16.12.08

Kouluissa ei saa puhua ihan mitä vaan

Koulumaailmassa ollaan tarkkoja - tai ainakin pitäisi olla - siitä mitä lapsille välitetään aikuisten suusta. Brittinainen joutui kokemaan, ettei totuus ole aina paras kasvatustapa.

Pienten koululaisten luokan joulutyrmäyksellä itkemään saanut englantilaisopettaja on saanut potkut. Opettaja oli vakuutellut lapsille, ettei joulupukkia ole olemassa.

- Ne ovat teidän vanhempanne jotka jättävät teille lahjoja joulupäivänä, opettaja oli todennut ekaluokkalaisilleen.

Noin 25 seitsemänvuotiasta lähti koulusta itku kurkussa ja kertoi opettajan väitteestä vanhemmilleen.


Koulu ei enää palkkaa kyseistä sijaisopettajaa. Aluksi olin sitä mieltä, että sijainen ei tehnyt mitään väärin, mutta toisaalla ovat tällaiset tapaukset. Kun lapsi uskoo joulupukkiin ja kirjoittaa hänelle kirjeen, niin yllättävän vakavat asiat voivat muuttua paremmiksi. 9-vuotias tyttö kirjoitti Joulupukille, ja toivoi seksuaalisenahdistelun loppuvan. Tontut veivät kirjeen poliisille. 55-vuotias Andres Cantu pidätettiin.

Kiitos T. Tuhkalalle vinkistä.

Toinen esimerkki tulee Nebraskan yliopistosta. Alustavien tietojen mukaan wicca on haastamassa yliopiston oikeuteen. Syynä uskonnollinen syrjintä. Nainen oli palkattu ohjaamaan nuorten toimintaa. Kun selvisi, että hän on noita, tuli heti perään ilmoitus potkuista. Asia etenee seuraavien kuukausien aikana hieman opettavaiselle tasolle. Jos wiccan näkemys tapahtumista osoittautuu todeksi, niin kaapeissa piileskelevät noidat voivat tulla ulos.

4 comments:

Anonymous said...

Juu, tuo wiccasyrjintä on tuttua myös ystäväpiirissä. Vetten päällä kävelevään, pienenkin rukouksen kuuleva ja sen pohjalta toimiva jumala kyllä kelpaa, mutta auta armias jos uskonnon lähtökohtana on jotain muuta. Taitaa noita-sanalla olla muutenkin kolkko kaiku suurimmalle osalle. Niin kuin kaikella muullakin, mistä ei mitään tiedä.

Siina

Anonymous said...

Noita-oppia lisää myös uskontotunneille, jee.. :D

Anonymous said...

"Pienten koululaisten luokan joulutyrmäyksellä itkemään saanut englantilaisopettaja on saanut potkut"

Uutinen on huijausta, jos opettajalla ei ollut edes virkaa, josta saada potkut. Hän oli tuuraaja, ja jos tuuraajasta annetaan negatiivista palautetta, tuuraajaa vaihdetaan. Eli hänelle ei anneta enää jatkossa tuurauksia tästä koulusta. Hänkin kuitenkin varmaan saa töitä jostain muusta koulusta.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Samaa mieltä anonymousin kanssa. Samalla perusteella Caroline Crocker, joka oli määräaikainen ei menettänyt duunia, määräaikaisuutta ei vain jatkettu. Silti hänestä on tehty "diktatuurin uhri" propagandasodassa. Pitää varoa että tämän kanssa ei käy samoin.