30.4.09

Portugalin liberaali huumepolitiikka

Vuonna 2001 Portugali otti uhkarohkean askeleen kohti vapaampaa huumepolitiikkaa. Säädettiin laki, joka dekriminalisoi kaikki huumeet. Jopa kokaiini ja heroiini olivat listalla. Huumeista ei tehty laillisia. Niiden hallussapito ja pössyttely eivät vain enää johtaneet vakaviin ongelmiin poliisin kanssa. Kaman myyminen pysyi kuitenkin poliisien tutkalla.

Näin vapaamielisen kokeilun seuraamukset oli arvattavissa. Kaaosta, kokaaiiniriippuvuutta kohdussa, tuhoa, vauvat pistävät itseensä heroiinia, rikosaaltoja, kansantansseja, ja vaikka mitä muuta hirveää!

Tai ehkä ei. Seitsemän vuotta myöhemmin voimme tarkkailla miten Portugali on muuttunut. Tulokset ylittivät uutiskynnyksen jopa Suomessa.

Viisi vuotta lain voimaan astumisen jälkeen vuonna 2006 huumekuolemat putosivat Portugalissa 400 vuosittaisesta tapauksesta 290 tapaukseen. Lisäksi uusien HIV-tartuntojen määrät romahtivat 1400 tapauksesta 400 tapaukseen. Laki siis vähensi huomattavasti huumeiden aiheuttamia terveysongelmia, eikä se lisännyt maan pääkaupungin Lissabonin suosiota huumeidenkäyttäjien keskuudessa. Dekriminalisoinnin myötä huumeiden käyttäjät ohjataan vankilan sijasta hoitoon.


Vain harvat äärioikeistolaiset äärikonservatiiviset poliitikot haluavat kumota huumelain. Enemmistö on nähnyt seuraamukset. Huumeiden kieltämisestä ei enää keskustella. Huumeiden aiheuttamat haitat eivät ole räjähtäneet käsiin. Ne ovat pienentyneet.

Yhdysvaltalainen Cato-instituutti on tehnyt laajemman selonteon huumepolitiikan seuraamuksista. Melkein jokaisella asteikolla maan huumeongelmat muuttuivat parempaan suuntaan. Kun huumeidenkäyttäjät pääsevät oikeaan hoitoon putkan sijasta. Käyttäjiä tuetaan huumeista pois. Heitä ei rankaista radikaalilla tavalla. Kun huumeidenkäyttäjä ei selvästikään ole riippuvainen, eikä hänellä ole aikaisempia rikkeitä, niin laki määrää ettei häntä saa rankaista mitenkään. Jos käyttäjällä on edellisiä rikkeitä, niin hän voi välttää ongelmat suostumalla huumevieroitukseen. Jos käyttäjä on riippuvainen, niin viranomaiset voivat asettaa rajoituksia. Lakimiehet, lääkärit ja taksikuskit menettävät lupansa. Käyttäjä voi menettää sosiaaliavustukset ja saada ulkomaille matkustamiskiellon.

Toistaiseksi Portugali on yksin dekriminalisoidun huumepolitiikan kanssa.

1 comment:

Anonymous said...

Jos jotain voi tuohon kommentoida, on että miksi ihmeessä Suomi on vielä niin jäljessä asiassa?
Onko esteenä ihmisten periaatteet? (50-luvun huumevalistus)
Väärät luulot?
Tietämättömyys?
Päihteiden kilpavarustelu?
Vastaus:

KAIKKI EDELLÄMAINITUT

Vanhemman sukupolven mielipide pätee niin paljon että se vie enemmistön suomalaisten äänistä dekriminalisoinnin puolesta.

Tietämättömyys asioista lisää epäluuloa ja vihaa tätä asiaa vastaan. Ottakaa selvää hyödyistä ja haitoista.

Jos kannabis dekriminalisoitaisiin, alkoholin ja tupakan myynti laskisi. Olisihan se sääli.

Lisää kysymyksiä?