"Virheet korjaamatta kolme vuotta"

Mark Perakh on kirjoittanut artikkelin William Dembskin asiantuntevuudesta. Suosittelen sen lukemista, ja olenkin tehnyt pikaisen urakan. Kuten aina, virheet ovat minun tumpelomaisen käännöstyön tulosta:

Vuonna 2004 William Dembski levitti artikkelia, jossa hän esitteli uuden informaation mitan, tai ainakin niin hän luuli, jonka hän nimesi ”Vaihtelevaksi Informaatioksi.” (Variational Information) Tämä mitta ei itse asiassa ollutkaan uusi suure vaan hyvin tunnettu (yli neljäkymmentä vuotta) ”Rényi erisuuntaisuus toisessa suuruusluokassa” [tjsp. Mua mitkään matematiikkatermit kiinnosta!] Kun tämä moka osoitettiin Dembskille, niin hän lisäsi artikkeliin viitteen Rényihin. Mutta tämä paranneltu versio Dembskin artikkelista sisälsi lausuntoja, jotka osoittivat ettei Dembski ollut tutustunut matemaatikoiden parissa yleisesti tunnettuun ja viitattuun työhön, eikä hän ymmärtänyt sen ydintä edes sen jälkeen kun se osoitettiin hänelle.
Niinä kolmena vuonna kun Dembskin artikkelin paranneltu versio on ollut luettavissa, Dembski ei ole osoittanut merkkejä siitä, että hän olisi ajatellut asiaa toista kertaa. Tästä voi päätellä, että Dembskiltä ei ole tulossa mitään korjausta. Nämä faktat näyttävät tukevan professori Jeffrey O. Shallitin sanoja kun hän totesi Dembskin olevan ”pseudo-matemaatikko.” Mark Perakh ehdottaakin, että Dembskin matemaattiset harjoitukset ovat ”näennäismatematiikkaa.” Vastoin Dembskin väitteitä, hänen matematiikkansa ei voi millään tavalla toimia ”älykkään suunnittelun matemaattisena perustana.” Vaikka ID:n kannattajien mielestä se sisältää innovatiivista ja hyödyllistä materiaalia, niin kaikki mikä on ”innovatiivista” on usein hyödytöntä, ja kaikki mikä on hyödyllistä on tavallisesti ollut tiedossa jo pitkän aikaa.

Professori Jeffrey O. Shallit on tunnettu matemaatikko ja tietokonetieteilijä, matemaattisten artikkeleiden kirjoittaja vertaisarvioiduissa julkaisuissa. Kun Jeffrey Shallit tarjoaa mielipidettään matemaattisten kirjoittajien pätevyydestä, sillä on huomattavaa painoarvoa ja suuret todennäköisyydet olla hyvin pohdittu ja vahvasti perusteltu. Tämän täytyy olla erityisesti totta kun sellainen mielipide annetaan henkilöstä joka sattui olemaan lähimenneisyydessä professori Shallitin opettamalla luokalla.

Tämä tapaus on ID-liikkeen ”johtava valo”, William Dembski, parhaillaan uskontofilosofian professori Teksasin Baptistiseminaarissa, jolla on kaksi tohtoritutkintoa filosofiassa ja matematiikassa. ID:n kannattajien mielissä Dembski on heidän joukossaan huomattavin matemaatikko. Hänen kollegat ja apulaiset ylistävät lakkaamattomasti suurin sanoin Dembskin ID:lle antamaa panostusta.

Tupla tohtorin (lisäksi tutkinnot psykologiasta ja uskonnollisista aineista) luulisi olevan asiantuntija ainakin koulutukseen keskittyneillä alueilla, eli Dembskin kohdalla myös matematiikassa. Hieman oudosti professori Shallitin ammatillinen mielipide Tri-Tri Dembskistä näyttäisi olevan vähemmän mairitteleva. Todellakin, Shallitin valallinen todistus ennen kuuluisaa Doverin oikeudenkäyntiä sisälsi erittäin selvän kuvauksen Dembskistä: ”pseudo-matemaatikko.”

