2.6.11

Huumeiden vastainen tappiotaistelu

Huumeiden vastainen sota on raivonnut useamman vuosikymmenen ajan. Sen seurauksena huumeiden käyttö on yleistynyt joissakin maissa. Joissakin maissa joidenkin huumeiden käyttö on sentään hieman laskenut. Huumeisiin liittyvät sosiaaliset ongelmat eivät ole kadonneet. Huumeisiin liittyvä järjestäytynyt rikollisuus on vahvistunut. Huumeparoneita vastaan soditaan rynnäkkökiväärein ja kranaatinheittimin. Huumeliigojen rivisotilaat vastaavat samalla mitalla. Poliisien avuksi kutsutaan sotilaita. Korruptio rehottaa. Ristituleen jää esim. Meksikossa tuhansia kuolleita ihmisiä. Huumekartellien valtataistelu on aiheuttanut jopa 34 000 kuolemaa vuodesta 2006 lähtien.

Kansainvälisen huumepolitiikan komissio julkaisi raportin, jossa nämä huumeiden vastaisen sodan epäkohdat eivät saa silittelyä. Mietojen huumeiden kriminalisointi halutaan lopettaa. Komissio suosittelee toimiviksi osoittautuneiden keinojen käyttöä huumeiden haittavaikutusten hillitsemisessä. Melko radikaali ehdotus. Suosituksia ovat allekirjoittaneet mm. entiset presidentit ja YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan. Vasta poliittisen uran jälkeen on mahdollista kirjoitella tuollaisia vapaamielisiä tekstejä huumeista. Poliitikot kyllä sanovat, että huumepolitiikka on epäonnistunut, mutta juuri kukaan ei tee asialle yhtään mitään.

Portugali, Hollanti ja Australia ovat ottaneet löysemmän huumepolitiikan käyttöönsä. Se ei ole lisännyt huumeiden käyttöä merkittävällä tavalla. Huumeiden aiheuttamien ongelmien hoitaminen on muuttunut kuitenkin helpommaksi. Jotkut vaativat tiukan huumepolitiikan jatkamista, vaikka tulokset eivät ole politiikan kannalta hyviä. Hippeily olisi kuulemma pahempi vaihtoehto. Mietojen huumeiden kohdalla jää suurimmaksi ongelmaksi se, miten selittää kansalaisille alkoholin ja tupakan laillisuus, vaikka ne aiheuttavat suoraan tai epäsuoraan enemmän kuolemia kuin kannabis.

5 comments:

Maria said...

Munkin mielestäni huumeiden pitäisi olla lähinnä sosiaalipoliittinen, ei kriminaalipoliittinen asia. Mä uskon vahvasti, että ennenpitkää tähän kyllä tulee muutos, vaan millä aikataululla, se jää nähtäväksi.

Anonymous said...

Tupakka- ja alkoholiteollisuudella on takanaan hurjasti laillista pääomaa, jonka avulla voidaan lobata huumeiden vastaista politiikkaa. "Huumeteollisuus" on laitonta toimintaa, mutta heidän rahat käytetään lahjontaan. Kummankaan osapuolen etuna ei ole huumeiden laillistaminen.

Homot ja mustat ovat saaneet ihmisoikeudet, koska on huumeidenkäyttäjien vuoro?

Anonymous said...

Muutos edellyttää sitä, että kriminalisointia kannattavat poliitikot leimataan yleisessä keskustelussa järjestäytyneen rikollisuuden kätyreiksi. Olkoon leimasin totta tai ei.

MrrKAT said...

Trendi on juomisen ja tupakan suhteen ollut kuitenkin kiristymään päin ja pois muodista ja nuoriso alkanut raitistua, ainakin tässä välillä.

Miten tuo niveltyisi huumeiden löysäämisen kanssa ?

Anonymous said...

MrrKAT, jos tupakkan ja alkoholin käyttö on nuorison keskuudessa vähentynyt. Niin silloin kannabiksen käyttö nivelöityy positiivisesti siltä osalta, koska nuorten kannabiskokeilut ovat lisääntyneet.:D

Kannabiksella tuskin dekriminalisoinnin/laillistamisen jälkeenkäänlienisi tätä ongelmaa:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nain-moni-suomalainen-ostaa-alkoholia-alaikaisille/art-1288393089275.html

T: Kökkötraktori