Ace Combat

Uusin huumeni on konsolipeli. Ace Combat-pelisarja aloitti pleikkareilla. Siksi jouduinkin selaamaan wanhoja hylättyjä pelejä divareissa. Löysin Ace Combat - The Belkan War ja AC 5 - Squadron Commander pelit. Xbox360:lle Ace Combat 6 - Fires of Liberation. Ainoa syy sille miksi edes kiinnostuin peleistä oli niiden musiikit. Pari erinomaista biisiä sai minut tilaamaan soundtrackit japanista.

Kokeilin ensinmäisenä Xboxin versiota. Grafiikkoja on kehuttu, eikä syyttä. Peli on lentsikkafiilien märkä uni. BandaiNamco on saanut lisenssit suoraan lentokonevalmistajilta. Siksi lentokoneet on mallinnettu uskollisesti. Mukana on myös prototyyppejä joita on olemassa vain bittimuodossa. Pelit eivät ole mitään simulaatioita, jotka vaativat 300 sivuisen manuaalin, vaan reipasta arcaderäiskintää. Koneet lentävät suht realististen sääntöjen mukaan. Siihen realistisuus loppuu. Suihkarit on täytetty loppumattomalla löpöllä. Ohjuksien määrä lasketaan kymmenissä. Sotivat valtiot ovat rinnakkaistodellisuudesta, mutta vertaukset länsimaihin ja venäläisiin eivät ole kovin vaikean suorituksen takana.

Ensimmäinen tehtävä todisti, että olin tehnyt oikean päätöksen hankkiessani pelin. Pääkaupunki on hyökkäyksen kohteena. Pikainen lähtö tukikohdasta ja kokoontuminen kaupungin ilmatilassa. Taivas täytyy omista hävittäjistä. Syöksy kohti jo savuavaa kaupunkia. Radiossa käydään jatkuvasti läpi tapahtumia. Viholliset tunnistetaan. Saan vihollisen ampumaetäisyydelle. Lukitus. Ohjus lähtee. Jään tuijottamaan ohjusvanaa, joka kaartuu vihollisen väistäessä. Jään tuijottamaan kaupunkia. Pommikoneet moukaroivat lähiöitä. Helikopterit ampuvat raketteja tankkien päälle. Valtava silta on räjäytetty, eivätkä omat apujoukot pääse perille. Kurssin korjaus. Jään tuijottamaan taivasta. Se on täynnä valkoisia viivoja. Jonkun kone tuhoutuu.
Varoitusääni keskeyttää kuolauksen. Vihollinen kutosessa. Ohjus on jo matkalla. Kaarto ylös, kääntö, syöksy ja ilmajarrut päälle. Vihollinen tähtäimessä. Totuttelun jälkeen ilmatila muuttuu turvallisemmaksi, yksi räjähdys kerrallaan.
Kunnes kiero hyökkääjä ampuu erikoisia risteilyohjuksia. Missä ennen oli sinistä, on nyt oranssia ja punaista kuolemaa. Räjähdykset repivät taivaan palasiksi. Omat hävittäjät pyyhitään armottomasti pois. On aika vetäytyä, mutta kosto elää.



Olen pelannut vasta neljää tehtävää. Tunnelma tiivistyy jokaisen tukalan paikan muuttuessa yhä epätoivoisemmaksi. Maajoukot pyytävät tukea juuri silloin kun hävittäjät ahdistelevat sinua, samalla kun vihamieliset SAMit nousevat ilmaan, joita sitten väistellään vuoristosolassa.

En vielä tiedä kuinka moneksi tunniksi näistä peleistä riittää iloa. Annan sitrepin sitten kun huvi on loppunut.