Vedenpaisumusgeologian historiaa

Jotkut kreationistit tykkäävät toistella vuosituhannesta toiseen, että tiedemiehet jättävät vedenpaisumuksen pois kuvioista evoluution ja ateismin takia. Jos tutustumme mitä luonnontieteiden historiassa oikeasti tapahtui, niin huomaamme näiden kreationistien olevan väärässä. 1600-luvulta lähtien luonnontieteilijät alkoivat huomata ongelmia eräässä selityksessä. Vedenpaisumusgeologian mukaan maisemat ja vuoret, järvet ja joet olivat Raamatussa mainitun suuren tulvan muovaamia. Tieto lisääntyi tutkimusten myötä. Ja tieto lisäsi tuskaa vedenpaisumukseen uskovien parissa.

- Vedenpaisumusta käytettiin selityksenä sen takia, että Raamatussa mainitaan Nooan aikana tapahtunut suuri tulva, joka peitti korkeimmat vuoret. Tarina on kaikille tuttu. Raamattu on Jumalan sanaa, joten suuri tulva tapahtui oikeasti. Jotkut uskalsivat esittää kysymyksiä. Kuten, mistä kaikki se vesi tuli? Parisen sataa vuotta sitten osattiin laskea, että pelkkä vesisade - ilmankosteus - ei riittäisi. Tällöin osattiin myös lukea Raamatusta, että "syvyyden lähteet" purkautuivat. Ylimääräinen vesi tuli siis sieltä. Tosin ihmiset huomasivat pientä ristiriitaisuutta siinä miten vedenpaisumusta perustelevat tutkijat käyttivät tätä kohtaa. Samalla kohdalla perusteltiin veden tulleen merien syvyyksistä, suuresta komeetasta, syvistä luolista. Erilaiset tulkinnat ja erilaiset selitykset samalle asialla laittoivat teologiset ihmiset miettimään oliko Raamattu oikeasti tarkoitettu tieteellisiä selityksiä varten.

- Uusi manner tarjosi löytöjä. Maailmassa olikin enemmän nisäkkäitä ja lintuja kuin oli luultu.
Amerikka, Aasia ja Afrikka paljastivat uusia eläimiä. Miten ne kaikki olisivat voineet mahtua arkkiin? 1600-luvulla tiedettiin, että maailmassa oli 500 lintulajia, 150 nelijalkaista ja 10'000 hyönteistä. Linnaeus listasi sata vuotta myöhemmin enemmän kuin 14'000 eläintä, jopa 300 nisäkästä.

- Eläinten ja ympäristön välinen herkkä suhde tuli selvemmäksi. Porot tarvitsivat omaa ravintoaan, jota ei varmasti löytyisi Araratin rinteiltä vedenpaisumuksen jälkeen. Koalat eivät tallustelleet saaristojen kautta Australiaa. Linnaeus päätteli tästä, että Jumala oli luonut eläimiä toisen kerran, niiden luonnollisille paikoille ympäri Maata. Samalla Hän pisti pystyyn toimivat ekosysteemit. Kerääntyvä aineisto pakotti vedenpaisumukseen uskovat lisäämään ihmeiden määrää, jotta heidän teoriansa kestäisi. Se oli kuitenkin selvästi jotain muuta kuin tieteellistä tutkimusta.

- Maata kaivamalla löydettiin kerrostumia. Nämä kerrostumat koostuivat eri kivilajeista. Jopa kilometrejä paksuja kerrostumia voitiin seurata läpi mantereiden. Niissä oli erilaisia fossiileja. Sieltä löytyi jälkiä eroosiosta, soist ja metsistä maan sisällä. Ne olivat suuri ongelma vedenpaisumusgeologialle. Miten niin monimutkainen ja samalla järjestäytynyt geologinen historia voisi tapahtua vedenpaisumuksen aikana? Ratkaisu oli siirtää vedenpaisumuksen jäljet pois maan alta.
Nyt vedenpaisumukseen uskovat selittivät sen vaikutuksia ja jälkiä maan pinnalla olevilla asioilla. Vuoristojen solat, kanjonit ja muut muodostelmat olivat vesimassojen nopeasti muokkaamia.

- Yksi vedenpaisumus muuttui moneksi tulvaksi 1700-luvun lopulla. Geologiset kerrostumat ja monet muut asiat voitiin selittää vain sarjalla monia mullistuksia. Kerrostumista paljastui hitaiden prosessien jälkiä. Niiden päällä oli mullistusten jälkiä. Nämä vuorottelivat. Ne eivät voineet muodostua yhden vuoden aikana.

Kaikki tämä tapahtui ennen Charles Darwinia. Siirtyminen pois yhdestä globaalista vedenpaisumuksesta kohti modernia geologiaa tapahtui uskovaisten luonnontieteilijoiden toimesta. On älyllisesti epärehellistä väittää vedenpaisumuksen poissaoloa tieteessä ateismin ja evoluutioteorian seuraamukseksi.