11.3.10

Katolinen kirkko vs Paholainen

Päämieheni, eli Paholainen, on ilmoittanut vastalauseensa Vatikaanin edustajan viimeisimpään haastatteluun. Haastattelussa Vatikaanin päämanaaja Gabriele Amorth solvaa päämiestäni. Amorth väittää ilman suoraa todistusaineistoa, että Saatana on Vatikaanissa. Väittämien mukaan Paholainen olisi jotenkin syyllinen "Jumalan vastaiseen käytökseen" ja pappien korruptioon.

Luciferilta saamieni tietojen mukaan hän ei kuitenkaan myönnä päämanaajan väitteitä. Antamassaan haastattelussa hän toteaa, ettei enää ole tekemisissä entisen työnantajansa kanssa. Hän ei halua assosioitua katolisen kirkon kaltaiseen laitokseen. Ennen Jumalan läheisimpänä arkkienkelinä tunnettu Lucifer haluaa katolisen kirkon ottavan vastuun omista tekemisistään. "Mielestäni ei ole oikein syyttää entisiä enkeleitä kirkon nykyisistä ongelmista," Lucifer sanoi juuri ennen limusiiniin astumista.

Luciferin ja katolisen kirkon välinen kiista on jatkunut pitkään, sillä kirkon palkkaamat manaajat ovat häätäneet Paholaisen työntekijöitä ihmiskunnan keskuudesta vuosisatojen ajan.

3 comments:

Anonymous said...

Nimen omaan. Jos ei kirkko ota vastuuta omista teoistaan, rupeaa pitkällä tähtäimellä sen valta yhteiskunnassa murenemaan. Lain säätäjien on vihdoin tajuttava katollisen kirkon vastuuttomuuden ja mielivaltaisen käytöksen.

Ja elköön syyttäkö entisiä enkeleitä, paavin pitäisi olla Jumalan edustaja maanpäällä. Jos ei pysty lapset käymään kirkossa turvallisesti se pistä vähän epäilemään tätä Jumalallista edustustoa. Ei ainakaan minun Jumala vittu!

Arhi Kuittinen Finnsanity said...
This comment has been removed by the author.
Arhi Kuittinen Finnsanity said...

Pääeksorkistin lausunto Vatikaanin ulkoisesta uhasta on mitä paljastavin uskonnon pääfunktiosta.

Ulkoistetaan paha jonnekin ryhmän ulkopuolelle, jopa omat teot laitetaan muiden syyksi.

Instituutio luo äärimmäistä turvallisuutta sisäpiirille: kun kuulut arvostettuun ryhmään ja se luovuttaa sinulle statusaseman niin edustaessasi ryhmää statusasemassasi sinulla on koko ryhmän arvovalta takanasi, teit mitä tahansa - koska sinua ei määritä tekosi vaan statusasemasi ryhmäklaanin kautta.