6.6.12

Etelä-Korean oppikirjakiista

Nature julkaisi huolestuttavan uutisen Etelä-Korean tilanteesta. Biologian oppikirjojen kustantajat saivat ohjeita päivityskampanjointia ajavalta Society for Textbook Revise -järjestöltä. Etelä-Korean opetusministeriö tuki oppikirjojen päivitystä.

Archaeopteryx ja hevosten evoluutio saivat väistyä päivitetyn tiedon tieltä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lähes kaikki kustantajat poistavat aiheet kokonaan kirjoistaan. Maan akateemisiltä piireiltä ei kuulemma tiedusteltu mikä olisi ajankohtainen ja tarkka versio evoluutioteorian käänteistä. On halvempaa ja helpompaa poistaa materiaalia kuin luoda uutta. Kuusi kirjaa saksi fossiililuetteloita oppikirjoistaan. Yksi lisäsi tilalle valaiden evoluutiota.

Muutospaineet ovat varmasti kohdallaan, jos oppikirjoissa pidetään vuosikymmeniä vanhaa tietoa. Ernst Haeckelin rekapitulaatio-oppi, eli sikiö kävisi läpi yksilökehityksessään läpi koko evolutiivisen historian, todettiin vääräksi kauan sitten. Uutisten mukaan sellaista on kuitenkin vielä käytetty korealaisissa oppikirjoissa. Olisi kiva tietää millä tavalla se oli esitetty opiskelijoille.

Uudet fossiilit, löydökset lajien perimästä, ja analyysit luonnonvalinnan tempuista olisivat varmasti parempaa kamaa tänään kuin silloin joskus. Naturen uutisessa vain kerrotaan erittäin oudoista perusteluista muutoksiin.

To back its campaign, the group highlights recent discoveries that Archaeopteryx is one of many feathered dinosaurs, and not necessarily an ancestor of all birds

Kyllä, Archaeopteryxin asema lintujen sukupuussa on kyseenalaistettu tiedon valossa. Ei, se ei tarkoita etteikö Archaeopteryx olisi välimuoto. Välimuotojen jännä erikoisominaisuus on se, että ne ovat kreationistien mielestä aina kaikkea muuta kuin välimuotoja. Archaeopteryxin tapauksessa esim. Pekka Reinikainen on todennut sen olevan vain pelkkä lintu, ei välimuoto. Kun uusi tutkimus paljastaa Archaeopteryxin olevan lähempänä hirmuliskoja kuin lintuja, on se vain hirmulisko, ei välimuoto. Sivistyneempi kreationisti toteaa lintuliskon olevan vain mosaiikkimuoto, jolla kyllä on liskojen ja lintujen piirteitä, mutta se ei ole välimuoto. Vaan mosaiikki.

On äärimmäisen valitettavaa, ettei Etelä-Korea ole pitänyt oppikirjojaan ajantasalla. Dayk Jang Soulin kansallisesta yliopistosta kertoo, että maassa on vain 5 - 10 evoluutioteoriaan keskittyvää tiedemiestä, jotka opettavat evoluutioteoriaa lukioissa ja tutkijakouluissa. 48 miljoonan ihmisen valtiossa se taitaa olla vähän. Dayk Jang on aloittanut kampanjan, jolla evoluution opettamista parannettaisiin koululuokissa. Myös Jang vaatii oppikirjojen päivittämistä. Häntä tai muita tutkijoita ei kuitenkaan käytetty opetusministeriön ajaessa tiedotetta oppikirjojen kustantajille. Ehkä joskus tulevaisuudessa asiaan tulee muutos. Ovathan kreationistit ja evolutionistit yhtä mieltä siitä, että oppikirjoille täytyy tehdä jotakin.

Kreationismilla on vankat asemat Etelä-Koreassa. Korea Association for Creation Research on Society for Textbook Revise järjestön taustalla. KACR järjestää seminaareja evoluution heikkouksista. Heillä on enemmän resursseja kuin yliopistojen biologeilla. Liike on vain kasvanut 80-luvulta lähtien, jolloin evankelinen sanoma ilmestyi Koreaan Yhdysvalloista. Legendaarinen luomisopin parivaljakko Henry Morris ja Duane Gish olivat paikalla, kun maassa järjestettiin ensimmäistä kertaa World Evangelization Crusade. Myungjeen yliopistossa opetetaan luomisoppia vakituisena kurssina. Etelä-Koreassa popularisoidaan tehokkaammin kreationismia kuin evoluutioteoriaa.

No comments: