Siunaa ruokamme, FSM osa II
Tampereen kouluissa ollaan luopumassa ruokarukouksista. Uutinen oli Aamulehdessä, joten edessä oli välttämätön palaute mielipidetekstien muodossa. Kansa on huolissaan. Suomessa on unohdettu kunnioittaa Jumalaa. Vastalauseissa ei ymmärretä miksi valtion kouluissa ei pakoteta uskonnottomien ja eri uskontojen perheistä tulleita oppilaita rukoilemaan. Ruokarukouksista luopuminen on kova pala nieltäväksi. Ehkä valittajat joskus ymmärtävä, että lapsilla on vieläkin täysi oikeus rukoilla. Tilanne on muuttunut siinä mielessä, ettei koulu enää laita lapsia rukoilemaan. Näin uskonnottomat saavat hiljentyä rauhassa ja uskovaiset rukoilevat sen litanian joka kotona on opetettu. Kristityt opettavat lapsille aivan varmasti juuri sellaisen tavan rukoille kuin itse Jeesus opetti opetuslapsille:
"Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut."Matt.6:5.
Näin vältytään julkisilta rukoushetkiltä ja Jeesus on tyytyväinen.
7 comments:
Missä välissä ne ruokarukoukset ovat kouluihin hiipineet? Ei ainakaan 60- ja 70-luvun Espoossa moisista ollut kuultu yhtään mitään.
Vuonna 1975 Rovaniemen maalaiskunnan Saaren ala-asteella joka päivä aloitettiin päivänavauksella koulun käytävällä, tai vähintään virrellä, ja lopetettiin virrellä, jota veisattiin pulpetin vieressä seisten. Ruokarukous kuorossa, painokkaasti "SIUnaa JEEsus RUOkamme, AAMEN!"
Kristityt ja niiden marttyyriuden kaipuu.
70-/80-lukujen vaihteessa pienen kirkonkylämme koulussa veisattiin virsiä joka aamu. Ruokarukouksia ei muistaakseni ollut. Ylä-asteella 80-luvulla ei ainakaan ollut eikä ollut joka aamuista veisuutakaan.
Pieni kyläkoulu maalla, jota hallitsi voimakkaasti herännäiskristillinen rehtoripariskunta. Alaluokilla (1-2) veisattiin rouvan toimesta joka aamu virsi hänen polkiessaan hinkuvaa harmoonia ja joka ikinen perjantai tai suurempi kristillinen pyhä kokoonnuttiin yläluokkaan (5-6) pitämään käytännössä minijumalanpalvelus. Ruokarukous sanottiin ääneen ainakin 1-2 -luokilla, ylemmillä sitä ei muistaakseni tarvinnut sanoa ääneen, mutta suurin osa molotti sen läpi.
Nämä kaksi opettajaa myös puhuivat uskonnosta, raamatusta ja kristillisestä opista muillakin tunneilla. Mikäs sen mukavampaa kuin esim. käsityötunnilla kuunnella ilosanomaa. Tähän liittyy myös se, että biologiassa ei ala-asteella meillä saatu oppia ihmisen biologiasta. Sivuja eivät sentään kirjoista sensuroineet, mutta niitä ei käsitelty puolella sanallakaan. Itsehän sain vaikean ihmisen maineen, kun tulin ateistisesta vasemmistolaisperheestä, jota oli opetettu kyseenalaistamaan kaikki tieto ennen asian hyväksymistä 8)
Tähän kaikkeen tuli oikeastaan katkos keskiluokilla (3-4), kun kolmanneksi opettajaksi saapui nuori uskonnoton miesopettaja. Osallistuttiin toki niihin perjantain messuihin, koska ne olivat "päivänavauksia".
Ei tuossa mitään, jos olisimme olleet kristillisessä koulussa. Mutta peruskyläkoulu, jossa osa oppilaista oli väestörekisteripohjalla uskonnottomista perheistä. En tiedä sitten, että häiritsikö vanhempia asia ollenkaan, eivätkö tienneet (en muista itse keskustelleeni kauheasti omien vanhempieni kanssa uskonnollisesta puolesta koulussa) vai oliko jonkinlaista "ei aiheuteta konflikteja tällä asialla" -ilmapiiriä.
Yläasteella muistan joulukirkot, joihin en koskaan osallistunut ja satunnaisia päivänavauksia seurakunnan toimesta.
Sinänsä olen kuitenkin tyytyväinen, että sain käydä pienessä koulussa ala-asteeni.
