19.2.09

Kirkko&Kaupunki liittyy Darwinpalvojien joukkoon

Kirkko & Kaupunki-lehdessä uskalletaan mainita radikaaleja asioita. Juhani Huttunen kirjoittaa evoluutiosta ja uskosta tavalla, joka saisi Ray Comfortin raivon partaalle. Huttusen mukaan Darwin vapautti maailmankuvan turhasta mystiikasta. Kun Darwin muokkasi ymmärrystämme luonnosta, niin samalla kirkastui kristinuskon kannalta positiivinen näkökulma. Luontoa pystyttiin tutkimaan Jumalaa ylistävällä tavalla.

”Kun luonnonilmiöt aiemmin tulkittiin jumalallisiksi väliintuloiksi, tiede on onnistunut hälventämään luonnon yltä taikauskon sumun ja tehnyt näin tilaa tosi Jumalaan kohdistuvalle uskolle.”


Uskon ja evoluution välillä on kuitenkin ristiriitoja. Siis jos usko perustuu kirjaimelliselle tulkinnalle.

Luomiskertomuksessa elämän alkuperäinen täydellisyys menetetään lankeemuksen myötä. Evoluutiossa ei edes voi olla lankeemusta, sillä mitään täydellisyyttä ei koskaan ole ollut olemassakaan. Luomiskertomuksessa maailma luodaan valmiiksi, evoluutioteoriassa maailma on edelleen kesken. Luomisuskoon on vahvasti liitetty ajatus, että luomisella on jokin tietty päämäärä. Evoluutioteorian mukaan kehitys on sattumanvaraista.

Näiden kahden näkemyksen yhteensovittaminen on toivotonta, eikä ole mikään ihme, että luomiskertomuksen kirjaimellinen tulkinta on menettänyt uskottavuutensa. Tosin niin tapahtui fundamentalistienkin keskuudessa itse asiassa jo ennen Darwinia, kun fossiililöydöt osoittivat maapallon vanhemmaksi kuin 6 000 vuoden ikäiseksi.


Eikä sovi unohtaa, että geologit hylkäsivät vedenpaisumusmytologian ennen Darwinia.

Huttunen muistuttaa, ettei tieteellä tehdä arvovalintoja. Siis itse tieteelliset havainnot eivät määrää mikä olisi moraalinen valinta. Ihmisten arvomaailma määrittelee mitä tieteellisellä tiedolla tehdään.

Jopa K&K:n päätoimittaja Seppo Simola työntää kreationisteja syrjemmälle.

Tieteen tekemistä tai tieteen saavutuksia vastaan ei pidä lähteä taistelemaan Raamattu kädessä. Historian saatossa on kirkon omistamaan totuuteen tai Raamatun auktoriteettiin vedoten hyökätty tiedettä vastaan ja saatu aikaan rumaa jälkeä. Tänä päivänä ne, jotka uskonnäkemyksiinsä nojaten kieltävät tieteen saavutuksia, tekevät enemmän haittaa uskolle kuin tieteelle. He saavat koko Jumalaan uskomisen näyttämään hömelöitten hommalta.


Ja

Raamattua ei pidä lukea kuin tieteen oppikirjaa. Kehitysoppi antaa Raamatun luomiskertomusta paremman selityksen sille, miten eri kasvi- ja eläinlajit ovat syntyneet. Raamattu kertoo enemmän siitä, miten ihmiset ovat omana aikanaan asiat kokeneet ja miten he ovat pitäneet yhteyttä Jumalaan. Jos haluaa tietää lajien synnystä, kannattaa lukea Darwinia. Jos haluaa tietää jotakin oikeasta, hyvästä ja pyhästä tai ihmisen suhteesta Jumalaan, kannattaa lukea Raamattua. Niistä Darwin ei tiedä mitään.


Onko ateistinen naturalismi soluttautunut kristilliseen lehteen, vai voisiko olla niin, että kristitty voi elää evoluutioteorian kanssa? Kreationistien vaahtoamisesta huolimatta.

Kiitokset Kirkko&Kaupunki-lehdelle asiallisen kannan esittämisessä tässä evo vs kreationismi taistossa.

10 comments:

Anonymous said...

Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta voisitko mahdollisesti tehdä jonkinlaisen listauksen humpuukia käsittelevistä kirjoistasi, jos kerran olet sairaslomalla ja aikaa riittää bloggailuun? Olen itsekin aloittelemassa humpuukiin liittyvän kirjaston keräämistä ja kiinnostaisi tietää minkälaisia kirjoja sinä olet hankkinut, sillä mainitsethan esittelyssäsi keränneesi jo parinkymmentä opusta sisältävän kokoelman, mutta mistään ei käy ilmi sen sisältö.

