6.10.08

Tuleva UFO-invaasio, Google Earth ja 30 sek kestävä tarkistus

Paranormaaliblogissa jatketaan 14. lokakuuta tapahtuvat UFO-ilmestymisen hehkutusta. Nyt planeetallamme on näkymättömiä avaruusaluksia. Aivan he%"&)%in isoja avaruusaluksia. Niin isoja, että kokonaiset valtiot peittyisivät niiden alle. Hieman erikoisesti alukset estävät kyllä pilvien matkan, mutta lentokoneet näyttäisivät matkustavan niiden läpi, eivätkä ne laita tuulien kuvioita uusiksi.

Lisää ihmettelyä Paranormaaliblogin pitäjältä:

Kohteen paikka näkyi vastaavassa paikassa Google Earthissa, niin kuin ilmatieteenlaitoksenkin sivuilla. Kaiken lisäksi vielä Ruotsin säätiedotuksessakin näkyi kohde samassa paikkaa. Eri satelliitit ovat siis kuvanneet saman kohteen, joka ohittaa virheen mahdollisuuden esim. satelliitissa.

Jotkut epäilevät, että kyseessä on tuntematon sääilmiö, mutta kysymykseni kuuluukin, että miksi tämä sääilmiö tapahtuisi juuri nyt suurimman Federation Of Light -buumin aikaan? Mielestäni ei myöskään ole mahdollista, että luonnon aiheuttama sääilmiö voisi estää pilvien tulon tietylle alueelle mm. kolmion muodossa. Kohde on myös päivien aikana liikkunut ja vaihtanut paikkaa.

Itsekkin olemme edistyneet paljon näkymättömyysteknologiassa, jotenka en näe mahdottomana, että taivaalla olisi joku näkymätön kiinteä kohde. Jos taivaalla on näkymätön liikkuva kohde/kohteita, niin juuri tuolla tavalla ne “näkyisivät” (eivät päästäisi pilviä lävitseen).

Linkit Ruotsin säätiedotusvideoon, Google Earth -kuviin, ilmatieteenlaitoksen sivulle ym. missä puhuin tässä artikellissa löydät tästä artikkelistamme, johon päivitämme jatkossa muitakin tulevia todisteita.

Ei muuta kun odottelemaan aikaa kun alus “de-clockataan”
.


Info voi tuntua vakuuttavalta, kunnes päättää tarkistaa missä kyseisen taivaskuvion reunat ovat, ja näkyvätkö ne paikallisen säätutkan kuvissa.

Suosittelen tarkistamaan mitä esim. Irlannin oma säätutka kertoo pilvitilanteesta. Tänään Irlannin ja Iso-Britannian omat säätutkat eivät havaitse Google Earthin näyttämiä suoria kuvioita taivaalla. Google Earthissa on parhaillaan (klo 18:30) suora viiva juuri Irlannin yllä. Irlannin sivuilla oleva kuva on napsaistu keskipäivällä, useita tunteja ennen nykyistä Google Earthin tilannetta. Met Officen sivuilta ei myöskään löydy yhtäkään kuvaa oudoista pilvikuvioista.

Mutta mysteerinen ja ennennäkemätön ilmiö on ollut taivaalla (Google Earthin mukaan) jo usean päivän ajan.

Ilmiö on siis vain Google Earth-ohjelman oma temppu. Ohjelma yhdistää eri lähteistä koko planeetan kattavan pilvikuvion. Tai ehkä avaruusalus on mennyt piiloon juuri sillä hetkellä kun Irlannin tilaamat pilvikuvat on otettu sateliitista?

7 comments:

Anonymous said...

Hei kaikki,

Postasin tässä taannoin tuonne paranormaaliblogiin tarjouksen UFO-optioista.

Lupasin myydä optioita, joiden kappale hinta on 10€ ja joista jokainen tuottaa 1000€, jos on empiirisesti todistettavissa, että avaruusolennot vierailevat maassa 31.12.2008 mennessä.

Jostain syystä tarjoukseni ei herättänyt kiinnostusta ja se poistettiin tunnin kuluessa.

Ovatpa ne typeriä! Heillähän olisi ollut mahdollisuus tehdä 10 000% voitot muutamassa kuukaudessa!

Anonymous said...

Mitä mieltä olette tästä videosta, joka liittyy aiheeseen?

http://www.youtube.com/watch?v=1HOAqNyRuaE

Anonymous said...

Nuo säätutkat eivät ole aina samassa ajassa toistensa kanssa ja viivettä voi olla tuntejakin toistensa välillä siksi eivät välttämättä näy kaikissa sateliittikuvissa...

Jostain syystä tänään ei ole kaikki satelliittikuvia välittävät palvelut toimineet kunnolla (heittävät jotain virheilmoitusta)...

hmm... :/

Paholaisen Asianajaja said...

Mitä mieltä olette tästä videosta, joka liittyy aiheeseen?

http://www.youtube.com/watch?v=1HOAqNyRuaE


Olivatko Patrick Shannon perheineen ainoat jotka näkivät ilmiön? Harmi ettei kenelläkään ollut kameraa mukana.

Tino Rossi said...

Lukuisista lähteistä saatujen, eriformaattisten, eriaikaisten ja ties mitä tarkoitusta varten kuvattujen tutkakuvien lätystäminen 3d-pallon pinalle on kyllä semmoinen tehtävä että hirvittää. Enemmän odottaisin että siellä joskus olisi joku pilvikaistale sinisen taustan päällä kuin toisinpäin.

Ehkä tuo "ei dataa" väri pitäisi olla vaikka punainen jotta ihmiset tajuasivat että dataa puuttuu. Tosin sehän ei tietenkään olisi myyvää, paljastuisi kuinka kokoonkursittua tuo tieto oikeasti on.

Paholaisen Asianajaja said...

http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2008/10/03/oletko-tehnyt-jo-paatoksen/

Paranormaaliblogiin on listattu lisää todisteita. Nyt niitä kuvioita näkyy Suomen ilmatieteenlaitoksen sivuilla.

Ja ruotsalainen säämies esittää tietämättään myös mysteerisiä pilvikuvioita.

http://www.youtube.com/watch?v=TZcYmVkDHXE

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Loistavaa, nythän he varmasti mielellään varmaan lyövät vetoa asiansa puolesta. Tosin minullakin on esitettävänä selviä ja täydellisen vastaansanomattomia todisteita epäinhimillisestä älystä. Mutta että avaruusolentoja superteknologialla?