Professori Tapio Puolimatka kirjoitti
asiantuntijalausunnon lakivaliokunnalle. Aiheena oli avioliittolain muuttamisen seuraukset Suomessa. Asiantuntijalausunto ei ollut kevyt lukuelämys, mutta jaksoin selata sen läpi. En tiedä kuinka moni suomalainen on viitsinyt lukea samaa paperia. Tai kuinka moni heistä pääsi loppuun asti, sillä siinä on viitteineen yli 7200 sanaa. Tai kuinka moni heistä esitti itselleen olennaisen jatkokysymyksen:
Missä Puolimatkan perustelut uhkakuvien toteutumiselle?
Professorimme kuvaili useaa erilaista uhkakuvaa, joita seuraisi avioliittolain päivittämisestä. Nämä uhkakuvat kiteytettiin professorin teeseihin asiantuntijalausunnon lopussa:
A. Heteroseksuaalinen
ja homoseksuaalinen parisuhde ovat ominaisluonteeltaan ja normatiiviselta
rakenteeltaan niin erilaisia, että niiden sovittaminen yhden ja saman
instituution alaisuuteen haittaa niiden molempien kehittämistä myönteisellä
tavalla.
B. Sukupuolineutraali
avioliittolaki loukkaa lapsen oikeutta kasvaa perheessä, jossa hän saa rakentaa
identiteettiään läheisessä vuorovaikutuksessa biologiseen isäänsä ja äitiinsä.
C. Sukupuolineutraali
avioliittolaki johtaa harhaanjohtavaan sosialisaatioon, jossa nuoria estetään
tiedostamasta omien sukupuolisten valintojensa merkitystä tulevien lastensa
hyvinvoinnin näkökulmasta.
D. Sukupuolineutraali
avioliittolaki ei tee avioliitosta tasa-arvoista. Avioliitto on nykymuodossaan
jo tasa-arvoinen. Sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaisi avioliiton
merkitystä ja tekisi sen epätasa-arvoiseksi tämän uuden avioliittokäsityksen
sisäisen logiikan perusteella, jos sitä ei laajennettaisi koskemaan monia
muitakin erilaisia intiimissä suhteessa eläviä ihmispareja ja ryhmiä. Tästä
olisi kuitenkin seurauksena avioliiton merkityksen heikkeneminen.
E. Sukupuolineutraalin
avioliiton johdonmukainen soveltaminen saattaa johtaa avioliiton merkityksen
trivialisoitumiseen ja sen myötä avioliiton yleisen arvostuksen laskuun. Näin
se heikentäisi lapsen mahdollisuutta kasvaa vakaassa perheessä biologisen
isänsä ja äitinsä hoidossa.
Kyllä, Puolimatkalla oli useita eri pointteja lausunnossaan. Kyllä, asiat ovat monimutkaisempia kuin yhteenvedossa esitetyt teesit antava ymmärtää. Ei, Puolimatka ei perustellut miten uhkakuvat muka olisivat realistisia. Itse lausunnossa oli useita väittämiä, mutta ei perusteluja sille miten ne toteutuisivat täällä oikeassa elämässä. Miten esim. "avioliiton merkityksen heikkeneminen" käytännössä ilmenisi Suomessa? Tällä hetkellä Puolimatka näyttäisi laatineen teknisimmän näkemäni tunteisiin vetoamisen.
Tuskailin näiden ympäripyöreiden lausuntojen parissa blogissani. Mallia tuskailustani vaikkapa siinä kohtaa, kun Puolimatka kuvaili miten lapset joutuisivat kärsimään.
Samanaikaisesti hetero- ja homoseksuaalisten parisuhteiden
alistaminen saman avioliittolain alaiseksi murentaisi avioliittoa ohjaavasta
säännöstöstä niitä piirteitä, jotka ovat omiaan tukemaan sitä, että lapset
saisivat kasvaa oman biologisen isänsä ja äitinsä kanssa. Näin 98 % lapsista
joutuisi potentiaalisesti kärsimään tämän ratkaisun seurauksista.
Tässä kohtaa kysyin:
Miten murentaisi ja mitä murentaisi? Miten 98 % lapsista kokisi tuota
kärsimystä käytännön tasolla? Paljon releventteja kysymyksiä.
Valitettavasti jäimme jälleen vaille vastauksia.
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin odotin saavani vastauksia, kun professori Puolimatka saisi valmiiksi vastineensa.
Se ilmestyi yli viikko sitten (shmaybe), mutta pääsin vasta nyt paperin kimppuun. Valtaosa vastineesta on sitä viitteiden käytön viilausta, jota käydään Puolimatkan ja Lilja Tammisen välillä. Aivan lopussa (kohta 5) on pieni pätkä, jossa selvästä käsitellään minun kirjoituksiani. Jätän sitä edeltävät kohdat huomiotta tässä kirjoituksessa.
Kaikesta
analyyttisesta pyrkimyksestään huolimatta Juha Leinivaaran blogistinvaisto
kertoo hänelle, että kukaan ei jaksa pitkään seurata hienosyistä analyysia, jos
se ei johda johonkin hauskalta tuntuvaan mielikuvaan. Niinpä hän tuo väriä
blogiinsa tulkitsemalla tätä alalukua yksinkertaisen mielikuvan valossa: Kristityt
vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa. Älyllisten rajoitteidensa lisäksi
he ovat myös välttämättä asennevammaisia. He kuvittelevat olevansa muita
parempia ja siksi he halveksivat homoseksuaaleja. Onneksi on olemassa
skeptikkoja, jotka ovat älykkäitä ja humaaneja. Humaanit skeptikot ovat niin
suvaitsevaisia, että he voivat armahtaa jopa näitä uskovaisia, vaikka heidän on
pakko välillä nauraa heille.