Noin muutoin blogi on erinomainen ja sitä tulee seurattua säännöllisesti, kiitokset siitä.

-JTW said...

Virkistävää lukea vaihteeksi kirjoitus joka on kirjoitettu rationaalisesti.

Ehkä seuraava vaihe on raamatun hyväksyminen satukirjaksi, mutta hyvä tämäkin.

Anonymous said...

"Jos haluaa tietää jotakin oikeasta, hyvästä ja pyhästä tai ihmisen suhteesta Jumalaan, kannattaa lukea Raamattua."

Ja paskat. Jos haluaa tietää jotain oikeasta ja hyvästä, raamattu on viimeinen paikka niitä etsiä. Jos etsii kokoelmaa verta, kärsimystä ja suolenpätkiä, sitten voi kääntyä raamatun puoleen, erityisesti Vanhan Testiksen puoleen. Jos kaipaa laaja skaala erilaisia kidutuskeinoja, suuntana on inkvisition historia. Oikeaa ja hyvää etsiessään kannattanee tutkailla Muumi-kirjoja tai muita fiktiivisiä lastenkirjoja, sen lähemmäksi ei pääse ennen kuin todellisuus puskee läpi.

"Niistä Darwin ei tiedä mitään."

Ensinnäkin, kyse taitaa olla enemmänkin siitä, että kehitysoppi ei itsessään anna arvolatausta yhdelle kuin toisellekaan asialle. Darwin henkilökohtaisesti saattoi -ja teologiaa opiskelleena- varmaan tietää paljonkin.

Paholaisen Asianajaja said...

Tässä pari vuotta vanha lista:

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2007/05/kirjakokoelma-2007.html

"Kirjallisuus"-tägillä löytyy tuoreempia tapauksia.

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/search/label/kirjallisuus

Ehkä kirjoitan ajankohtaisen listan ensi viikolla. Mutta nyt silmät eivät kestä tietokoneen tuijottamista kovin hyvin.

Anonymous said...

Kiitokset vastauksesta ja linkeistä ja pahoittelut siitä, että en jostakin mystillisestä syystä huomannut blogimerkintöjä löytyvän useammaltakin sivulta ja ja niin ollen sivuutin täysin sen tosiasian, että olet jo aiemminkin listannut luettavia kirjoja.

Jos mahdollista, haluaisin kuitenkin vielä pyytää, että listaisit lukemasi kirjat jonkinmoiseen tärkeysjärjestykseen, sillä varsinkin näin kaunokirjallisuuden harrastajana lukemista odottavia teoksia on muutenkin sadoittain, joten jonkinlainen listaus tai pääkohdittain jaottelu tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

Eikä ollut tarkoitus syyllistää tai velvoittaa mihinkään, tartuinpahan vaan aiempaan mainintaasi että satut olemaan sairaslomalla. Toivotan paranemisia, jos ei muuten niin viimeistänä todistetusti toimivan lääketieteen avulla!

Anonymous said...

Aiheesta hieman poiketen...

Joko AD:llä on tuo Atlas of Creation?

Minäpä pidin kyseistä opusta käsissäni, kun vierailin tässä taannoin koululla tenttimässä.

Hieno hologrammi oli kannessa ja graafinen ilme valokuvineen varsin kaunis. Kompensoi hyvin lähinnä myötähäpeän tuntemuksia herättävää sisältöä :D.

Anonymous said...

Ja toisekseen, evoluutioteorian nykyisiä näkemyksiä ei varmaan Darwinia lueskelemalla opi. Myönnettäköön, etten itsekään ole Lajien Syntyä lukenut - uudemmat kirjat kiinnostavat merkkiopusta enemmän.

Paholaisen Asianajaja said...

http://www.skepsis.fi/lehti/2008/2008-4-niemela.html

Atlas of Creation puuttuu kokoelmasta. En ole saanut vastausta Harun Yahua infosta. Vielä.

Anonymous said...

Meillä Oulun steinerkoululla on tuo AoC. On muuten ehkä kaikista tuntemistani julkisista kretiineistä heikoimmin argumentoiva tuo Oktar.

Jussi Saarela said...

Augustinus aikoinaan totesi jo seuraavaan tapaan: jos tieteelliset tutkimukset ovat ristiriidassa Raamatun kanssa ei Raamattua voi tulkita kirjaimellisesti. Kirjaimellinen tulkinta on muutenkin nykyajan juttuja, jota on alkanut hallitsemaan ns. faktakieli. Raamatun kohdalla on paljon merkkejä siitä, että se tulee tulkita vertauskuvien mukaan. Itsellään Jeesuksellakin niitä riitti selityksiin asti.

Siina! Olet oikeassa ettei hyvyyttä kannata etsiä Raamatusta. Oma sydän on varmasti paras lähtökohta.