7.1.08

Hieno hävittäjä, mutta

Yhdysvaltojen ilmavoimat on saanut parin vuoden ajan täydennyksiä uusista F-22 Raptor hävittäjistä. Kyseessä on seuraavan sukupolven hävittäjä, joka on niin uusi ettei sitä myydä Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Ohjukset ja pommit kannetaan koneen sisällä, jotta ilmanvastus ja tutkasignaali olisi heikompi. Hävittäjä on täynnä uusinta tekniikkaa: GPS, kommunikaatiosalaukset, huippusalaiset tutkat, jne. Kaikki toimivat usean eri tietokoneen ohjauksen alaisena. F-22 Raptor maksaa n. 138 miljoonaa dollaria per kappale. Ei siis mikään halpa lelu.

Kansainvälinen päivämääräraja peittosi kaiken teknologian ja kehityksen. Helmikuussa 2007 tusinan verran F-22 Raptoreita lähti siirtolennolle Hawaijilta Okinawaan, Japaniin. Matka meni hyvin aina päivämäärärajalle asti, eli 180 meridiaanille.
Lentäjät huomasivat, että hävittäjien navigaatiotiedot katosivat. Näytöiltä ei selvinnyt ilmansuuntaa eikä muitakaan tietoja. Avioniikkatietokone ei toiminut. Yhdessä räpäyksessä miljoonia maksava hävittäjä siirtyi ensimmäisen maailmansodan tasolle.

Onneksi sää oli selkeä, joten lentue käänsi nokkansa ja seurasi ilmatankkauksista vastanneita lentokoneita takaisin Hawaijille.

Kun lentokoneet olivat laskeutuneet alkoi ongelman selvittäminen. Teknikot alkoivat tutkia tietokonekoodia, jota on yhteensä 1,7 miljoonaa riviä. Bugi löytyi nopeasti. Päivämäärärajan ylittäminen muutti päiväystä, joka vuorostaan tuotti ohjelmistoristiriidan. Navigaatiotietokone tilttasi.
Ohjelmistopäivitys saatiin kasaan ripeästi, kahdessa vuorokaudessa.

F-22 Raptorin kehitysvaiheessa koelentäjät joutuivat joskus reboottaamaan tietokoneita kesken lentämisen. Pienen "hiomisen" jälkeen lentokoneet eivät enää vaatineet tällaista toimenpidettä.

Raptorit olivat valmiita lähtemään Japaniin helmikuun 16. päivä. Kaikki pääsivät perille. Kaksi konetta joutui tosin poikkeamaan eri lentotukikohdassa, kun toinen niistä sai sähkögeneraattoriongelmia.


NewScientist, 22/29 joulukuu

2 comments:

Tino Rossi said...

Olen vähän ihmetellyt tätä asejärjestelmien kehitystä, tuntuu että ne elävät omassa rinnakkaistodellisuudessaan jossa vastustaja senkun kehittyy. Nykyään altavastaajilla ei taida olla edes ilmatorjuntaa, kunhan rynkyillä tussauttelevat. Vihaisen jalkamiehen pommittamiseen riittäisivät vähän halvemmatkin vimpaimet. Vaan kauppa käy ja marssilaisetkin ovat vielä selättämättä.

Paholaisen Asianajaja said...

Miljoonakaupunkien yleistymisen myötä kaupunkisota tulee varmasti yleistymään. Hienojen suihkareiden kehittely voi vaihtua enemmän jalkaväen teknologiseen tukemiseen.