Tuollaisella aloituksella saadaan kirjoitukseni kehystettyä oikeaan näkökulmaan. Näin ne uskolliset asiantuntijalausuntoa levittävät ihmiset tietävät miten suhtautua uskovaisia halventavaan asenteeseeni. Entä ne kysymykseni ja kaipaukseni perustelujen keinuvien perien perään?
Sukupuolineutraalia
avioliittoa perustellaan vetoamalla tasa-arvoon. Todellisuudessa nykyinen
avioliittolaki on tasa-arvoinen, koska jokainen täysi-ikäinen ihminen voi mennä
naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan partnerin kanssa.
"Se on jo tasa-arvoinen" luonnehdinta kuulostaa tietenkin hyvältä ja fiksulta, mutta aivan samalla logiikalla rotuerottelevat avioliittolait olivat jo valmiiksi tasa-arvoisia. Eri rotuiset olivat tasa-arvoisesti vapaita menemään naimisiin oman rotunsa kanssa. Joten ehkä tuo toteamus ei toimi aivan niin hyvin kuin sitä käyttävät haluaisivat sen toimivan.
Koska tästä liitosta
voi syntyä lapsia, jotka tarvitsevat molempien vanhempiensa pitkäaikaista
hoitoa, voimme perustella yksiavioisuuden ja puolisouskollisuuden. Avioliiton
tarkoituksena on erityisesti lapsen suojeleminen.
Jos tarkoituksena on lapsien suojeleminen, niin eikö juuri silloin kannattaisi antaa nämä avioliiton suomat suojelukset myös niille sateenkaariperheille? Jos ei, niin miksi nämä lapset eivät ansaitse sitä?
Sitten Puolimatka pääsee lähelle uhkakuviensa perustelemista.
Sen sijaan
sukupuolineutraali avioliitto määrittelee avioliiton aikuisten väliseen
kiintymykseen perustuvana sopimuksena, jossa kaikkia erilaisia seksuaalisia
suuntautumisia ja kiintymystaipumuksia pitää kohdella yhdenvertaisesti.
Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Sillä ne seksuaaliset suuntautumiset joissa vahingoitetaan tai olla yksipuolisessa valta-asemassa toiseen nähden jäisivät vieläkin pois. Aivan kuten nykyisessä avioliittolaissa aikuinen mies ei pääse naimisiin tyttölapsen kanssa, vaikka he olisivat heteronormatiivisesti yhteensopivia sukupuolielimiltään. Puolimatkahan oli epämääräisesti vihjailemassa, että pian ovesta ramppaavat sisään pedofiilit ja hauvahalailijat.
Niinpä
avioliittoa tässä merkityksessä ei voida rajoittaa heteroseksuaaliin ja homoseksuaaliseen
yksiavioisuuteen, vaan avioliiton ovet on avattava myös kaikille muille
seksuaalisuuden ja kiintymyksen muodoille. Tämä merkitsee sitä, että juuri
sukupuolineutraali avioliittolaki nykyisessä muodossaan tekee avioliitosta
epätasa-arvoisen erilaisten aikuisten kesken puhumattakaan siitä, millaista
vääryyttä se tekee kaikille lapsille riistäessään heiltä juridisen oikeuden
kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa. Jos uutta lakia taas pyritään
viemään tasa-arvoiseen suuntaan sitä on laajennettava edellä mainitulla
tavalla. Tästä kuitenkin seuraa avioliiton trivialisoituminen. Tällä tavalla
trivialisoitunut avioliitto ei enää sido isää lapsiinsa eikä siis palvele sitä,
että lapset saisivat kasvaa vanhempiensa muodostamassa avioliitossa.
Ehkä sitä laajennetaan joskus. Ehkä ei. Riippuu täysin siitä minkälaista kampanjointia millekin asialle saadaan aikaiseksi Suomessa. Mutta miten ihmeessä se on syy äänestää nykyistä muutosehdotusta vastaan?
Avioliiton trivialisoimisesta oli useampia kohtia asiantuntijalausunnossa. Vastine ei onneksi toista mitään niistä tenniskaveri-vertauksista, joilla Puolimatka varoitti avioliiton muuttuvan kaverisuhteiden laillistamiseksi. Ja muutenkin ne kaipaamani perustelut jäivät pois itse vastineesta. Käytetty epämääräisyys jäi vaivaamaan mieltäni. Onko Puolimatkalla ne valmiina jossain muussa tekstissä? Olenko vain niin sokea, etten löydä niitä asiantuntijalausunnosta? Vai onko epämääräisyys osa strategiaa, jolla luodaan mielikuva huonosta tulevaisuudesta sukupuolineutraalin avioliittolain maassa?
Tiedän että tuota Puolimatkan asiantuntijalausuntoa tullaan postittamaan kansanedustajien postilaattikoihin ja sähköposteihin satoja kertoja. Lausunnolla yritetään vaikuttaa kansanedustajiin ennen sitä syksyn äänestystä tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloitteesta. Toivottavasti useampi kansanedustaja (niistä ketkä vaivautuvat lukemaan sen alusta loppuun) huomaavat samat puutteet kuin minä huomasin.
Jos sinä olet löytänyt kaipaamani perustelut Puolimatkan kirjoituksista, niin jätäthän lukuvinkin ja olennaiset lainaukset kommentteihin. Olisin lähes kiitollinen siitä!