18.12.08

Kuuleeko Illuminati?

Hei. Täällä nuori reipas mies, joka on täysin valmis palvelemaan Teidän suunnitelmia. Sain vinkin siitä, että Te olette kiinnostuneita palkkaamaan nettiväittelijöitä. Jos ymmärsin oikein, niin Illuminati maksaa rahaa niille nettiväittelijöille, jotka jaksavat jauhaa esim. 9/11-salaliitoista Tiede.fi:n foorumilla. Näin kerrotaan Havaintoja uudesta maailman järjestyksestä-blogissa:

Jos ei Illuminati olisi toteuttanutCIA:n, FBI:n ja Israelin Mossadin avustuksella lavastettuja 9/11 terrori-iskuja ei myöskään euroopan unionissa olisi mitään terrorisminvastaisesta sodasta johtuvaa superturvatarkastuspelleilyä kaikilla kansainvälisillä lentoasemilla, sillä tämä kaikki ollaan tuotu tänne USA:sta ja sen on saanut aikaan maailman vallassa oleva salainen eliitti.


Juuri tällainen vaikutusvaltainen organisaatio kiinnostaa minua. Varmasti tarjoatte runsaasti kehittämis- ja etenemismahdollisuuksia halukkaille palvelijoille. Kansainvälinen verkostuminen on tärkeää modernissa maailmassa. Osaan kirjoittaa sujuvasti englantia, ja ymmärrän monimutkaisempaakin lingoa.

Sain vinkin tienestistä seuraavan bloggauksen perusteella:

He jotka työskentelevät jollekin viralliselle suurelle taholle kuten esim. politiikan alalla ja tästä syystä he joutuvat virkansa puolesta jatkuvasti valehtelemaan kaikessa mikä liittyy terrorismiin, salaliittoon tai muihin asiaan liittyviin aiheisiin.

Esim. Bill Clinton tuohtui puheessaan eräälle 9/11 truth mielenosoittajalle joka huusi kesken hänen puheen että "9/11 terrori-iskut olivat sisäpiirin keikka" johon Clinton huusi takaisin "Ettäs kehtaat, ettäs kehtaat... 9/11 terrori-iskut eivät ollut sisäpiirinkeikka ja ne olivat Arabiterroristien tekemiä ja niissä kuoli yli 3000 Amerikkalaista".


Salaliittojen kieltäminen kuuluu siis monenlaisten ihmisten velvollisuuksiin.

Juuri tätä tarkoitan sillä että kaikki korkeissa viroissa olevat henkilöt eivät missään nimessä saa paljastaa sitä että salaliitto on todellinen. Senpä vuoksi Suomenkin valtion leivissä on pari vakiokirjoittelijaa jotka postaa 9/11 provoja tuonne tiede.fi keskustelufoorumeille siihen 9/11 keskusteluketjuun. Heidän pääasiallinen tehtävänsä on provosoida siellä kaikkia heitä jotka ovat tutkineet tätä aihetta ja näkevät salaliiton todellisena ja kertovat tuolla faktoja mm. siitä että WTC-tornit tuotiin alas räjähteillä, kun nämä maksetut debunkkaajat sitten pyrkivät provosoimaan heidän viestit ja yleisin heidän vasta teesinsä on "salaliittoteoriat ovat todistetusti roskaa".


Jonkun pitäisi ottaa selvää kuinka paljon RKP maksaa ruotti pois kouluista-ketjuissa sotimisesta. Tai mitä Isot Lääkefirmat antaisivat HIV- ja rokoteväittelyissä pätemisestä. Darwin-seura voisi myös sponsoroida evoluutioväittelyitä.

Ei normaalilla keskustelupalstalla tuollainen 9/11 keskusteluketju pysyisi kuin korkeintaan pari viikkoa aktiivisena jos sinne kirjoittelisivat vain sellaiset henkilöt jotka osaavat käyttää kriittistä ajattelua ja tutkivaa journalismia, mutta tiede.fi foorumi vetää uuden ennätyksen sillä tuo ketju on pysynyt aktiivisimpina keskusteluketjuina jo Maaliskuusta 2006 lähtien tähän päivään asti aivan täysin näiden parin Suomen valtiolliselta taholta maksetun debunkkajan voimin. Se on säälittävää mutta totta.


Tämä tieto teki minun todella masentuneeksi. Niin monta vuotta, niin monta tuhatta kirjoitettua viestä, niin monta vähäunista yötä. Enkä ole saanut niistä ropoakaan!


Koska en löydä Teidän yhteystietoja googlaamalla, joudun laittamaan hakemukseni näin bloggauksen kautta.

5 comments:

Anonymous said...

Venäjän suurlähetystöön Tehtaankadulle ja FSB:hen voi myös ottaa yhteyttä. Ne kuulemma rahoittavat avokätisesti erilaisten keskustelupalstojen kirjoittajia. Muutenhan kaikki olisivat samaa mieltä Karjalan palauttamisesta ja varsinkin toisen maailmansodan tapahtumista.

Anonymous said...

Illuminati saa varmasti Project Echelonin avulla jäljitettyä minutkin. Olen valmis työskentelemään teille samoissa työtehtävissä kuin PA. Tekisin töitä mieluiten osa-aikaisena ja tuloni eivät saisi opintotuen tulorajan takia ylittää ~660 euroa.

Anonymous said...

Ihan tosi, miten tuo 9/11-salaliittoilija voi olettaa, että hänet otetaan tosissaan, jos ei osaa kirjoittaa suomea. Järkyttävää kyllä, kielioppisääntöjä saa seurata ilman sakkorangaistuksen uhkaa.

Anonymous said...

Nimemme vaihtui jo 1700-luvulla. Osoita pätevyytesi ja selvitä uusi. Huomaamme kyllä, mikäli läpäiset testin, vaikka et julkaisisi mitään.

Paholaisen Asianajaja said...

Itella?