29.4.13

Bostonin False Flag: Bauman VS Vogt

Bostonin maratonin pommi-iskut, tuo salaliittoteorisoijien paratiisi. Palaan pikaisesti yhteen ensimmäisistä ja yleisimmistä salaliittoväittämistä. Kaikkein villeimmät väittämät jäävät varmasti pysyvästi osaksi Bostonin False Flagiin uskovien kirjoituksissa. Tämä esimerkki jäi sellaiseksi, jonka perusteella yritän päätellä kuinka vakavasti salaliittoteorisoijan tuotoksia kannattaa ottaa.

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogissa leviteltiin kuvakokoelmaa yhdestä uhrista ja armeijan miehestä.


Tekstissä väitetään, että tuo Bostonin uhri ei ole Jeff Bauman. Oikeasti hän on entinen armeijan upseeri Nick Vogt. En nyt edes viitsi repiä peruukkiani siitä minkä järki olisi järjestää tekaistun pommi-iskun tekaistuksi uhriksi näyttelijää, joka jäi henkiin. Sen sijaan jään ihmettelemään minkätasoista journalismia tutkiva journalistimme teki:

Kuvassa näkyy mieshenkilö, jonka tuossa ylävasemmalla näkyy loukkaantuneena ja jalka räjähdänyt irti. Muut kuvat ovat taas Yhdysvaltain armeijan entisestä sotilaasta nimeltä Nick Vogt, joka menetti jalkansa palveltuaan Afganistanissa 2011.
Kyseinen kuva missä tätä kyseistä loukkaantunutta mieshenkilöä viedään rullatuolissa lääkintähenkilöiden toimesta hoitoon on myös hyvin raaka. Mutta myös hyvin kyseenalainen. Verenvuoto kun on kuvasta päätellen jo täysin lakannut.

Huijaus alkaisi paljastua siitä, ettei pyörätuolissa pois vietävän miehen revenneestä jalasta vuoda verta. Katselen aivan samaa kuvaa, ja näen sherlockkimaisella observointikyvylläni, että miehen jalassa on pikaensiapuna kiristysside. Se ei ole mikään salainen teknologia, vaan melko yksinkertaisella periaattella toimiva keino. Sen ideana on estää verenvuoto. Se ei ole kyseenalaista.

Myös sellainen pieni yksityiskohta, kuin miesten erilaiset kasvot herätti ihmetykseni. Toki miesten vartalot ovat hoikkia, he ovat valkoihoisia, jne. Korvalehden muoto on kuitenkin erilainen. Nenä on erilainen. Kulmakarvat kaareutuvat erilailla. Miten joku voi luulla heitä samaksi mieheksi? Väittämän  erikoisuuden takia pitäisi vähintään vertailla kasvojen yksityiskohtia, mutta aina ei kerkiä.

Valtamedian versiossa loukkaantuneen miehen nimi on Jeff Bauman, Jr. Hänen isänsä tunnisti poikansa tuosta tunnetusta valokuvasta. Jeffin kuvia etsittiin heti internetistä. Jaloilla varustettu versio seisoo jossain juhlissa jonkun talon takapihalla. Jeffin työkaverit ilmoittivat tukensa poseeraamalla työpaikan pihalla. Jeff on päässyt sairaalasta ja antanut haastatteluja. Jos mies ei oikeasti olisikaan Jeff, vaan Nick Vogt, niin salaliitossa olisi mukana ensiapua antaneet henkilöt, sairaalan henkilökunta, tekaistu perhe, ystävät ja työkaverit, jne. Salaliiton suorittaminen nojaisi n. sadan henkilön hiljaisuuteen pelkästään yhden väitetyn näyttelijän kohdalla. Eikä siihen ole laskettu vielä Nick Vogtin sukulaisia ja ystäviä. Skenaariossa molempien identiteettien omistajat ovat hengissä. Salaliittoteoreetikolle tämä kertoo tietenkin vain siitä miten valtavan laaja salaliitto toteutettiin Bostonissa.

7 comments:

Anonymous said...

Salaliittoteoreetikko ohittaa vääriksi osoitetut väitteensä olankohautuksella ja kehittelee uuden väitteen, jolla jatkaa pokkana. Hän ei rekisteröi niitä kertoja, jolloin hän on ollut väärässä.

Samuli said...

Meinasi revetä perse kun luin NWO-blogista kuvatekstin: "Kovin on juutalaisen näköinen kaveri tässä räpläämässä kännykkäänsä. Ettei vaan olisi noita Israelin Mossadin kavereita?"

Ei vittu nyt jätkät :D

Samuli said...

Jaaha, nyt NWO-blogi käyttää lähteenään jo 4chania (alin kuva):

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2013/04/floridalainen-professori-vaittaa-sandy.html

Eihän tämä enää mitään salaliittoteoriahöpinää ole vaan puhdasta trollaamista.

Näätä said...

http://i.imgur.com/hvdmrvD.jpg

Kuvitelkaa nyt joku hallituksen mies heilumassa ja roiskimassa tekoverta jota saa ebaysta 1€:lla pullosta. Minä näen kyllä kyseisessä kuvassa kaikkea muuta kuin pullon, minä näen siinä jonkun raajan palan.

Anonymous said...

Juha! Sinä Israelin ystävä.

Debunkkaatko vielä tästä kuvasta seuraavat asiat:

- Miksi henkilö on tajuissaan, vaikka häneltä puuttuu raaja?

- Jos sääri katkaistaan esim. kirveellä poikki, montako litraa verta ihminen meneettää minuutissa?

- Riittääkö verenpaine pitämään sormia koukussa?

Kysy joltain Siionisti lääkäri kaveriltasi.

http://www.leahyguitars.com/Imagez/Two/CowboyHatGuyDoubleAmputeeGuy.jpg


Jos katkaiset ranteen kirveellä. Suihkuaako verta? Miksi henkilöiden kädet eivät ole veressä vaikka isoin raaja on revitty irti?


Paholaisen Asianajaja said...


- UHRI OLISI TAJUTON JA KUOLLUT

Useimmat olisivat. Jotkut olisivat tajuissaan mutta shokissa.

- VERI SUIHKUAISI TÄYDELLÄ PAINEELLA ULOS JOKAISELLA SYDÄMEN LYÖNNILLÄ.

Et siis vaivautunut tarkistamaan muista kuvista, että miehen jalkoihin oli sidottu kiristyssiteet ennen pyörätuoliin nostoa.

Bää bäää!

Paholaisen Asianajaja said...

Miksi Jeff Bauman sitten antoi amputoida jalkansa pois Bostonin tapahtumien jälkeen, jos hän ei menettänyt niitä pommi-iskussa?

http://parade.condenast.com/269814/jeffbauman/boston-marathon-survivor-jeff-bauman-on-the-day-everything-changed/