1.8.08

Kirkosta eroaminen kiihtyy

Vuosittain kasvanut kirkosta eroaminen ei osoita laantumisen merkkejä. Eroakirkosta.fi-sivuston puolivuotiskatsaus paljastaa, että vuonna 2008 todennäköisesti erotaan vielä enemmän kuin viime vuonna.

Optimistinen arvio: Vuoden 2007 alkupuoliskon osuus koko vuoden eroista oli 38.7%. Jos oletamme tälle vuodelle saman jakauman (jälleen poistaen 100 000 eroajan piikin), Eroakirkosta.fi käsittelee noin 43 274 eroa vuonna 2008. Jos ero-osuutemme tänä vuonna on enintään 90%, ja 5% eroista ei lopulta tapahdu, saavutetaan vuonna 2008 yli 45678 eroa, eli noin 21% kasvu verrattuna vuoteen 2007.

Pessimistinen arvio: Vuodesta 2006 vuoteen 2007 eroaminen kasvoi 8%. Jos kasvu jatkuu samalla tasolla, eroaisi tänä vuonna noin 40909 henkilöä.

Ennuste: Näiden kahden arvion keskiarvo on 43294. Vuoden alkupuolen osuus koko vuodesta on viime vuosina kasvanut, joten realistinen arvio on hieman vähemmän. Tämän lisäksi tulee huomioida alkuvuoden eropiikki.

Eroakirkosta.fi arvioi lopullisen määrän olevan 43000 eroajaa vuonna 2008.


Heinäkuussa rikottiin 20´000 eroajan raja vuodelle 2008. Viime vuonna vastaava määrä saavutettiin vasta lokakuun alussa.

Kyselyissä on selvitetty syitä kirkosta eroamiseen.

Kirkollisvero 34,2
Uskonnottomuus ja uskon puute 28,8
Naispappien syrjintä 17,4
Kirkon oppi on etääntynyt Raamatusta 5,9


Jotkut seurakunnat eivät luovuta helpolla. Lahdessa soitetaan eronneiden perään ja kysytään syytä eroamiselle. Minua kiinnostaisi tietää, että kuinka moni eroaa uskonnottomuuden takia. Samaisesta uutisesta selviää myös Eroakirkosta.fi:n tulevan kilpailijan nimi:

Kirkosta eroamista helpottanut eroakirkosta.fi-sivusto saa syksyllä kirkolta vastaehdokkaan, liitykirkkoon.fi-palvelun. Ryökäs uskoo palvelun auttavan, sillä myös Lahden seurakuntayhtymän nettisivuilta löytyvää liittymiskaavaketta on käytetty ahkerasti.
Tampereen vapaa-ajattelijat RY:n puheenjohtaja ja eroakirkosta.fi:n tiedottaja Petri Karisma ei pidä kilpailevaa palvelua uhkana.
- Laitamme etusivultamme linkin liittymispalveluun, jotta katumapäälle tulleet voivat mahdollisimman helposti liittyä takaisin kirkkoon. Mukavaa olisi jos kirkko laittaisi meidän linkkimme omalle sivullee vastapalveluksena, Karisma vinkkaa.

5 comments:

Mette said...

Kun minä erosin kirkosta, se piti tehdä henkilökohtaisesti. Viimeistään siinä tilaisuudessa tajusin, miksi olin eroamassa.

Halusi muuten ihan väkisin pistää ruksin kohtaan "verojen vuoksi" eikä millään suostunut ottamaan vastaan "ideologisista syistä" - se pappi siis. Varsinainen niljake muutenkin.

http mistress said...

Onko tuo perään soittaminen oikeasti edes laillista?

Anonymous said...

Ei perään soittelu ole laitonta toimintaa. Kysellä saa sen perään, miksi ihmiset ovat luopuneet jostain jäsenyydestä, asiakkuudesta tms. Tämä oikeus koskee niin tutkimuslaitoksia, yrityksiä kuin järjestöjä ja kirkkoakin.

