammoisista ajoista Lentävän Spagettihirviön luvattu maa.

Tätä todistavat Suomen maantieteellinen muoto ja Vitaliaaniveljien rankka vastalähetystyö Swedujen ristiretkien jälkeen....

Antti Ateisti said...

No siis katoliset ovat naittamassa suomineitoa neitsyelle niin eikös se nyt sitten indikoi, että katoliset uskovat neitsyt Marian olevan homoseksuaali?

Kuiskaaja said...

Eikö olisi maan tavan mukaista ensin järjestää tarjouskilpailu kaikkien Suomesta kiinnostuneiden jumaluuksien kesken, valita sopivimman oloinen tarjous ja sitten kiroilla seuraavat tuhat vuotta, kun ratkaisu osoittautuukin ylihintaiseksi ja toimimattomaksi?

Maria said...

Discordianistisen liikkeen edustajana minun on ilmoitettava, että Hänen hämmentyneisyytensä, sekasorron synnyttäjä, kaaoksen konkubiini, ihmetyksen impi (jne, jne) Eris Discordia aikoo ottaa osaa kiistaan ja vaatia Suomea itselleen. Perusteeksi riittää se, että Suomi on viisikirjaimeinen sana, joten eiköhän asia ole päivänselvä.