Vaikka Mark Perakh ei voi puhua muiden puolesta, niin hän ei ollut ollenkaan yllättynyt Shallitin mielipiteestä. Perakh on osoittanut kirjassaan Unintelligent Design, että Dembskillä on taipumus ladata tekstinsä täyteen esoteerisiä matemaattisia merkitsemistapoja, lisäämättä mitään esitelmänsä olennaisiin osiin, tarkoituksena kyllästää tuotanto näennäismatemaattisella kuorella. On sanomattakin selvää, ettei Dembski tai yksikään hänen tukijoistaan ole huomioinut Perakhin kommenttien olemassa oloa.

Shallitin ja Perakhin arvioista riippumaton evidenssi olisi kiinnostavaa. Se voisi joka tukea tai kumota heidän arvionsa Dembskin matemaattisesta tuotannosta. Jos Shallit ja Perakh ovat oikeassa, ja ID:n oletettu matemaattinen perusta on todellakin arvotonta, niin tämän pitäisi kuvastua vahvasti negatiivisena ID:n käsitteellisen systeemin luotettavuudessa.

Kaiken tämän johdosta näyttäisi olevan opettavaista tutustua siihen mitä tapahtui vuonna 2004, kun Dembski esitteli artikkelin jossa hän väitti keksineensä uuden tavan mitata informaatiota.

Paperin alkuperäisessä versiossa (joka katosi pian netistä mutta ei ennen kuin se ladattiin ja tallennettiin useiden lukijoiden toimesta) Dembski ehdotti mukamas innovatiivista informaation mittayksikköä jonka hän nimesi ”vaihtelevaksi informaatioksi” (VI).

Dembski sai vastauksen lähes välittömästi matemaatikko Cosma R. Shalizilta, joka osoitti Dembskin VI:n olevan vain hyvin tunnetun (yli 40 vuotta) suureen eräs muoto, joka tunnetaan Rényi erisuuntaisuutena. Tämän seurauksena Dembski julkaisi pikaisesti paperistaan parannellun version, johon hän lisäsi viitteet Rényihin. Paranneltu versio on tallennettu, ihan kaiken varalta, myös Perakhin toimesta.

Toistaiseksi asiat ovat hyvin – matemaatikko vain sattui keksimään pyörän uudelleen. Sellaista tapahtuu joskus, eikä vain matemaatikoiden parissa. Oli kuitenkin outoa, että tämän tietyn matematiikan erikoisalueen asiantuntija ei ollut kuullut melko kuuluisan matemaatikko Alfréd Rényin tuloksista, vaikka hän on laajalti julkaistu ja runsaasti viitattu alan kirjallisuudessa yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Siitä lähtien kun Dembski paranteli paperiaan tämä voisi olla tarinan loppu, ellei siinä olisi lisänä pieni oikku.

Mark Perakh ei ole matemaatikko vaan fyysikko. Kuitenkin, hän ei voinut olla huomaamatta sitä, että Dembskin artikkeliin tekemät muutokset paljastivat jotain muutakin. Dembski ei näyttänyt ymmärtävän Rényin työtä.

Perakh tarjoaa esimerkkinä Dembskin parannellun paperin yhteenvedosta olevaa kohtaa, jossa lukee, että ”tuloksena oleva informaation mitta on Rényin informaatioerisuuntaisuuden (joka tunnetaan myös Rényin entropiana) erityinen tapaus.” (korostus Perakhin).

Katsotaan Wikipediasta Rényin entropian ja Rényin erisuuntaisuuden määritelmät.

Jopa niille lukijoille joille Rényin työ on täysin tuntematonta on selvää, toisin kuin Dembskin väite antaisi uskoa, että Rényin erisuuntaisuutta ei tunneta myös Rényin entropiana, koska Rényin erisuuntaisuus ja Rényin entropia ovat kaksi eri suuretta.

Vaikka Dembski osoitti huomanneensa Shalizin esittämän kritiikin ja täten myöntäneensä puutteellisen tietotason omassa asiantuntemuksessaan, Dembski ei ole tehnyt läksyjään loppuun asti. Hän ei näytä ymmärtävän näiden kahden suureen välistä eroa, vaikka ero on esillä niinkin yleisesti saatavilla olevassa lähteessä kuin Wikipedia.

