Luuta ja Nahkaa Röntgenissä

Fossiilien tutkiminen ei ole suoraviivaista hommaa. Ymmärrettävistä syistä kova luu mineralisoituu ja säilyy parhaiten fossiloitumisessa. Onneksi teknologia auttaa paleontologia tässäkin asiassa. Tehokkailla röntgensäteillä voidaan saada esiin pehmytkudosten jäänteet. Archaeopteryx lithographica fossiili laitettiin maailman tehokkaimpiin kuuluvan röntgenlaitteen sisään. Stanford Synchrotron Radiation Lightsource - eli SSRL - on rakennuksen kokoinen. Sitä käytetään fysiikkakokeissa.

Kalkkikiveen on tallentunut alkuaineiden jäänteitä, jotka muodostuivat eläimen maatuessa. Ne saadaan esiin röntgensäteillä. Näin voidaan tarkkailla fossiilin sulkia, jotka ovat muuten näkymättömiä. Esim. muinaisen kalmarin lonkerot saadaan hohtamaan. Fossiilien sisäelimet tulevat tutummiksi. Näin muinaisten eliöiden tutkiminen pääsee aivan uudelle tasolle. Tallentuneiden pehmytkudosjälkien avulla voidaan päätellä miten fossiloituminen tapahtuu. Samalla eläiten evoluutio valottuu. SSRL:n soveltaminen fossiilien tutkimiseen on vasta alussa.

Pehmytkudosten rakennetta voidaan teorisoida ja jopa testata. Pterosauruksen keuhkot ovat arvoitukselliset, mutta se ei estä rakentamasta toimivia malleja. Pterosaurus oli suurimpia lentäviä selkärankaisia. Lentämiseen tarvitaan paljon energiaa. Sen saamiseen tarvitaan tehokkaat keuhkot. Pterosauruksen keuhkot olivatkin erikoiset. Keuhkot laajenivat luiden sisään. Sarja pallomaisia ulokkeita teki Pterosauruskehon tiheyden pienemmäksi. Rintakehä on paljastunut luultua joustavammaksi. Keuhkoja ja ilmapusseja on siis ohjannut vahvat lihakset.
Tutkijat vertailivat keuhkojen rakenteita Pterosaurusten, lintujen ja krokotiilien kesken. Pterosauruslajien keskuudessakin on eroja. Joillakin ilmapussit olivat levinneet laajemmalle kuin toisilla. Eliön koko vaikuttaa ilmapussien levinneisyyteen. Pienillä Pterosauruksilla ja linnuilla on tyypillisesti ilmapusseja vain selkärangassa. Isoluisilla lajeilla ilmapusseja pitkin kehoa, jopa siipien kärkiin asti.