Tapasin Hare krishnalaisen

Toijalan keskustassa tepasteli perjantaina reipas nuori mies. Hän kantoi kirjapinoa ja rupatteli aktiivisesti ihmisille. Seurasin touhua näyteikkunan läpi. Päätin lähteä kauppaan ostoksille heti kun se mahdollistaisi kontaktin kauppamatkan aikana. Ja niinhän siinä kävi. Mies lukittui kohteeseen kaukaa ja tepasteli suoraan kohti. Vaihdoimme ystävälliset päivää-sanonnat ja mies tarjosi kirjaa käteen.

”Kiinnostaisiko teitä itämaiset opit?”

Ei kauheasti. Sekulaari humanismi on kiehtovampaa. Tarjosin heti vastapainoksi Ahdas ja Arka ismi-kirjaa. Siis lukuvinkkinä. Enhän minä kanna kirjoja mukanani joka päivä. Mies kertoi kuulleensa kirjasta, mutta ei ollut vielä lukenut sitä. Suosittelin sitä innolla. Hiplasin ainakin kahta eri kirjaa kädessäni, mutta annoin ne takaisin. En ole valmis ostam... siis, antamaan vapaaehtoista lahjoitusta.

Jatkoin matkaani ruokakauppaan. Materialistisen kulutusjuhlan aikana suunnittelin mitä kysyisin seuraavaksi. En ollut vielä päässyt vauhtiin, sillä kuuntelin enemmän miten mies mainosti viisaita oppeja. Mielessäni pyöri ainakin seuraavat kysymykset: Onko suomalaisilla krishnatemppeleillä tiukat tulkinnat pyhistä teksteistä? Eli, onko aurinko lähempänä maata kuin kuu? Miten temppeli suhtautuu homoseksuaalisuuteen?

Tullessani pihalle kaupasta jouduin pettymään. Miestä ei enää näkynyt. Hän oli vaihtanut paikkaa. Ehkä sitten ensi kerralla kyselen lisää.