Alkuperäisessä paperissaan Dembski ei ollenkaan viitannut kumpaankaan näistä suureista, täten luoden vaikutelman siitä, että hän oli esittänyt uuden informaatiomitan – vaihtelevan informaation. Kun asiasta huomautettiin, niin Dembski muutti paperiaan, mutta paranneltu versio näyttäisi osoittavan ettei hänellä ole vieläkään riittävää otetta tässä asiassa.

Lisäksi, vastatessaan Shalizin kommentteihin, jotka kirjoitettiin 2004 ARN:n verkkosivulla, Dembski yritti vähätellä alkuperäisen paperin puutteellisia viittauksia Rényihin. Hän väitti vieläkin paperinsa antavan jotain merkittävää informaatiotieteelle. Tyypillisellä vaatimattomuudellaan Dembski ei epäröinyt luennehtia omaa paperiaan ”erinomaiseksi.”
Dembski vaati erityisesti sitä, että hänen paperinsa innovatiivisuus tuli Rényin mittojen soveltamisesta toisessa suuruusluokassa. Parannallussa paperissa hän kirjoitti, ”Vaihteleva informaatio, vaikkakin sisältyy erityisenä tapauksena Rényin informaatioerisuuntaisuudessa (r=2), on toistaiseksi jäänyt huomaamattomaksi ja arvostamattomaksi.”

Tämä väite ei kuitenkaan ollut totta. Toiset matemaatikot (López-Ruiz, Mancini ja Calbert) ovat soveltaneet vastaavaa, mutta eri nimellä; ”epätasapaino” (disequilibrium).

Dembskin pioneerihenkinen ehdotus käyttää toista suuruusluokkaa Rényin mitoista ei siis ollutkaan mikään uusi asia – sitä oli tehty aikaisemmin. Jälleen kerran Dembski ei selvästikään ollut perehtynyt julkaisuihin jotka olivat olennaisia hänen oletettuun asiantuntemukseen.

Näyttäisi siltä, että Dembskin oma arvio paperista ei ole niin tarkka kuin voisi uskoa.
Miksi Mark Perakh sitten on odottanut kolme vuotta tämän kritiikin kanssa? Vastaus on yksinkertainen: jotta hän ei näyttäisi olevan halukas hyökkäämään Dembskin kimppuun jokaisessa tilanteessa. Luulisi olevan kohtuullista antaa Dembskille mahdollisuus ymmärtää virheitään ja korjata ne omin avuin. Kolmen vuoden aikana Dembski ei ole tehnyt mitään muutoksia ”paranneltuun” paperiinsa, eikä ole osoittanut mitään merkkiä siitä että olisi ymmärtänyt virheitään. Tämä sallii ajatella, että mitään korjauksia ei ole tulossa Dembskin suunnalta.

Tämä vuorostaan sallii ajatella, että professori Shallitin määritelmä Dembskistä pseudo-matemaatikkona oli aivan oikein, ja että ”ID:n matemaattiset perustat”, joita Dembski ja hänen apulaisensa niin suurella innolla ja voitokkaasti toitottavat, ovat pseudomatematiikkaa. Siitä ei ole minkään toimivan ajatusmaailman tueksi. Vaikka ID-kannattajien mielestä se sisältä innovatiivista ja hyödyllistä materiaalia, tosiasiassa kaikki mikä on ”innovatiivista” on usein hyödytöntä (kuten sekaannus Rényin erisuuntaisuuden ja Rényin entropian välillä), samalla kun kaikki joka on hyödyllistä on usein tiedetty jo pitkän aikaa (kuten Rényin erisuuntaisuus toiseen suuruusluokkaan).

Kuten on osoitettu useammin kuin kerran, useiden kirjoittajien toimesta, älykkään suunnitelman ”teoria” on tieteellisesti tyhjä. Alkeelliset virheet - joskus vastahakoisesti myönnetyt, mutta useimmin ei myönnetä ollenkaan - ovat odotettavia jopa parhaiten koulutetuilta IDeisteiltä kuten William Dembski, puhumattakaan hänen ihailijoista ja seuraajista.