Tuota suurimittaista älähtämistä en ymmärrä. Sitä käsitellään kuin oikeuksien viemisenä, vaikka ei sillä asianomaisilta viedä pois yhtään mitään. Kai tässä on taustalla se, että uskonnonvapaus on hyvä asia kunhan se uskonto on kristinuskon vapaus.
Eräällä "Tuupovaaran Tutulla", joka on 1980 -luvun alkupuoliskon synnykkejä, oli ala -asteella vaikeuksia, kun tuli käytöksenalennusta jos biologian esitelmässä mainitsi Darwinin mutta ei Aatamia ja Eevaa. Samalla opittiin että katoliset on hupsuja kun niillä on miehillä mekot päällä.
Itse pääsin vähällä. Musiikkiluokkamme oli ala -asteella uskontoluokka. Rukoukset ennen ruokailua olivat ilmiselvyys. Samoin kuin se, että luokassa mietitään Torinon käärinliinaa. Se ei oikeastaan "niin kauheaa" ollut. Asenne kun ei ollut "kääntykää" vaan enemmänkin se vain "jotenkin tuntui luontevasti kuuluvan asiaan" tms.
Eläkeputki on kuitenkin vienut sekä ala -asteopettajani että "Tuupovaaran uskismaikan".
Harva asia saa veren kiehahtamaan, niin kuin koulussa tehty uskonnollinen (pakko) käännytystyö. Koulun on tarkoitus antaa lapsille eväitä elämään, eikä toimia ihmisryhmien ja uskontojen välisenä taistelukenttänä. Itse siltä vältyin aika hyvin (vm. 78 PK-seutu).
Koulu on ikävä kyllä se paikka, jossa eniten voi saada aikaan tiettyjen uskomusten ja ajattelutapojen levittämisessä väestöön. PK-seudulla aikoinaan vaan opettaja kuntakin oli tarpeeksi rikasta, että yhdellä maailman katsomuksella ei ollut valta-asemaa.
Tuohon Tuupovaaraan tuttuun vaan lisäkommenttia omista kokemuksista.
Itse kävin ala-astetta Tuupovaarassa 80-luvulla. Silloin pidettiin "tyypilliset" uskonnollissävytteiset aamunavaukset. Aamunavauksessa kokoonnuttiin yläkerran musiikkiluokkaan. Kaikki seisoivat, kuuntelivat, rukoilivat ja lauloivat virren. Opettajat pitivät aamunavauksia vuorotellen ja näin jälkikäteen muistellen jotkut opettajat pitivät aamunavauksen ilman uskonnollista paatosta. He lukivat jonkun filosofisen mietelauseen, eivätkä rukoilleet tai laulattaneet virsiä.
Ev-Lut uskontoa opetti luokanopettajat. Heistä ei yksikään ollut erityisen hihhulimainen. Ortodokseilla oli omat uskonnonopettajansa. Olihan joka kolmas tuupovaaralainen tuolloin ortodoksi. Tuupovaarassa ja Ilomantsissa on suhteellisesti enemmän ortodokseja kuin muualla Suomessa. Käsittääkseni heidän opettajansa oli kohtalaisen harras uskova, olihan hänen miehensä arvostettu ja paikallisessa mediassa näkyvä ortodoksipappi. Ortodokseilla ja luterilaisilla oli yhteinen aamunavaus. Luterilaisista poiketen rukoilun päätteeksi he aamenen perään tekivät vielä ristinmerkin. Muistaakseni tämä papin rouva piti joitakin muitakin tunteja (mm. tekstiilikäsityötä) ja saattoi pistää poppoon rukoilemaan uskontotuntien ulkopuolellakin. Minut hän pisti seisomaan, koska kerran erehdyin virkatessani viheltelemään. En vieläkään käsitä miksi. Muut kun saattoi lauleskella. Itse olin surkea laulamaan, mutta hyvä viheltelemään.
Ruokarukousta ei muistaakseni luettu. Se olisi ollut ilmeisesti turhan hankalaa, koska luokat tulivat syömään samaan tilaan peräjälkeen pienellä jaksotuksella. Saatan kyllä muistaa väärinkin.
Ilmeisesti minun jälkeeni Tuupovaaraan on tullut vieläkin vanhoillisempaa uskontokasvatusta. Ei mitenkään mahdotonta.
Lapsena sitä jotenkin vain sopeutui tuohon uskonnollisuuteen. Aikonani toimin jopa seurakunnan hommissa. Olin jopa tovin uskovainen. Siitä huolimatta minusta tuli myöhemmin ateisti.
Post a Comment