21.9.10

Kuumehoureilun aiheuttama bloggaus

Nyt on chakrat solmussa ja luontainen värähtelutaajuus väärällä kanavalla. Kuume, päänsärky ja kolottavat nivelet. Ei kiva olo. Turvaudun vaihtelun vuoksi linkkikokoelmaan, sillä maailmalla tapahtuu runsaasti mysteerisiä asioita.

BBC Dorsertin paikallisuutisiin on päässyt kummitusuutinen. Paikallisesta museosta on löydetty aaveita. Museon työntekijät eivät ole koskaan havainneet kummittelua, mutta se ei haitannut aavemetsästäjiä. Heillä oli mukana infapunakamerat ja liiketunnistimet. Kaikilla laitteilla havaittiin jotain outoa. Vasta jälkeenpäin ryhmä havaitsi aaveita valokuvissa. Paranormal Investigation Team julkaisi löytöjä Youtube-videon muodossa.



Toinen uutinen liittyy rikosjännäreistä tuttuihin rikosprofiloijiin. Nämä ihmismielen synkkyyksien seilaajat osaavat tulkita rikollisten ajatukset ja jopa ennakoida heidän seuraavan teon. Ainakin näin käy televisiosarjoissa. Kuitenkin murhatutkijoiden kokemukset eivät ole yhtä loistavia oikeassa elämässä. Alan alkuperäiset ajatukset laadittiin rikollisten haastatteluista. Profilointi perustuu FBI:n 70-luvulla tekemään kyselyyn. 36 sarjamurhaajaa selvitti miten heidän ajatusmaailma toimii.

Tuota seuranneissa tutkimussa on selvinnyt, että sarjamurhaajat eivät ole luotettavimpia vastailijoita.

Kolmas uutinen liittyy tuntemattomiin esineisiin taivaalla. Ensi viikon maanantaina maailmalle paljastetaan rajua kamaa ydinasetukikohtien häirinnästä. Yhdysvaltojen ydinaseet ovat olleet tuntemattomien voimien ilkivallan kohteena. Kuusi ilmavoimien upseeria (evp) järjestää lehdistötilaisuuden 27. syyskuuta.

Loppuun erään pastorin tulkinta siitä saako kristitty mennä naimisiin ei-kristityn kanssa.

1 comment:

kuoropoika said...

Louis CK learns about the Catholic Church

http://www.youtube.com/watch?v=VABSoHYQr6k

Yli miljoona katsojaa, älä jää paitsi!