Uusateismin puuttuva sisältö

Helsingin sanomien vieraskynässä pohditaan uunituoreen ateismin puuttuvaa sisältöä. Ilse Paakkinen kommentoi raivoisan uskontokriittisyyden nousua. Ensiksi huomioidaan, että viime vuosina avoin ateismi on myynyt hyvin.

Monet kirjailijat, kuten Richard Dawkins, Daniel Dennet ja Sam Harris, ovat paitsi rikastuneet myös haalineet koko joukon opetuslapsia.

Christopher Hitchens unohtui listalta, mutta se on aivan ymmärrettävää. Hitchens enemmänkin nauttii työkseen konjakkia ja röökiä. Uskonnon kritisoiminen on vain harrastus. Anyways, takaisin Hesariin.

Mitä tämä uusateismi on?

Modernin uusateismin kantava voima on viha uskontoja kohtaan. Uusateististen kirjoittajien tarkoitus on kannustaa ihmisiä luopumaan uskonnosta, joka heidän mukaansa on syynä lukuisiin kauheuksiin ja hirmuvaltaan.

Uusateistit pyrkivät käännyttämään uskonnon sokaisemat ihmiset ja saattamaan heidät nykyaikaan, jossa uskonnoista on tullut tarpeettomia; uusateismi onkin eräänlaista reformaatiota äärimmilleen vietynä.

En keksisi parempaa kuvausta uusateismista. En kuitenkaan käyttäisi "viha" sanaa. Ero perinteiseen ateismiin on uskonnon avoimessa ja lähes koordinoidussa kritiikissä. Laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Jopa käännytystyötä netin kautta. Ateistit ovat siis astuneet teistien varpaille. Vihdoinkin.

Entäs se sisältö?

Uskontokriittisyyden vastapainoksi uusateistinen lukija saattaisi kaivata ateistiselle uskolleen myös jotakin muuta sisältöä.

Menin heti sekaisin. "Ateistinen usko"?

Asiansa tosissaan ottava uusateisti kyseenalaistaa uskontojen sivutuotteena kaikki uskontoihin liittyvät juhlat, pyhät ja siirtymäriitit, kuten kasteen, avioliiton ja hautaan siunaamisen. Tästä näkökulmasta uusateistille jää kovin vähän hänet muihin ateisteihin tai uskovaisiin yhdistäviä perinteitä. Ateismia vaivaa juurettomuus.

Uskonnoilla ei ole yksinoikeutta rituaaleihin. Kyllä uskonnoton ihminen haluaa samanlaista tapahtumaa elämän merkkipaalujen kohdalla. Joulua juhlitaan kodissani aivan omalla tavalla. Ehkä Paakkinen on yleistänyt liian laajalle yhdestä ateistien elämän peruspilarista. Universumilla ei ole mielessä lopullista tarkoitusta ihmisen elämälle. Ei yliluonnollista auktoriteettia antamassa ihmiselle Elämän Tarkoitusta [tm]. Teistien joukossa tästä päätellään, ettei ihmisen elämällä ole mitään tarkoitusta. Mikä on tietenkin väärä päättely. Jos haluaa elämälleen tarkoituksen, niin sen saa ihan vapaasti valita ja keksiä itse. Valinnalla on seuraamuksia tässä elämässä, joten kannattaa miettiä tarkkaan.

Paakkinen näyttää olevan niitä ihmisiä joiden mielestä elämän merkitys, rituaalit, avioliitot ja hautajaiset voivat olla perusteltuja vain uskonnollisen perustelun kautta. Ateismi on vain sitä, että ei usko jumaliin ja/tai väittää ettei jumalia ole. Tästä ei pidäkään rakentaa elämän tarkoitusta tai valtioon sidottua instituutiota joka määrittelee muiden ihmisten moraalit. Eikä siitä voikaan. Etiikka ja elämän sisältö pitää etsiä jostain muualta kuin "en usko jumaliin" toteamuksen sisltä. Niin minä ateistina teen. En oleta, että voisin laatia toisille ihmisille säännöt siitä miten ateistiksi pääsee, mitä ateistina tehdään ja miten ateistin täytyy elää.

Elän elämääni ilman jatkuvaa pohtimista siitä "miksi olen täällä." Jos joskus harvoin asia tulee vaivaamaan mieltäni, niin johtopäätös vai aivan hyvin vaihdella vuosikymmenestä toiseen. Aivan kuten uskontojen välillä on erilaisia merkityksiä moraalille, jumalille ja tarkoituksille.

Paakkinen jatkaa. Uusateistien kritiikki kuulemma edes osu oikeaan kohteeseen. Vastalause on perinteinen. Ateisti ei ymmärrä oikean uskon oikeaa ydintä.

Kritisoidessaan uskontoja uusateistit eivät ole ymmärtäneet niiden filosofista traditiota, dogmihistoriaa ja ydinkysymyksiä. Sen sijaan uusateistinen kritiikki perustuu pääasiassa erilaisilla tapahtumien, tekojen ja henkilöiden kauheuksilla mässäilyyn.

Muistaakseni niissä kirjoissa on myös uskonnollisten oppien ihmettelyä. Tapakristitty ja kevyt kristitty ei ole tutustunut Raamatun eksegetiikkaan, dogmien välisiin eroihin & perusteluihin tai muihin maailman uskontoihin. Kuitenkin hän on Suomessa se sivistynyt uskovainen, verrattuna Jenkkilän perus fundamentalisteihin. Paakkinen on tässä kuitenkin oikeassa. Ateistit eivät millään ymmärrä mistä uskossa on kyse. Piispa Huovinen selitti asian parhaiten:

"Kristillinen usko ei ole filosofioiden kaltainen aate, joka omaksutaan rationaalisten argumenttien pakottamana. Usko on luottamussuhde Jumalaan, joka on lähellä ihmistä ja osoittaa rakkauttaan. Sen keskuksessa on mysteeri ja järjelle selittymättömiä asioita."

Uskontoa ei pidä käsitellä logiikkahanskat kädessä. Uskon (no pun intended) piispa Huovisen olevan minua paremmin perillä uskonnon merkityksestä.

Loppuun Paakkisen tekstissä laitetaan toteamus uusateismin ja uskonnollisen fanatismin samanlaisuudesta. Odotan kauhulla sitä päivää kun ateistit alkavat tekemään itsemurhaiskuja kristillisiin kirjakauppoihin.

Koska uusateistisessa uskontokritiikissä on kyse vihasta ja uskonnollisten traditioiden tahallisesta tai tahattomasta väärin ymmärtämisestä, se ei kykene tuomaan sanomaansa julki muutoin kuin suhteessa vihansa kohteeseen.

Koska uusateismista ei pidäkään vetää johtopäätöksiä elämisestä, niin jäljelle todellakin jää vain se mihin uusateismia käytetään, eli uskonnon kritisoiminen. Siksi uskonnot ja uusateismi ovat suhteessa vastakkain.

Voisin todeta, että vihan sijasta tunnen lähes aina huvittuneisuutta lukiessani uskontotekstejä. Eihän tätä muuten jaksaisi. Pinnalle pääse pulpahtamaan joskus huolestuneisuus. Vihan tunteen varaan niille asioilla, joissa lapsia altistetaan henkiselle tai fyysiselle kidutukselle. Ei siis niitä asioita joissa uskova ihminen tekee jotain, vaan joissa uskonnon takia tehdään pahaa lapsille.