Jumala iskee takaisin

Tuoreimmassa Ulkopolitiikka-lehdessä otetaan käsittelyyn politiikka ja Jumala. Professori Eija Helander ja yliopistonlehtori Antti Räsänen kertovat miten maailma on muuttunut. Eräässä vaiheessa 1900-lukua uskontososiologit ennustivat, että uskonnot häviävät Euroopasta. Yhteiskuntien pitäisi maallistua ja tämän takia monet yhteiskuntatieteilijät ottivatkin sekularisaatioteorian tutkimustensa lähtökohdaksi. Uskonnon aseman pitäisi siis heikentyä. 60-luvulla merkit alkoivat muuttua. USA:ssa uskonto sai enemmän vaikutusvaltaa monella alalla. Fundamentalistiset liikkeet saivat lisää jäseniä ja luomisoppi heräsi eloon. Ja sillä Republikaanien kannattajilla on vahva uskonnollinen tuki. Tässä on selvä ero Eurooppaan verrattuna. Eräs selitys on ollut, että Euroopassa uskonnolla on ollut monopoliasema. Tämä on jättänyt kilpailun vähällä, sillä kirkkojen ei ole tarvittu tapella huomiosta. Ihmisten kiinnostus on lopahtanut. Yhdysvalloissa kilpailu on jatkunut pitkään, sillä uskonnolliset yhteisöt joutuvat tappelemaan jäsenistä. Tämän kilpailun ansiosta yhteisöt ovat houkuttelevia ja elinvoimaisia.

Tilanne on kuitenkin muuttunut Euroopassa. Monopoliasemat ovat järkkyneet ja uskonnollinen kilpailu on kiihtynyt. Emme kuitenkaan näe samanlaista uskonnollisten yhteisöjen kirjojen kasvua kuin USA:ssa. Tälle oudolle faktalle tarjotaan selitykseksi valtion ja kirkon suhteiden historiaa. Euroopassa kirkot on totuttu näkemään yleishyödyllisinä laitoksina, eikä yksityisinä organisaatioina.

Helander ja Räsänen ennustavat, että tulevaisuudessa näemme enemmän uskontojen ja sekularististen pyrkimysten välisiä konflikteja. Yhä useammin uskonto pyyhitään pois laeista ja politiikasta. Juuri tänä viikonloppuna Paavi ärähti Euroopalle. EU kun on mennyt unohtamaan Jumalan ja kristilliset juurensa. EU:n 50-vuotisjulistuksessa ei mainittu erikseen uskontoa. Ehkä vuosien vieriessä myös protestanttiset kirkot liittyvät samaan kuoroon Paavin kanssa. Jo nyt on nähtävissä tällaista ekumeenista toimintaa. Vanhat viholliset yhtyvät kun vastassa on vakava uhka molemmille.

Toki kirkkojen kannattaakin antaa äänensä poliittiseen keskusteluun. Toivottavasti he pystyvät sentään esittämään keskustelussa ihan perusteluja kannanottoja sosiaalipoliittisiin kysymyksiin, maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan sekä ympäristöpolitiikkaan. Pelkkä "Raamattu sanoo niin" kun ei ole kovin vakuuttava jos vastassa on päinvastainen kanta, mutta datalla ja logiikalla tuettuna. Tämä onkin se suurin ongelma uskonnon ja politiikan yhdistämisessä. Minkäänlainen keskustelu poliittisista asioista ei etene jos toinen osapuoli vetoaa yliluonnollisiin ilmestyksiin ja pyhiin teksteihin joita ei saa tulkita eri tavalla kuin se toinen osapuoli tulkitsee. Miten demokratian pitäisi toimia, jos toinen osapuoli näkee itsensä dogmana joka ei voi olla koskaan väärässä? Miten keskustelu voi johtaa hedelmällistä tulosta, jos rationaalisuus saa tasavertaiseksi kumppaniksi hengellisyyden?

Uskonto ei varmasti katoa minnekään. Euroopan kulttuuri on sen muovaamaa. Kaupungeista löytyy aina vähintään yksi kirkko. Juhlapyhät ovat uskonnon määräämiä. Ja kun sekaan laitetaan vielä "vieras" uskonto joka on voimissaan, eli islam, niin perinteinen uskonto saa uutta puhtia. Puola on sellainen maa, jossa uskonto on vahva vuodesta huolimatta. Tämän takia ei liene yllätys, että se on samalla maa josta kumpuaa kovimmat kannanotot homoseksuaalisuutta vastaan. Samoin aloitteet evoluutioteorian kriittisestä käsittelystä kouluissa. Suomessa vastaavaa ei taida koskaan tapahtua, sillä meillä käy jumalanpalveluksissa viikoittain noin kolme prosenttia kirkon jäsenmäärästä. Uskonnonopetus on Suomessa tunnustuksetonta, mutta jos uskallat avata oppikirjan ja katsoa mitä kaikkea ala-asteella opetetaan lapsille, niin voit alkaa miettiä mitä "tunnustukseton" oikein tarkoittaa. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.