Mutta jos erosta on pitkä aika (eli jos voidaan katsoa, että peruste henkilötietojen saamiselle ei ole uskontokunnan voimassaoleva tai hiljattainen jäsenyys), ei ihmisen uskontokuntatietoja saa varmaan enää käyttää soittolistan laadintaperusteena, kuten ei muutenkaan maistraatissa olevia tietoja ihmisten uskonnosta saa käyttää ulkopuoliset. Soitella saa toki tällöinkin ihmisten perään (kuten mitä tahansa gallupia saa periaatteessa kuka tahansa tehdä, jos vain ihmiset suostuvat vastailemaan), mutta soittolistaa ei saane laatia virallisten uskontokuntatietojen perusteella.

Puhelimella peräänsoitto lopettamis/eroamissyistä on aika yleistä. Puhelinliittymääkään en saanut viimeksi lopetettua ilman, että kerroin lopettamissyyn.

Joistain lehdistäkin soitellaan perään kun on lopettanut tilauksen, ja kysellään lopetussyitä ja esitellään jotain alehintaista uutta tarjousta ko. lehdestä.

Anonymous said...

Konstantinus suuri ”kääntyi” kristinuskoon v. 312jkr ja hän ylipappina (Pontifex Maximum) otti käyttöön nimen Vicarius Christi (Kristuksen sijainen). Konstantinuksen uudesta uskonnosta tuli Rooman katolinen (yhteinen, yleinen) kirkko. Rooman kansalaisista tehtiin kristittyjä ilman katumusta ja kääntymystä. Osa alkuseurakunnastakin eksyi mukaan tähän katoliseen uskontoon, josta tuli Rooman uusi uskonto. Kirkon johtajana Konstantinus rakennutti ”kristityille” kirkkoja, mutta samalla hän myös toimitti vihkimyksiä pakanatemppeleille. Konstantinuksen katolisessa uskonnossa oli aluksi paljon vapautta ja se hyväksyi paljon erilaisuutta, mutta pikku hiljaa katolinen kirkko ujutti yhä enemmän pakanallisia oppeja ja riittejä ns. Rooman katoliseen kristinuskoon. Rooman katolinen kirkko syntyi siis kolmesataa vuotta myöhemmin kun alkuseurakunta näki päivänvalon. Rooman katolinen kirkko on surkeast ja läpinäkyvästi toteutettu valhejäljitelmä Jumalan seurakunnasta. Mikä olisikaan saatanalle mieluisampaan kun luoda oma kirkko, jonka sanoo olevan Jumalan seurakunta, vaikka todellisuudessa se on kirkkoinstituutio pakanuuden asuun puettuna, joka on vääristänyt totuuden ja tehnyt totuudesta valheen ja valheesta "totuuden". Eikö tällainen suunnitelma ja toteutus olisi saatanallinen "mestariteos", joka eksyttäisi paljon ihmisiä kadotukseen? Kyllä olisi ja on, sillä juuri tuollainen instituutio on katolinen kirkko. Kirkkolaitos toteutti aikoinaan ristiretkiä tappaen ihmisiä. Koska monet ihmiset luulevat kirkon olevan Raamatun ilmoittama seurakunta, niin he virheellisesti luulivat Jeesuksen opetuslasten suorittavan nuo hirmuteot. Mutta noiden hirmutekojen takana olivat uskonnolliset pyövelit, eli Jumalan seurakuntaa jäljittelevä kirkkolaitos. Todellinen Jeesuksen opetuslapsi ei osallistu miekkalähetyksen kaltaisiin veritöihin.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/DaVincikoodinsanoma3.html

Läpinäkyvä sammakko said...

> Minua kiinnostaisi tietää, että kuinka moni eroaa uskonnottomuuden takia.

Eikös se ollut tuo 28,8%? Mutta koska vaihtoehtoja on useita ja niitä voi valita useita, niin kai yksiselitteisen luvun saaminen aikaiseksi on mahdottomuus.

Siis varmasti iso osa, jotka ilmoittavat syyksi verot, on myös uskonnottomia. Syitähän ei tarvitse olla vain ja ainoastaan yksi.