Journalistin kertomus henkisestä matkasta

LA Timesin toimittaja William Lobdell on kirjoittanut uskonnollisen elämänsä muuttumisesta vuosien varrella. Hän aloitti matkansa päästyään uskonnollisista asioista kertovan palstan kirjoittajaksi. Lobdell ei tykännyt siitä miten valtamedia käsitteli uskontoa. Kirkot kuvailtiin sirkuksiksi, uskovaiset hulluiksi. Hän tekisi asiaan muutoksia.

Vaimo oli katolilainen, joten edessä oli kääntyminen katolilaisuuteen. Samoihin aikoihin alkoi pedofiilipappiskandaali purkautua. Lobdell haastatteli uhreja, luki poliisien raportteja ja ihmetteli miksi seurakuntalaiset pitivät pedofiilipapeille tukikampanjoita. Korkeissa asemissa olevien katolilaisten toiminta sai aikaan ärtymystä. Joissain tapauksissa syytettyjä pappeja suositeltiin lähtemään maasta, jotta heitä ei voitaisi syyttää. Kirkko suojeli pedofiilejä, syyttäen uhreja maineen pilaamisesta. Lobdell ei voinut suorittaa loppuun katolilaisuuteen kääntymistä. Hän ei enää käynyt säännöllisesti kirkossa.

Hän tutustui myös mormoonien hylkäämiin perheisiin ja sukulaisiin. Kun jättää mormoonien kirkon, niin samalla menettää oman elämänsä. Uskossa pysyvät sukulaiset elävät kuin uskoton olisi kuollut. Tämäkin sai Lobdellin miettimään.

Sitten hän alkoi tutkia mitä TV-evankelistat tekevät. Rahaan ja riistoon perustuva bisness ei sopinut perinteiseen uskonnolliseen sanomaan. Evankelistat kerjäävät ja komentavat itselleen lahjoituksia, mutta lentelevät ympäri maata omalla suihkukoneella ja elävät useissa eri asunnoissa tai kartanoissa. Luvattujen ihmeparantumisten turhuus ja evankelistojen räikeät huijaukset sai Lobdellissä aikaan uskon hiipumista.

Jutun lopussa Lobdell kirjoittaa yksinhuoltajaäidistä, joka vaati oikeudessa elatusapua 12-vuotiaan pojan isältä. Isä sattui olemaan pappi, joka ei ollut koskaan nähnyt tai puhunut pojan kanssa. Maksaisiko hän koko elatusumman joka kuukaisi? Ei tietenkään, sillä hänellä ei ollut muuta omaisuutta kuin vaatteet. Häneltä irtoaisia enintään 323 dollaria per kuukausi. Papin puolustus oli tämä: hän oli köyhyysvalan tehnyt katolilainen pappi, vakuutus koskee vain häntä, ei lapsia, joten laki ei koske häntä tässä asiassa. Äidillä ei ollut rahaa oman asianajajan palkkaamiseen, joten hän hoiti oman edustuksen. Huonoin seuraamuksin, sillä tuomari päätti jutun papin hyväksi.

Tämä ei kuitenkaan tullut enää minään yllätyksenä Lobdellille. Tosin kyseisen papin "pomo", pappi Thomas Picton, päätti antaa lapsen terveydenhoitoon tarvittavat varat kirkolta. Pictonin kommentti oli ettei näin olisi saanut koskaan käydä.