3.3.15

Vagina kävi alttarilla, penikset närkästyivät

Pitkästä aikaa ortodoksit ovat päässeet otsikoihin Iltalööppejä myöten. Ortodoksi.net kertoo miten ekumeeninen ele on saanut uskonnollisesti ortodoksiset närkästymään. Ortodoksien alttarilla ei käynyt ainoastaan vieraan kirkkokunnan piispa. Siellä kävi alttarille vieraan sukupuolen edustaja. Mieliä on pahoitettu ja keskustelijoita suuttunut.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan ortodoksinen piispa pyysi luterilaista naispiispaa mukaansa ortodoksisen kirkon alttariin katsomaan, kun piispa vihki ortodoksisen papin tehtäväänsä. Ortodoksisen käytännön mukaan alttariin (alttarihuoneeseen) meneminen ei ole itsestään selvyys kenelle tahansa. Useissa ortodoksisissa maissa alttarihuoneeseen ei saa mennä lainkaan naiset. Siellä saa oleskella ja toimia vain miehet, joilla on jokin jumalanpalvelukseen liittyvä seremoniallinen tehtävä, kuten piispat, papit, diakonit, ponomarit ja muut kirkonpalvelijat. Eivät muut.

Joissain maissa alttarille pääsee myös ilman kiveksiä, jos henkilö on nunna tai saanut luvan luostarin johtajalta. Ns. kuninkaan ovien ja pyhän portin välinen alue on erikoisen pyhyystiheytensä takia kokonaan kiellettyä vaginoilta. Sille alueelle eivät pääse edes maallikkopenikset. Siellä seisominen edellyttää oikeisiin oppeihin uskomista.

Erityistä närkästystä herätti Helsingin metropoliitta Ambrosiuksen päätös kutsua alttarille evlut-kirkon piispa Askola. Pyhyyttä loukattiin.

Nyt tapahtuneessa episodissa on useita kohtia, jotka ovat suuressa ristiriidassa ortodoksisen perinteen kanssa. Alttariin meni jumalanpalveluksen aikana nainen - vieläpä naispuolinen toisen kirkkokunnan, tiukasti ortodoksisesti katsottuna skismaattisen kirkon piispa - ja vieläpä ortodoksisen piispan pyynnöstä. Piispan, joka tullessaan piispaksi on juhlallisesti luvannut “pitää ja täyttää pyhien apostolien ja seitsemän yleisen kirkolliskokouksen sekä jumalisten paikallisten kokousten kanonit kuin myös pyhien kirkkoisien säännöt.”

Näin läpimaallistuneen sekulaarihumanistin silmissä närkästyminen on tietenkin vain huvittava episodi. Ymmärrän, että pyhistä asioista välittävien näkökulmasta asia on kaikkea muuta. Erilaisten seurojen välisten pelisääntörikkomusten aiheuttama väittely on toki mielenkiintoista. Tämä tuore kohu on nostattanut niin kovia tunteita peniseksklusiivisten parissa, että jotkut heistä ovat valmiita vetäytymään Suomen ortodoksisesta kirkosta ja työntymään Moskovan suuntaan.

Asia on herättänyt jo sen verran ärtymystä ja ristiriitaisia tunnelmia, että ihmiset alkavat reagoida tapahtuneeseen omilla tavoillaan. Sosiaalisen median sivuilta on ollut havaittavissa, että jotkut ovat pettyneitä ortodoksiseen kirkkoon ja harkitsevat siksi omia ratkaisujaan: he joko eroavat Suomen ortodoksisesta kirkosta ja liittyvät esimerkiksi Moskovan patriarkaatin alaiseen suomalaiseen seurakuntaan tai jäävät kokonaan kirkon ulkopuolelle.

Toivottavasti rauha laskeutuu maahan vaginagaten laannuttua. Ihmiset pääsevät takaisin murehtimaan mahdollisesti tärkeimmistä asioista.

4 comments:

Ana said...

No, tässä on taas yksi todiste siitä, että uskonto on mielisairaus. Eihän täysissä järjissään olevat viitsisi tuollaista.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Muuttakoot venäjälle. Ihmisellä on uskonnonvapaus ja muuttamisen vapaus, joten siitä vaan kansalaisuushakemukset vetämään. Mielellään pian. Kiitos jo etukäteen. Jos ei, niin sitten saavat vetää siihen.

Anonymous said...

Lähitulevaisuudessa tiede kehittää ajatuslamauttimen. Hihhulin läsnäollessa ateisti ei pysty edes ajattelemaan mitään loukkaavaa. Siis käänteinen foliohattu.

Tietysti kovimmat hihhulit haluavat lamauttimen, joka estää kaiken ajattelun kaikilta kaiken aikaa. Eipä kukaan ainakaan ajattele syntiä.

Antti Rönkä said...

Malttakaa hetki; 21.5. jälkeen saamme olla rauhassa!

https://www.youtube.com/watch?v=e0291wI1J5E